Paluu on tosiasia – Emperor-kytkyinen Green Carnation julkaisee ensimmäisen albuminsa sitten vuoden 2005

Green Carnation liittyy levymarkkinoille palaavien bändien joukkoon.

27.11.2019

Emperorissa bassoa soittaneen Terje ”Tchort” Schein perustama, jonkinlaista progressiivista metallia esittävä norjalaisbändi Green Carnation julkaisi 2000-luvun alkuvuosina viisi studioalbumia, kunnes katosi pitkäksi aikaa manan majoille.

Viimeisimmän levynsä vuonna 2005 julkaissut yhtye ilmoitti noin viikko sitten olevansa studiossa viimeistelemässä uutta albumia. Levyn soundimaailman hienosäädön takaa löytyvä Maor Appelbaum (Faith No More, Halford, Candlemass…) kertoo näkemyksensä tulevasta kiekosta:

”Green Carnation on enemmän kuin pelkkä bändi albumin kanssa; se on tarina joka kerrotaan musiikin keinoin – voit kokea sen ja matkustaa sen mukana, ja olet aina tapahtumien keskipisteessä”, Appelbaum kertoo.

”Minulla oli kunnia toimia levyn masteroijana. Musiikki kasvoi sisääni. Ajauduin siihen syvälle ja nautin sen flow’sta.”

Tulevan albumin ilmestymispäivästä tai muista yksityiskohdista ei ole vielä tietoa, mutta asia selvinnee lähitulevaisuudessa.

Tässä pieni näyte viime vuonna ilmestyneeltä Last Day of Darkness -livejulkaisulta:

Lisää luettavaa