”Rockmusiikki on kärvistellyt alhossa jo pitkään, mutta tilanne tulee muuttumaan ennemmin tai myöhemmin” – haastattelussa Stam1nan Antti ”Hyrde” Hyyrynen

Stam1nan kahdeksas albumi Taival on kuulaasti soiva ja raskaasti möyryävä muistojen täyttämä matka surun mustimmista syövereistä kohti uuden aamun autuasta kajastusta. Tarinan varrella elämänlanka katkeaa, rakkaita haudataan ja aarniometsän takaa löytyy ateistin taivas.

Kuva: Joonas Brandt

Tuon kojun herrasmies kauppaa Mustaa kahvia, jonka etikettiä koristavat irvistelevä pukinpää ja etelää kohti sojottava pentagrammi. Ja katsohan vain, nuo maalaisemännät myyvät paikallista perunaa kymmenen litran Saunatonttu Special Edition -ämpäreissä. Viereisen teltan nimikyltissä lukee Tilateurastamo Ikonen ja sen kauppamiehenä häärii Kotiteollisuuden Jari Sinkkonen. Täyteläisen sumpin sekä tärkkelys- ja suolipommien ravitseman yläruumiin peitoksi on tarjolla myös mustapuhuvia paitoja ja muita asiaankuuluvia vaatekappaleita.

Toisenlaistakin tekemistä riittää. Siitä pitää huolen Stam1na-basisti Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäen ja hänen HC Leso -joukkuetoveriensa pystyttämä ”urheilukoju”, jossa voi yrittää tehdä maalin ikävystyttävän hyvin torjuvaa maalivahtia vastaan. Muutaman sadan metrin päässä järven rannalla olisi tarjolla Misa-kiuastehtaan sponsoroima telttasauna. Löylyttelyreissulle ei ole nyt aikaa, mutta Misan mustanpuhuvan heavy metal -kiukaan prototyyppi ei sentään jää näkemättä.

Mitä kummaa täällä oikein tapahtuu?

Eletään syyskuuta, ja Inferno on saapunut eteläisen Karjalan sydänmaille Lemille. Itse asiassa paikkakunnan kirjoitusasu on tänään LEM1, sillä kyseessä ei ole ihan mikä tahansa viikonloppu Karjalan laulumaiden siimeksessä. Päinvastoin: tänä lauantaina paikallinen Jalkosalmen lava herää henkiin Capital of Metal – L1VE -tapahtuman ansiosta. Tango, valssi ja humppa ovat pannassa, ja luvassa on pogoilua niin death metalin, hard rockin kuin monien muidenkin raskaampien tyylien tahdissa.

Kello käy vajaata seitsemäätoista, kun kunnanjohtaja Jussi Stoor nousee estradille pitämään iltaman avajaispuheen. Samalla hän toivottaa tervetulleiksi osin kauempaakin saapuneen yleisön ja paikalliset esiintyjät. Niitä riittää maailman metallipääkaupungin imagon mukaisesti, sillä lähituntien aikana lavan valtaavat 2 Wolves, Broken Mirror, Dead Science, Heavy Rage, Kasvoton, Madred, Royal Max, Saunatonttu ja Svetocracy.

Tosiaan, Lemi sai aikaisemmin tänä vuonna Capital of Metal -arvonimen muiden muassa Ulkoministeriön maakuvayksikön, Tuska-festivaalin ja Sony Music Finlandin järjestämän ”epävirallisen selvityksen” jälkeen. Lahjomattomat tulokset kertoivat, että Lemiltä löytyy peräti kolmetoista raskasta yhtyettä, vaikka paikkakunnalla asuu vain kolmisentuhatta ihmistä. Tällä bändimäärällä Lemi on asukaslukuun suhteutettuna maailman metallipääkaupunki, vieläpä aivan ylivoimaisesti.

Lemin kasvatti, Stam1nan laulaja-kitaristi Antti ”Hyrde” Hyyrynen seisoskelee Jalkosalmen pääsisäänkäynnin ulkopuolella. Edellisiltaisen Wöyh!-keikan jälkeisten hurjastelujen lunnaat jyskyttävät muusikon pääkopassa, mutta suhteellisen armoton kankkunenkaan ei onnistu pilaamaan hänen loistavaa fiilistään.

