Panorama luo toivoa synkkiin aikoihin uudella videollaan – ”Yhdessä olemme vahvoja”

Yhtye työstää parhaillaan jatkoa debyytilleen.

03.09.2020

Suomalais-, sveitsiläis- ja amerikkalaismuusikoista koostuva Panorama on julkaissut uuden videon The Highest Mountain -kappaleelle, joka löytyy bändin parin vuoden takaiselta Around the World -debyyttilevyltä.

The Highest Mountain on kappale, jonka tarkoitus on luoda toivoa näinä synkkinä aikoina vaikka sitten musiikin keinoin. Jokapäiväisessä elämässä edessä siintää aina vuoria, joille meidän on pakko kiivettävä. Ja kun huipun on lopulta saavuttanut, sitä aina huomaa, että kaikki ponnistelu on ollut kaiken vaivan arvoista. Mitä tahansa meille tapahtuukin, sen ei kannata antaa lannistaa, sillä yhdessä olemme vahvoja”, yhtyeen perustaja ja kitaristi Sammy Lasagni kertoo kappaleesta.

80-luvun klassista hard rockia ja hevimetallia nykypäivään tuova, vuonna 2015 perustettu orkesteri työstää parhaillaan seuraajaa esikoiselleen.

Lisää luettavaa