Raskasta joulua 2017 -kiertueelle mukaan Tarja Turunen ja Joe Lynn Turner

Kansainväliset tähdet mukana useassa konsertissa eri puolella Suomea.

Valtaviin mittasuhteisiin tätä nykyä revennyt Raskasta joulua -kiertue on julkaissut tulevalle syksylle harvinaisen kovia esiintyjiä: osassa kiertueen konserteista nähdään nimittäin Nightwishin entinen solisti Tarja Turunen sekä rock-legenda Joe Lynn Turner, joka tunnetaan parhaiten Deep Purplen ja Rainbow’n entisenä laulajana.

Yli 20 paikkakuntaa kiertävällä massiivisella kiertueella Tarja Turunen nähdään Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Vaasassa sekä Turun jälkimmäisessä, joulukuun konsertissa.

Joe Lynn Turner puolestaan nousee lavalle Oulussa, Porissa, Joensuussa, Jyväskylässä, Helsingissä, Kuopiossa, Vaasassa sekä Turun joulukuun konsertissa.

Jo tätä ennen julkaistu laulajakaarti on sekin varsin vaikuttava. Tien päällä nähdään myös Nightwishin nykyinen laulaja Floor Jansen sekä Marco Hietala (Nightwish, Tarot). Nightwishin naissolistit eivät esiinny samalla lavalla missään muualla kuin Helsingin Hartwall Areenan keikalla, mutta Hietala ja Turunen nähdään samassa kaartissa parillakin paikkakunnalla.

Päivitys: Aiemmasta tiedosta poiketen Jansen ja Turunen eivät esiinny yhdessä Hartwall Areenan keikallakaan.

Raskasta joulua 2017 -kiertue solisteineen:

17.11. Rovaniemi, Lappi Areena.
Solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi Salmela.

18.11. Oulu, Ouluhalli.
Solisteina Marco Hietala, Joe Lynn Turner, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi Salmela, Antony Parviainen.

19.11. Kemi, Tervahalli.
Solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi Salmela.

22.11. Turku, Logomo.
Solisteina Marko Hietala, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen.

23.11. Lappeenranta, Lappeenrannan urheilutalo.
Solisteina Marko Hietala, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen.

24.11. Kouvola, Lumon Areena.
Solisteina Marko Hietala, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen.

25.11. Pori, Karhuhalli.
Solisteina Marko Hietala, Joe Lynn Turner, JP Leppäluoto, Floor Jansen, Antony Parviainen, Tony Salmela.

26.11. Joensuu, Joensuu Areena.
Solisteina Floor Jansen, Marco Hietala, Joe Lynn Turner, JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Tommi Salmela.

29.11. Raahe, Raahen Liikuntahalli.
Solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen.

30.11. Leppävirta, Vesileppis Areena.
Solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen.

1.12. Kokkola, Kokkolan jäähalli.
Solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen.

2.12. Seinäjoki, Seinäjoki Areena.
Solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen, Tony Kakko.

3.12. Tampere, Tampere-talo.
Solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Antti Railio, Pasi Rantanen

– Tampere iltakonsertti.
Solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Ari Koivunen.

4.12. Ylivieska, Kalajokilaakso Areena.
Solisteina Marco Hietala, JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Ari Koivunen.

5.12. Jyväskylä, Paviljonki.
Solisteina Marco Hietala, Joe Lynn Turner, JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Ari Koivunen.

7.12. Savonlinna, Savonlinnasali.
Solisteina Marco Hietala, Floor Jansen, JP Leppäluoto, Ari Koivunen.

8.12. Lahti, Lahti Halli.
Solisteina Marco Hietala, Floor Jansen, JP Leppäluoto, Ari Koivunen.

9.12. Helsinki, Hartwall Areena.
KAIKKI ARTISTIT.

12.12. Mikkeli, Mikkelin jäähalli.
Solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tommi Salmela.

13.12. Kajaani, Kajaanihalli.
Solisteina Marco Hietala, Ville Tuomi, Elize Ryd, Kimmo Blom.

14.12. Hämeenlinna, Elenia Areena.
Solisteina Marco Hietala, Tarja Turunen, Ville Tuomi, Elize Ryd, Kimmo Blom.

15.12. Turku, Logomo.
Solisteina Marco Hietala, Joe Lynn Turner, Tarja Turunen, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tony Kakko.

16.12. Kuopio, Kuopio-halli.
Solisteina Marco Hietala, Tarja Turunen, Joe Lynn Turner, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tony Kakko, Ari Koivunen.

17.12. Vaasa, Vaasa Arena.
Solisteina Marco Hietala, Tarja Turunen, Joe Lynn Turner, Ville Tuomi, Elize Ryd, Tony Kakko.

Ohjelmamuutokset mahdollisia.