Rakentaako torniolaisbändi sitä Trumpin muuria?

Kuuntele Ordogin uusi albumi The Grand Wall ennakkoon!

14.11.2016

Death-doomin parissa lykkivä Ordog on edennyt viidenteen albumiinsa. The Grand Wall ilmestyy 21. marraskuuta, mutta Infernolla on ilo tarjota painavaa asiaa ennakkokuunneltavaksi jo nyt.

– Uusi albumi kävelee käsi kädessä aggressiivisuuden ja melankolian sävyttämiä polkuja niin sanoituksissa kuin musiikissakin. Se on metafora linnakkeelle, jonka muuria et voi ylittää, Ordogin laulaja Aleksi Martikainen kommentoi, joten otsikon nokkeluuden voi jättää omaan arvoonsa.

Soittimen alla kitaristi Valtteri Isometsä kertoo tarkemmin kappaleista.

Open the Doors to Red
– Alunperin biisiä oli kaavailtu jonnekin levyn keskivaiheille, mutta sanoitusten ja muutenkin sellaisen käynnistelevän tunnelman myötä tästä tulikin ykkösnyrkki. Julkaistiin jo keväällä maistiaisena.

Sundered
– Omia henkilökohtaisia suosikkeja levyltä ja ensimmäinen sille sävelletty biisi. Olisikohan ollut kevättalvea 2014. Aikalailla heti edellisalbumin julkaisun jälkeen alkoi tämäkin levy ottaa muotoaan. Sävellykseen saatiin erilaisia tunnelmia hyvin nivottua yhteen, mikä on monesti hyvän biisin merkki.

In the Looming Bitterness
– Meidän asteikolla aika nopea biisi. Muutenkin hieman hyökkäävämpi tapaus, mutta ei ole hidasta ilman nopeaa ja päinvastoin.

The Perfect Cut
– Kosketinsoittajamme ideasta lähtenyt sävellys, jossa enemmän perinteisempää otetta. Sopisi varsin hyvin myös edellisille levyillemme. Rauhoittaa tunnelmia levyn keskivaiheilla.

Wings in Water
– Toinen vähän rivakampi kappale ja muistaakseni viimeisenä albumille sävelletty. Tämä tapahtui heinäkuussa 2014, joten levyn sävellysprosessi kesti noin neljä kuukautta. Demotusvaiheessa säkeistössä oli vielä mukana bläkkistyyppistä sahausta, mutta se oli aika törkeää eikä sitä ei nauramatta voinut soittaa saati kuunnella, joten se jäi suosiolla pois. Hyvä niin.

The Grand Wall
– Levyn nimibiisi ja mahtipontinen lopetus. Osa riffeistä on pyörinyt sormissa jo useita vuosia ja ne saivat tämän biisin myötä ansaitsemansa paikan. Taisi olla toinen levylle sävelletty kappale, joten Sunderedin kanssa toimivat tietynlaisena parivaljakkona, jonka ympärille muuta levyä alettiin rakennella. Olen erittäin ylpeä albumista kokonaisuutena, mutta erityisesti tästä biisistä.

Lisää luettavaa