Pois arjen harmaudesta – ennakkokuuntelussa uusi Kaunis Kuolematon -ep

Kuolometeliyhtyeen kiekko julkaistaan virallisesti ystävänpäivänä.

Haminalaisyhtye Kaunis Kuolematon julkaisee tulevana ystävänpäivänä, 14. helmikuuta neljän biisin mittaisen ep-levyn Elämä ei tarvitse minua. Tämä kuolometallibändin tuotos on Infernon nyt ennakkosoitossa aina siihen saakka. Lisäksi laulaja-kitaristi Mikko Heikkilä ja kitaristi Ville Mussalo kertovat tarkemmin kappaleiden taustoista.

”Ep on aiempaa enemmän teosmainen kokonaisuus, johon on aikaisemminkin ollut vahva sisäinen johdatus, kuin perinteisten hittisikermien hakeminen. Tarkoitus onkin viedä kuulija matkalle pois arjen harmaudesta”, Mussalo kommentoi kokonaisuutta.

Elämä ei taritse minua

”Elämä ei tarvitse minua, eikä ketään.
Tulen yksinäisyydestä ja olen matkalla yksinäisyyteen.
Yksinäisyydessäni kaipasin ihmisiä ja yhä yksinäisempi olin ihmisten joukossa.
Olen yksi, kaikki ovat yksi. Näin on ollut aina.
Elämä ei tarvitse minua.”

Mikko:– Näihin kitaristimme Ville Mussalon sanoihin kiteytyvät kaikki, mitä aloitus- ja nimiraita nimensä mukaisesti pitää sisällään. Oman näkemykseni kappaleesta kertokoot seuraavat sanat: Olet oman elämäsi herra. Jos et ole tyytyväinen, tee muutos. Jos et ole valmis muutokseen, hyväksy se mitä sinulla on.

Ville:– Inspiroiva hetki olohuoneessa akustisen kitaran kanssa. Ep alkaa niin sanotulla lo-fi-äänellä, joka on tuo sama hetki, mutta nauhoitettu myöhemmin puhelimesta mikkiin. Siirto koneelle taltioi astianpesukoneen täytön ääniä. Toinen samoilla hetkillä syntynyt biisiaihio yhdistettynä alun akustiseen osioon ja ensimmäinen versio oli valmis.

– Mikko loi vokaalit ja ne toimi hyvin kuten aina, mutta soittoratkaisu ei tuntunut kaikilta osin sellaiselta mikä tulisi kantamaan. Alkuperäisen kertosäkeen (kyllä, kertosäe tulee vain kerran) leimaa kantavan osan väsynyt tuplabasarikasiosasärökitarasyntikkavalli vaihtui jousiin ja cleaniin kitaraan. Se tuntui oikealta ratkaisulta vieden teosta oikeaan ja lopulliseen suuntaan.  Jo ensikuulemalta Mikon vokaalit alussa olivat mielestäni eeppisiä ajanhengen termistöä mukaillen.

Porteilla

Mikko:– Jokaisella meillä on jonkinlainen turvapaikka elämässämme tai asioita mihin tukeutua, vaikka elämä kuinka koulisi. Tämä on elämän karujen kokemusten, yksinäisen matkaajan taival juuri tuohon pisteeseen. Sanoittajana ja laulujen sovittajana jotenkin kuin vahingossa ajauduin sitten itse vetämään nuo ”pääraidat” Ollin (Suvanto, kuolonkorinavastaava) antaessa tukea.

– Laulujen osalta biisi ainakin omiin korviini kuulostaa erilaiselta ja oudolta. Mutta siinä se nyt kuitenkin on ja se ei muuksi muutu. Jossain vaiheessa todennäköisesti tulee löytymään myös meidän settilistasta. Tämä taisi olla biisi numero kaksi, jonka Ville tähän julkaisuun sävelsi. Kovaa ajoa hienolla kosketinmelodialla ja räime kantaa biisin alusta loppuun saakka.

Ville:– Ensimmäisessä versiossa olleet alun sittemmin poistetut tapping-kitarat muistuttivat (joskin kaukaisesti) Markus Vanhala -tyyppisiä melodioita ja riffittelyssä sekä rummuissa oli vahvasti viitteitä At the Gates -henkiseen suuntaan joten siitä ”Ompparit porteilla” -työnimi. Kitaroiden tilalle tehty piano kuvastaa kuitenkin enemmän omaa sisäistä juttua mikä tulee kuuntelematta mutta kuitenkin kuunnellen. Vauhtia ja kontrastia muuten niin keskitempovoittoiseen materiaaliin. Poikkeuksellisesti Mikon vihaiset vokaalit pääosissa.

