Peter Tägtgren värväsi uutta levyä valmistelevan Painin rumpaliksi oman poikansa

13.03.2016

Ruotsalainen konemetalliyhtye Pain on valmistelemassa kahdeksatta kokopitkää levyään. Mikäli bändin Facebook-sivuihin on uskominen, kolmisen viikkoa sitten valmiina oli kahdeksan kappaletta, ja suunnitteilla oli myös kolme lisää. Tuleva albumi on jatkoa vuonna 2011 ilmestyneelle You Only Live Twice -levylle.

Bändissä on tapahtunut myös mielenkiintoinen käänne yhtyeen keulahahmon Peter Tägtgrenin antaessa rumpalinpestin oman poikansa Sebastianin haltuun. Kyseessä ei ollut kuitenkaan kovin pitkäkestoinen rupeama, sillä Sebastian Tägtgrenin oli tarkoitus korvata virallinen rumpali David Wallin ainoastaan eilisellä keikalla.

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa