Perinteinen bändi – haastattelussa Cadaveric Incubator

Menneiden vuosikymmenten muhjuiseen grind/deathiin luottava Cadaveric Incubator suhtautuu soittamaansa musiikkiin fanipoikamaisella innolla.

Nightmare Necropolis on toinen levynne. Millainen albumi on kyseessä? 

– Se on tehty aika pitkälti samalla reseptillä kuin edellinenkin. Omaan makuun lajityypille optimi puolituntinen pelkkää asiaa ilman turhia fillereitä, kitaristi-laulaja Antti ”Necroterror” Oinonen tokaisee. 

– Nyt kun kaikki materiaali on yhtä biisiä lukuun ottamatta täysin uutta ja varta vasten levyä ajatellen tehtyä, paketti on ainakin omasta mielestäni toimivampi kuin debyytti, joka koostui puoliksi vanhasta demomatskusta. 

Jo bändinne nimestä huomaa, että sanoitusten teemat eivät kestä päivänvaloa. Mikä ajaa kirjoittamaan ja tekemään tällaista musiikkia? 

– Ei se muuta vaadi kuin tällaisen erittäin hienostuneen ja kulturellin maun sekä kiinnostuksen oikeisiin asioihin eli kauhuun ja törkeämmän päädyn musiikkialakulttuureihin. 

– Vaikea sanoa syitä, miksi aivot on aikoinaan näille asetuksille nyrjähtäneet, mutta en mä siitä osaa erityisen murheissanikaan olla. Olisihan se nyt hirveää, jos pääasiallinen mielenkiinto elämässä olisi joku… jääkiekko. 

Onko CI puhtaasti sinun show’si, vai onko muillakin jäsenillä sananvaltaa sisällön suhteen? 

– Vaikka kappaleet on kieltämättä tulleet lähes täysin meikäläisen kynästä, en kävisi vähättelemään muiden osuutta siinä, millaisia niistä lopulta tulee. Me ei olla mikään tiedostojenlähettelybändi, vaan kaikki sorvataan kasaan perinteisin keinoin treeniksellä ja Cadaveric-soundi syntyy tämän kokoonpanon kemiasta. Vahvasti näyttää siltä, että muiltakin olisi tulossa biisejä – ja sitä odotan oikein innolla! 

Olitte poissa kuvioista muutaman vuoden ajan. Mikä toimi sykäyksenä paluulle vuonna 2014? 

– Muutama vuosi on vähän alakanttiin, koska oltiin hajonneena seitsemän vuotta. Kokoonpano-ongelmiin useammassakin bändissä kyllästyneenä ajattelin, että jatkan hommia ainoastaan, jos sattuu osumaan juuri oikeat tyypit kohdalle. 

– Niin kävi vuonna 2013, kun törmättiin teinivuosilta tutun Penteleen [rummut] kanssa. Olimme tavanneet viimeksi noin 20 vuotta aiemmin Pohjanmaalla, kun meillä oli vielä silloiset bändimme, minulla Excrement ja hänellä Carnifex. Uudelleentapaaminen tapahtui vieläpä Repulsionin keikalla, joten homma oli kuin tähtiin kirjoitettu! 

– Ilman tätä kohtaamista CI olisi varmaan yhä telakalla. Olen sen verran antisosiaalinen, ettei mulla ollut eikä ole pienintäkään mielenkiintoa etsiä jäseniä yhtyeeseen. Jollei löydy omista tutuista, niin mieluummin olen soittamatta kuin kärvistelen kenen tahansa randomtyypin kanssa. 

Musiikkinne on selkeästi vanhaa koulua. Mitä artisteja koet lähimmiksi hengenheimolaisiksenne? 

– Jos puhutaan vaikutteista, tarkkaavaisimmat voi päätellä jo bändin nimestä jotain. Muita itsestäänselvyyksiä voisi listata vaikka loppupäivän, mutta nostetaan tähän nyt Repulsionin ainoa täyspitkä, joka lienee se tärkein toteemi, jonka edessä sitä vaan on rähmällään vuodesta toiseen. Jos olisi pystynyt vastaavaan täydellisyyteen kertalaakista itsekin, olisi säästynyt vaiva tehdä uusia levyjä! 

– Olemassa olevista bändeistä Blood ja Autopsy ovat olleet alusta asti suurimpia vaikutteita, ja siksi onkin aika tajunnanräjäyttävää, että meillä on uudella levyllä vierailijoita kummastakin mainitusta! Fanipojan ympyrä on sulkeutunut ja voisi laittaa tyytyväisenä pillit pussiin, mutta eiköhän vielä katsota kortti jos toinenkin.

Julkaistu Infernossa 5/2021.

Lisää luettavaa