Yön tunteina

Mikko:– Ensimmäinen ep:lle syntynyt kappale. Kyllä se oli siinä, kun ekan kerran demoversion läpi kuunteli ja jotenkin yleismoodi nappasi samantien mukaansa. Erilaisia sovituksia kävi läpi tämäkin biisi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Livenä soitettu kovasti jo viime vuoden puolella. Kirsikkana kakun päällä Hannu Tiaisen kuvaama musiikkivideo, joka oli hänelle ensimmäinen laatuaan ja meille taas hieman poikkeavalla tyylillä toteutettu. Antaa varmasti kuulijoille myös hieman toisenlaista osviittaa minkälainen poppoo Kaunis Kuolematon nimeä harteillaan kantaa. Omasta mielestä jykevä ja vahva sinkkubiisi.

Ville:– Olisikohan se ollut herran vuonna 2015 loppukesästä sorvin ääressä kun taltioin fiilistä midikoskettimilla lisäten konerummut ja kitarat eli perusasetelma, miten tänä päivänä mahdollista on toimia. Ensimmäinen versio oli syntynyt. Hetki on siis kulunut, ennen kuin Yön tunnit on nähnyt päivänvalon. Sir Heikkilän luomien vokaalien myötä teos nousi jälleen uusiin sfääreihin ja jalostui pikkuhiljaa oikein mainioksi ”iskelmäksi”. Väliosassa oli tarkoitus viedä kappale lähemmäs iskelmää, jos niin voi sanoa, mutta Kauniin Kuolemattoman tyylillä. Pohjan rakenne pysynyt samana, mutta eri versioita pienin muutoksin melkoinen määrä.

Aseista riisuttu

Mikko:– Tämä on kyllä biisi mikä kolahtanut kaikkein eniten. Suuri kysymysmerkki itselleni vielä pitkään, joka on kokenut matkan varrella kaikkein suurimmat rakennemuutokset. Vaikka taas soudetaan polun varjoisella puolella, ei kyseessä ole kuitenkaan mikään ihmissuhdedraama.

– Sanat kertovat enemmänkin elämän koulimasta henkilöstä elämän saadessa yliotteen ilman helpotuksen häivää ja onnellisen lopun merkkejä. Kun ei vaan enää ole voimia taistella. Rikas biisi kaikin puolin naislauluineen ja riffeineen myös sovituksellisesti. Surullisen kauniit melodiat niin kitaroissa kuin koskettimissa naisäänen kera ja lopussa omasta mielestä onnistunut lyriikka.

Ville:– Liidimelosta liikkeelle lähtenyt kappale. Mikko teki ja leikkeli oman version vokaaleilla. Montaa riffiä ei ole ensimmäisistä versioista jäänyt jäljelle. Eri tarina ja punainen lankakin saattoi olla hetkittäin hukassa. Mutta uusi kuva piirtyi ja lopputulokseen voi olla todellakin tyytyväinen. Mikon kertosäe Annin (Viljanen, Red Moon Architect -yhtyeestä) vokaaleilla rikastettuna on mielestäni yksi julkaisun huippukohdista.

– Verrattuna ”good old days” -aikaan, tänä päivänä tietokone mahdollistaa koko projektin näkemisen eräänlaisena karttana ruudulla ja muokkaus on ehkä liiankin helppoa. Instrumentteja ja sampleja on käytössä lähes rajaton määrä. Joskus (usein), jos (kun) kuuntelee versiota ja on ”liikaa” aikaa, tulee kappaleita täytettyä ja väritettyä erilaisilla äänillä. Mielestäni juuri tässä kappaleessa äänien määrän puolesta mentiin kaaoksen rajoja hipoen. Ep:n miksaaja ja masteroija Juho Räihä sai kuin saikin kaiken ns. mahtumaan sekä kuulostamaan selkeältä ja hyvältä.

– Elämä ei tarvitse minua ei olisi näin rikas kokonaisuus ilman bändin jäsenten uniikkia tapaa käsitellä omaa instrumenttiaan. Osaaminen on kuultavissa myös tässä julkaisussa. Elämä ei tarvitse minua, s’il vous plaît.