Rässiveteraani Sacred Reich on saanut uuden albumin valmiiksi – luvassa myös splitti Iron Reaganin kanssa

Sacred Reich palaa osittain punkjuurilleen.

27.03.2019

Edellisen levynsä Healin vuonna 1996 julkaissut jenkkiläinen thrash metal -nimi Sacred Reich on saanut purkkiin uuden studiolevyn.

Tänä kesänä ilmestyvä levy tulee olemaan nimeltään Awakening. Tätä ennen kuullaan kuitenkin Don’t Do It Donnie -niminen kappale, joka ilmestyy Iron Reaganin kanssa julkaistavalla seiskatuumaisella.

”On mahtavaa tehdä splitti Iron Reaganin kanssa. Kun perustimme bändin vuonna 1986, sanoituksellisena inspiraationamme toimivat punkbändit ja Ronald Reaganin aikakausi. Tämä on hieno tapa palata juurillemme”, laulaja-basisti Phil Rind hekumoi.

”Kappale on raskas ja röyhkeä keskisormi tämän päivän politiikalle. Luulisi, että olisimme jo oppineet jotain. Sille on syynsä, että ensimmäisen levymme nimi oli Ignorance.”

Vanhasta Sacred Reich -miehistöstä jäljellä ovat enää Rind sekä kitaristi Wiley Arnett. Uusina miehinä mukaan ovat astuneet bändissä aiemminkin soittanut rumpali Dave McClain (ex- Machine Head) sekä tuoretta verta edustava kitaristi Joey Radziwill.

Mikäli Iron Reaganin kanssa julkaistava splitti herätti kiinnostuksen, ennakkotilauksen voi tehdä täällä.

Lisää luettavaa