Heavy metal -legenda Judas Priest perustettiin 1969 eli yhtyeellä on takanaan jo 55 vuotta kestänyt ura. Tuoreessa Audio Ink Radion haastattelussa nokkamies Rob Halford vakuuttaa, ettei bändillä ole mitään aikeita hidastaa tahtia eikä viime keväänä julkaistu, järjestyksessään bändin 19. studioalbumi Invincible Shield tule jäämään viimeiseksi.
”Useimmat bändit sanovat, että heidän relevanttiutensa perustuu musiikkiin ja siihen, missä he kulloinkin ovat siinä pisteessä bändinä ja sitä pidetään yllä uutta musiikkia luoden. Vaikka me emme olekaan vielä astuneet siihen maailmaan, uuden Priest-musiikin maailmaan, on mielestäni väistämätöntä, että jotain uutta tulee vielä. Koska niin tapahtuu, en osaa yhtään sanoa”, Halford tuumaa.
”Tämä bändi elää metallista, jota teemme ja ajasta, jonka vietämme yhdessä. Bändin sisällä on paljon rakkautta. Kunnioitamme myös sitä, että tarvitsemme myös bändin ulkopuolista aikaa. Se on tärkeää, jotta voimme rentoutua, ottaa syvään henkeä ja valmistautua seuraavaan metallihyökkäykseen. Mutta näin Priest on aina toiminut.”