Raskasta riffittelyä, harmonisia melodioita ja kulmikkaita osioita – Vanain tuore single tiivistää bändin ytimen

Usva on yhtyeen ep-julkaisun viimeinen singlelohkaisu.

Tamperelainen, aiemmin Rivefell-nimellä kulkenut Vanai julkaisi uuden, omaa nimeään kantavan ep-levyn. Viimeinen singlelohkaisu levyltä on kappale nimeltään Usva, jonka luulisi miellyttävän esimerkiksi Opethin vanhemman tuotannon ystäviä. Usvan ja muut ep-levyn kappaleet on miksannut ja masteroinut Janne Saksa, äänittäjänä ja tuottajana toimi Juho Savikurki.

Usvaan tiivistyy Vanain ydin eli raskaat riffit, harmoniset melodiat ja ensikuulemalta hieman kulmikkaat ja nyrjähtäneet osiot. Video kuvattiin Usvan synnytyssalissa eli Vanain treenikämpällä Hervannassa”, laulaja-kitaristi Tuukka Savimäki kuvailee.