Playback-lauluun Helloweenin reunion-kiertueella turvautunut Michael Kiske: ”Minulla ei ollut vaihtoehtoa”

Laulaja vakuuttaa, että seuraavalla kerralla hän mieluummin peruu keikat, mikäli vielä joutuu vastaavaan tilanteeseen.

Helloween
Kuva: Markus Laakso

Kun Helloween aloitti Pumpkins United -reunion-kiertueensa syksyllä 2017, monet fanit hämmästyivät ja pettyivät, kun osa ääniongelmista kärsineen Michael Kisken lauluosuuksista tulikin nauhalta. Tuoreessa Metal Journalin haastattelussa Kiske sanoo olleensa todella pahassa paikassa, koska oli tullut kipeäksi juuri pitkään odotetun paluukiertueen alkua ja taipuneensa managerien ja muun bändin tahtoon lähteä rundille taustanauhojen voimin.

”Se oli todella vaikea paikka etkä voi kuvitellakaan, miten epätoivoinen olin. Tätä reunionia on odotettu yli 20 vuotta, myyt isoja areenoita loppuun ja kaikki on täydellistä – sitten äänihuuliisi iskee infektio etkä pysyt laulamaan. Se oli todella rankka testi”, Kiske sanoo.

”En tuntenut pystyväni siihen ja halusin perua keikkoja – ja jos vielä joskus olen vastaavassa tilanteessa, niin todella perunkin. Sanoin niin managerille, mutta ymmärsin, ettemme halua aloittaa tätä kiertuetta perumisilla ja ymmärrän, että se päätös oli tehtävä. Mutta jos vielä joskus saan vastaavan taudin, lennän kotiin hoitamaan sen pois, koska se on vaaraksi terveydelle.”

”Kun olimme olleet rundilla neljä viikkoa, pystyin nousemaan lavalle vain ison punaviinilasillisen ja särkylääkkeiden voimin. Söin vahvaa Ibuprofeenia, koska immuunisysteemini iski vasempaan jalkaani ja aloin nilkuttaa. Kiertueen jälkeen kurkkuuni oli muodostunut iso patti, joka piti poistaa leikkauksella. Mikä oli iso riski, koska lääkäri olisi voinut vahingossa leikata äänihuulteni hermoja. ’Jos leikkaan väärin, et pysyt enää laulamaan’, hän sanoi. Se oli todella ’mukava’ kokemus…”

Leikkaus meni Kisken mukaan kuitenkin hyvin ja hän on jälleen hyvässä iskussa. Hän myös vakuuttaa, ettei tule enää koskaan turvautumaan taustanauhoihin ja playbackiin.

”En ollut koskaan ennen tehnyt niin ja tietenkin mokailin, koska en ole tottunut sellaiseen. Playbackina laulaessa täytyy vetää tismalleen samalla tavalla kuin nauhalla ja minä osottelin yleisöä mikrofonilla samalla kun ääneni kaikui kaiuttimista. Mutta minulla ei ollut vaihtoehtoa – meidän olisi pitänyt perua keikka eikä muu bändi halunnut sitä. Minun oli siis pakko tehdä se. Mutta ensi kerralla otan seuraavan lennon kotiin, jos sairastun”, Kiske toteaa.

Espanjankielisen haastattelun käännöksestä vastasi Blabbermouth.

Helloween julkaisee uuden Helloween-pitkäsoittonsa 18. kesäkuuta. Suomeen Helloween on saapumassa seuraavan kerran 28.3.2022. Mukana kiertueella on myös Hammerfall.