Paul Di’Anno kertoo olleensa vähällä kuolla neljä vuotta sitten – ”Olen periaatteessa vankina omassa kodissani”

Ex-Iron Maiden -laulajan terveysongelmat ovat todella vakavat.

Useamman vuoden vakavien terveysongelmien kanssa paininut entinen Iron Maiden -solisti Paul Di’Anno kertoo tuoreessa Mariskalrockin haastattelussa (jonka Blabbermouth on litteroinut) olleensa jo lähellä kuoleman portteja neljä vuotta sitten ja kärsivänsä edelleen kovista kivuista.

”Sain Argentiinassa verenmyrkytyksen. Pääsin nippa nappa kotiin Englantiin ja menin suoraan sairaalaan. Olen nyt neljän vuoden ajan rampannut sairaalassa ees taas. Molemmat polveni on leikattu, enkä ole päässyt kävelemään neljään vuoteen. Verenmyrkytyksen vuoksi saan jatkuvasti infektioita, minkä vuoksi he eivät voi jatkaa polvileikkauksia ja muita operaatioita. Minulla on tällä hetkellä vain yksi polvinivel – toinen on otettu pois, mutta sen tilalle ei ole laitettu uutta”, Di’Anno kertoo.

Di’Anno sanoo pystyvänsä vasta sitten kuntoutumaan, kun hänen molemmat polvensa – jotka laulaja on telonut moottoripyöräonnettomuuksissa – on operoitu taas kuntoon. Tällä hetkellä pyörätuoliin sidottu Di’Anno sanoo odottavansa, että edes toinen polvista saadaan siihen kuntoon, että hän pääsee liikkumaan kävelysauvojen kanssa. Tämä helpottaisi esimerkiksi lentokoneella matkustamista ja hän pääsisi taas keikoille.

”Mutta sain infektion viimeksi kaksi viikkoa sitten, minkä vuoksi he eivät voi leikata minua. Valitettavasti sitä koko loppuelämäni tulee olemaan tuon verenmyrkytyksen vuoksi. Mutta olin onnekas, että selvisin siitä. Kun pääsin kotiin, kaaduin lattialle ja soitin ambulanssin paikalle. Lapseni ja vaimoni olivat silloin Amerikassa, joten olin yksin. Hoitajat tulivat oven läpi ja veivät minut sairaalaan, jossa olin seuraavat kahdeksan kuukautta. Heillä oli 45 minuuttia aikaa pumpata minut täyteen antibiootteja tai olisin kuollut. Selvisin vain niukasti.”

Di’Anno ei kuitenkaan lannistu vaan janoaa musiikin pariin ja takaisin keikkalavoille. Hän sanoo yrittäneensä kirjoittaa uutta musiikkia soolobändinsä kanssa, mutta terveysongelmat tekevät siitäkin vaikeaa.

”Mieleni ei ole oikeassa tilassa, koska minun pitää keskittyä paranemiseen. Enkä puhu pelkästään polvivaivoista vaan näistä infektioista, minkä vuoksi olen kellon ympäri kovissa tuskissa. Olen onnekas, jos saan nukuttua edes pari tuntia joka päivä tai yö. Mutta olen yrittänyt hiukan säveltää ja minulla on muutamia ideoita. Päätavoitteeni on kuitenkin saada itseni takaisin lavalle. Haluan keikkailla. Tulen hulluksi, koska en voi tehdä mitään tai mennä minnekään. En uskalla lähteä ulos, koska pelkään taas uutta tartuntaa. Olen periaatteessa vankina omassa kodissani”, Di’Anno sanoo.

”Keikkailu on tärkeintä, sitten harkitsen, mitä teemme levyjen ja sellaisten suhteen. En aio kasata itselleni liikaa paineita. Ykkösprioriteetti on kuitenkin kuntoutumisessa.”