– Katso nyt tätä karnevaalimeininkiä: Lemillä juhlistetaan tänään valintaa maailman metallipääkaupungiksi, ja koko paikkakunta tuntuu olevan hengessä mukana. Okei, nimitys on tietenkin enemmän tai vähemmän leikkimielinen, mutta pääkaupunki on aina pääkaupunki!

Sitä Hyyrynen ei vaatimattomana miehenä mainitse, että Lemin nousu heavy metalin pääkallonpaikaksi on pitkälti hänen yhtyeensä ansiota. Stam1na on ylistänyt koko uransa ajan kotipaikkansa hienoutta, ja samalla bändin oma menestystarina on ollut omiaan luomaan kivikovan pohjan tämän päivän lemiläiselle raskaamman rockin skenelle.

– Niin, sinä sitten sanoit tuon, en minä… Oli miten oli, niin täytyyhän tästä meiningistä olla aivan pirun ylpeä, Hyyrynen nyökkää.

– Muistan ikuisesti, kun Children of Bodom saapui Lemille vuonna 1997. Tai no, bändin nimi oli vielä silloin IneartheD, se vaihtui Bodomiksi sitten keikan jälkeen. Tuijotettiin montut auki Alexi Laihon soittoa ja sen mustiksi lakattuja kynsiä. Jaska Raatikaisella oli kaksi haitsua eri puolilla settiä, sillä se soitti niin nopeasti, ettei se tullut toimeen yhdellä. Herranen aika, että perunapitäjän maalaispojat oli ihmeissään… Jos me ollaan onnistuttu myöhemmin kantamaan samansuuntaista metallin soihtua eteenpäin Lemillä, ja miksei muuallakin, niin onhan se aivan älyttömän hienoa.

Se on ainakin varmaa, että nuoret lemiläispitkätukat ovat Stam1na-kipparin olemuksesta tasan yhtä innoissaan kuin hän itse oli Bodominjärven rantojen miesten läsnäolosta parikymmentä vuotta aikaisemmin. Juuri tämän vuoksi päätämme poistua hetkeksi tapahtumapaikalta, sillä tarkoituksena on tehdä Stam1na-haastattelu, eikä sellaisen läpiviemisestä kannata haaveillakaan Jalkosalmen liepeillä tänä iltana. Hyyrysen tuntevat täällä kaikki – aivan kuten nurmikolla paikallisten nuorisonedustajien kanssa istuskelevan Stam1na-soolokitaristi Pekka ”Pexi” Olkkosenkin –, ja juuri tänään he ovat harvinaisen haluttua juttuseuraa.

Kuva: Timo Isoaho

Kun kävelemme kohti lähistölle parkkeerattua kulkuneuvoa, illan ensimmäinen orkesteri on ehtinyt settinsä alkumetreille. Juuri nyt 17-vuotiaat muusikot veivaavat Tony Iommin lähes viisikymmentä vuotta sitten varttitunnissa kirjoittamaa heviklassikkoa.

– Paranoid, ah! Miten ihanasti tuleekaan oma nuoruus ja ensimmäiset keikat mieleen, Hyyrynen hymyilee.

Lemillä vanhan liiton instrumenteilla soittaminen tuntuu olevan tänäkin päivänä kovassa huudossa. Laajemmin Suomessa – koko maailmasta puhumattakaan – tilanne näyttää varsin toisenlaiselta.

– Rockmusiikki on kärvistellyt alhossa jo pitkään, mutta tilanne tulee muuttumaan ennemmin tai myöhemmin. Kitarat ja rummut ovat taas jonakin päivänä cooleja soittimia, ja jengi alkaa kaivata musiikista aitoutta ja rehellisyyttä. Nouseeko Suomesta jatkossakin uusia Alexi Laihon kaltaisia poikkeusyksilöitä? Aivan varmasti, Hyyrynen vakuuttaa.

– On toki kysymysmerkki, miten monet aloittelevat orkesterit jaksavat tehdä sen vaadittavan pohjatyön… Mekin treenasimme ensin omin päin vuosikausia ja sitten bändinä vähintään yhtä pitkään, ennen kuin mitään kummempaa tapahtui. Stam1na oli kuitenkin lähes kymmenvuotias ensimmäisen albumin ilmestyessä.

– Yleisellä tasolla ajattelen, että nykyisten pentujen pitäisi olla hullumpia ja rohkeampia. Mieti nyt, miten konservatiivisia nuoret ovat tekemisissään. Jos vähän yleistetään, niin juuri kukaan ei uskalla olla erilainen tai tehdä jotakin repäisevää, kun verenhimoisten Whatsapp-ryhmien näädät saavat tietää siitä puolessa sekunnissa. Virheet ja epäonnistumiset – ja tietenkin niistä oppiminen – tekisivät monelle helvetin hyvää, ja sellainen synnyttää usein hienoja juttuja.

Kuuminta hottia

Lemin pikkuruista keskustaa voisi tänään kuvailla paremman puutteessa termillä ”Stam1nalized”. Aivan kylän ytimessä komeilee iso Capital of Metal -kyltti, ja risteyksen toisella puolella tavoittelee taivaallisia korkeuksia lähes 250-vuotias puukirkko. Kaunis arvorakennus palauttaa Hyyrysen muistot vuoteen 1998.

– Children of Bodomin herrat diggasivat ensimmäisestä Lemin-keikasta niin paljon, että halusivat tulla mestoille uudestaan. Järjestimme sitten konsertin teemalla ”karhunpoika sairastaa ruttoa”, ja CoB toimi tietysti iltaman tappavimpana mustana surmana. Edellinen metallitapahtumamme oli luonnollisesti houkutellut paikalle hyvinkin tummiin pukeutuneita kansalaisia, ja olisikohan tämä ollut syynä siihen, että Lemin seurakunta järjesti keikan ajaksi hautausmaalle vartioinnin.

Stam1na ei ole lietsonut tekemisissään minkäänlaista black metal -ideologiaa, mutta kotikonnuilla bändin jäseniä epäiltiin aikoinaan vanhan vihtahousun kavereiksi.

– Olen ollut pienestä asti kiinnostunut liikkuvasta kuvasta, ja teimme lukiossa projektityönä oman black metal -videon. Immortalin varhaisilla klassikkopätkillä saattoi olla vaikutusta siihen, että kohelsimme maskit naamoilla treenikämpällä ja lähimetsissä. Pian sen jälkeen rehtori kutsui juttusille kansliaan, ja se alkoi kysellä ihan tosissaan, että oletteko te pojat saatananpalvojia. No, ei todellakaan oltu, Hyyrynen naurahtaa.

Kuva: Timo Isoaho

– Lemi oli suunnilleen maailman turvallisin kasvupaikka, ja heavy metalista huokunut jonkinasteinen vaara viehätti tietenkin Iron Maidenin älppäreiden seurassa kasvaneita nuorukaisia. Muistan eräänkin talven 1990-luvulla, kun kunta heittäytyi säästölinjalle ja paikkakunnan katulamput pidettiin iltaisin pimeinä. Joka puolella oli sysimustaa ja hiljaista kuin hautausmaalla. Aika pian siinä tuli mieleen, että lähdetäänkö vähän möykkäämään soittokämpälle. Sitten annettiin palaa sydämen kyllyydestä, ja elämällä tuntui yhtäkkiä olevan joku tarkoitus.

Näistä ajoista, tai ainakin rehtorin paheksuvista moitteista, on tultu varsin kauas.

– Olimme aiemmin tänäänkin kuvaushommissa, mutta nyt tehtiin Lemin kunnan markkinointivideota, jossa Stam1nan ukot nähdään tutustumassa paikalliseen infraan ja ihastelemassa Suomen kauneimpia järvimaisemia. Torilla taas oli maalaismarkkinat, ja siellä tuli vanhoja opettajia ja muita ikääntyneempiä kehumaan ”Stam1nan hienoja hommia”. Eiväthän nämä ihmiset välttämättä meidän musiikista pidä, mutta he tarkoittivatkin tätä Lemi-leuhotusta.

Antti ”Hyrde” Hyyrysen haastattelumikkiä ihmettelee Lemin kunnanjohtaja Jussi Stoor.

– Tästä kaikesta tulee itselle vähän sellainen ”Lordi-fiilis”, vaikkakin paljon vaatimattomammassa mittakaavassa. Kun viisuvoitto aikoinaan toteutui, kaikki lemiläiset skidit kulkivat Lordin paidoissa ja oli täydellisen hyväksyttävää pukeutua mustaan hirviöpaitaan. Nyt Capital of Metal on tuonut Lemille esimerkiksi Hesarin edustajia ja kuusitoista ulkomaista toimittajaa. Ne kiertelivät ympäriinsä ja olivat kuulemma ihan tulessa!

Vuonna 1996 perustetulla Stam1nalla oli vuonna 2005 tapahtuneen esiinmarssinsa kanssa onnea, sillä Lordin voiton ansiosta raskas musiikki oli hetken ajan ”kuuminta hottia” jopa perhelehdissä. Eräs Seura-lehden kansi, jossa ”hevileidiksi” hehkutettu Katri Helena poseerasi savuavan Marshall-pinon edessä, ei suinkaan ollut tuon ajan ainoa ylilyönti.

– Omalla tavallaan se oli paras mahdollinen hetki työntää tossua oven väliin. Heviä tyrkytettiin joka tuutista, ja myös Stam1na sai siinä sivussa paljon huomiota, Hyyrynen muistelee.

– Kun Lordi nappasi valtikan, meillä oli keikka Turun Klubilla. Joku yritti ojentaa minulle kännykkäänsä kesken biisin ja tihrustelin siinä moshauksen lomassa, että mitä siellä lukee. Kappaleen päätyttyä aloin tosissani selvittää, että mikä hemmetti voi olla niin tärkeää sille moshpitissa riehuneelle nuorelle herralle… No, ruudulla komeili, että Lordi on voittanut viisut historiallisella pistemäärällä. Kun julistin uutisen mikrofoniin, sali räjähti ihan täysin.

Otamme seuraavaksi suunnan kohti Jehu-ravintolaa. Terassilla viihtyvät paikalliset alkuasukkaat alkavat olla sen verran tuhdissa lauantaimyötäisessä, ettemme tohdi jäädä nauttimaan leppoisasta syysillasta heidän seurassaan, vaan painumme suosiolla ravitsemusliikkeen perimmäiseen nurkkaukseen.

Mutta niin, miksi ihmeessä kaikki tämä Lemin, Lemin ja vielä kerran Lemin toistelu tässäkin tarinassa? Ainakin siksi, että Stam1nan kahdeksannen studioalbumin juuret ovat kaivautuneet syvälle Hyyrysen synnyinseutujen maaperään – syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin.

Kirjoittajaa puhuttelevia asioita

Palataanpa hetkeksi kevääseen 2006 – niihin aikoihin, kun Stam1na valmistautui julkaisemaan seuraajan edellisvuonna ilmestyneelle nimettömälle ensialbumilleen.

Räväkän läpimurron tehneellä yhtyeellä oli niskassaan paineita, sillä mainiosti myynyt ja ylistävän vastaanoton saanut debyytti oli kirvoittanut muun muassa Soundi-lehden kriitikolta täydet pisteet ja seuraavat lausahdukset: ”Stam1na on energisin ja innostavin tapaus suomalaisessa metallissa aikoihin. Yhtyeen pohjat ovat kuin pyhä kolminaisuus Mokoman Kurimuksesta, Stonen No Anaesthesia!:sta ja Bay Arean teknisesti oivaltavasta thrashista.”

Mahdolliset paineet eivät kuitenkaan näkyneet tai kuuluneet missään, kun Stam1na esitteli muutamille paikalle kutsutuille lehtimiehille Uudet kymmenen käskyä -kakkoslevyään. Albumin ennakkokuuntelun tapahtumapaikaksi oli valikoitunut Hyyrysen perheen pitkäaikainen kesämökki Lemin lähistöllä.

Talven kuristavasta otteesta taas kerran vapautuneen luonnon keskellä kelpasi tutustua suomenkielisen metallin uuden lippulaivan entistä raivokkaampaan, progressiivisempaan ja yltäkylläisempään kakkosalbumiin. Viihtyvyyttä ei suinkaan vähentänyt se, että kesänviettopaikan pöydät notkuivat niin lähellä kasvatetun ruuan kuin hieman kauempana valmistetun punaviininkin painosta. Entäpä Antin isän Pekan taidolla lämmittämä savusauna… Herranen aika sentään, miten käsittämättömän pehmeitä löylyjä sieltä jykevän kiukaan syövereistä hiipikään.

Kuva: Timo Isoaho

Ei tarvinnut siis miettiä kahdesti, kun Stam1nan leiristä kantautui kuluvan vuoden elokuun loppupuolella vahvoja déjà-vu-tuntemuksia herättäneitä savumerkkejä. Ne leijailivat kutakuinkin seuraavasti: ”Tervetuloa retkelle kohti Lemin metsiä. Mökillä on luvassa ruokaa, juomaa, savusaunomista ja ennen kaikkea juuri valmiiksi saatu Stam1nan uusi albumi. Huhu kertoo, että tarjolla on myös likilegendaarista särää.” Lemi, here I come!

Mutta lauteille ei tällä kierroksella päästykään. Juuri kun itäsuomalaiset korpimetsät alkoivat häämöttää horisontissa tuulilasin tuolla puolen, Hyyryseltä saapui kiireinen viesti: ”Pahoittelut! Nyt kannattaa kääntyä takaisin, sillä juhlat on peruttu. Savusauna on tulessa ja mökkitie on täynnä paloautoja.”

Jälkikäteen Hyyrynen tarkensi, että tilanne oli ollut oikeasti vakava ja myös varsinainen mökki vaarassa tuhoutua korventavien lieskojen säälimättömässä käsittelyssä. Onneksi mitään näin karmeaa ei sentään tapahtunut.

– Kesämökin seutu liittyy hirveän vahvasti uuden Stam1na-levyn teemoihin. Jos uskoisin kohtalon ivaan tai muihin henkimaailman juttuihin, tämä absurdi sattuma tuntuisi jo melkein pelottavalta… Että juuri silloin, kun on tarkoitus viettää kiva iltama albumin ensi-illan äärellä sienikeiton ja särän siivittämänä, niin kuinka ollakaan, sauna palaa räjähtävällä liekillä maan tasalle ja muutkin rakennukset ovat uhattuina.

– Jäin savuavien hiillosten äärelle vahdiksi seuraavaksi yöksi, palomestarin pyynnöstä. Saunaolutta oli varattu illan juhlistuksia ajatellen sen verran reippaasti, että tulipalon ohella sammui myös vartijan jano.

Äärimmäisen kuivan kesän korventama vanha savusauna rysähti kokeneenkin majurin käsissä liekkeihin niin täydellisen äkkiarvaamatta, että se olisi todennäköisesti palanut maan tasalle myös isä-Hyyrysen lämmittämänä. Pekka Hyyrynen kuitenkin muutti autuaammille metsästysmaille vuonna 2017. Samalla hänen poikansa alustavat aivoitukset Stam1nan seuraavan studioalbumin teemoista tekivät äkkikäännöksen.

– Isäni menehtyi elokuun alkupuolella. Muistan olleeni vähän huolestunut, sillä Taival-levyn nauhoitusten aikataulu oli jo lyöty kiinni, mutta minulla ei ollut mitään vedenpitäviä suunnitelmia sanoitusten suhteen, Hyyrynen muistelee ja vakavoituu:

– Sitten eräänä päivänä tapahtui äkkiarvaamatta kovin, kovin ikäviä asioita, eikä sen jälkeen tarvinnut enää haeskella mieltä puhuttaneita ja kirjoittajaa ravistelleita aiheita. Aika pian päässäni alkoi rakentua yhden pitkäsoiton mittainen kokonaiskertomus.

Eläinlääkärinä työskennellyt Pekka Hyyrynen oli itsekin taitava muusikko.

– Isäni rakasti erityisesti liedmusiikkia, joka on vanha saksalainen taidemusiikin laji. Muistan leikkineeni flyygelin alla jo ihan pienenä, kun hän soitti osia Franz Schubertin kuuluisasta Winterreise-teoksesta.

– Eräs Taival-levyyn liittyvistä ideoista olikin lainata joitakin musiikillisia ja sanoituksellisia oivalluksia Winterreisen varrelta. Levy käynnistyy Hyvää yötä -introlla ja Winterreisen avaus on nimeltään Gute Nacht, ja niin edelleen… No, emme tietenkään lainanneet montakaan juttua näin suoraan, mutta Winterreisen vaikutus on silti ilmeinen.

Ensimmäisenä sai muotonsa Elämänlanka, jonka Stam1na julkaisi viime keväänä pitkäsoiton debyyttisinglenä.

– Kirjoitin Elämänlangan sanoituksen loppusyksystä 2017, kun olimme Euroopan-rundilla Skálmöldin ja Omnium Gatherumin kanssa. Kiertuebussi nieli kilometrejä Alpeilla, ja olin ensimmäisenä aamulla hereillä ja katselin ikkunan takana avautuvia mahtavia maisemia. Itkuhan siinä tuli, mutta niin tuli myös teksti, kertoo Hyyrynen.

– Minähän en ole tehnyt aikaisemmin kovinkaan henkilökohtaisia sanoituksia, mutta tällä kertaa tämä ohjenuora lensi totaalisesti romukuoppaan. Että hitot menneistä, nyt laitetaan peliin omat syvimmät tunnot. Toki yritin pitää mahdollisimman tarkasti huolen siitä, että kirjoitan universaalisti ja sellaisella tyylillä, että kappaleiden teemat aukeaisivat, vaikka kuulija ei olisi koskaan menettänyt ketään todella läheistä. Sitä paitsi, ovathan omatkin ajatukseni ehtineet jo muuttua sitten tekstien valmistelun. Monien rakkaiden muistojen päälle on jo laskeutunut vähän pölyä.

Muistot tekstien pohjana

Jatkamme matkaa Taival-pitkäsoiton ”kokonaiskertomuksen” äärellä. Moniin suuntiin kurkotteleva, puhutteleva tarina käynnistyy arvoisellaan tyylillä, sillä Hyyrysen laulusuoritus Hyvää yötä -avaussoiton ”kävelin kanssasi hetken / ja kun erosimme, erotimme aamunkajon / tulin hetkeksi matkaan, tulin taivalta taittamaan” -riveissä on maaginen.

– Hyvää yötä oli ehdolla jo edellisen albumin introksi, mutta onneksi sitä ei silloin käytetty, solisti aloittaa.

– Isossa kuvassa kappaleet kertovat retkestä talvisen metsän läpi, mutta teksteistä löytyy monia sivujuonteita. Kertomuksen alussa kaksi ihmistä lähtee liikkeelle, mutta vain toinen heistä saapuu polun päässä olevalle majalle. Tästä tulee nimi Taival. Kuten sanoin, sijoitin tarinan kesämökkimme maisemiin. Olen viettänyt siellä hyvin paljon aikaa, ja seutu edustaa minulle, monta kertaa muuttaneelle ihmiselle, pysyvyyttä ja turvallisuutta. Kun minun vuoroni koittaa, tuhkani tullaan ripottelemaan sinne tuttuihin multiin.

Väännetäänpä vähän rautalankaa: ryhdyitkö tekstitysvaiheessa muistelemaan esimerkiksi yhteisiä metsästysreissuja isäsi kanssa ja valmistelit sitten sanoituksen?

– Tekstien pohjana on tietysti monenlaisia muistoja, mutta en laittanut niitä paperille kovin orjallisesti tai totuudenmukaisesti. Kasasin lyriikoita enemmänkin muistikuvien sekamelskasta, ja toisinaan lopputulos muovautui hyvinkin abstraktiksi, Hyyrynen sanoo.

– Enkelimurskaimen sanoitin vasta studiossa, pari päivää ennen lopullista laulusuoritusta. Kappaleessa umpiateisti pohdiskelee teologisia kysymyksiä ja kaikenlaisia aivopieruja, joita ihmiset ovat innostuneet vuosien saatossa palvelemaan ja palvomaan. Biisi liittyy kokonaistarinaan esimerkiksi niin, että siellä mietitään iankaikkisia kysymyksiä.

– Tekstittäminen oli tälläkin kerralla hankalaa, mutta paradoksaalista kyllä, tällaisesta raastavasta aiheesta sanojen tekeminen oli myös tavallista helpompaa ja jotenkin… luontevampaa. Aloin vain pistää paperille kaikenlaista asioita, poimin sieltä sitten osuvimpia oivalluksia ja tarinat alkoivat löytyä.

Kertoisitko hieman tarkemmin myös muiden yksittäisten sanoitusten taustoista?

– Mennäänkö ihan järjestyksessä?

Sehän sopii.

– Albumin varsinainen avausbiisi on Solar, ja se menee kohti Homo sapiensin alkukantaisuutta. Ainahan täällä on palvottu aurinkoa – se on elämän ehto, mutta se voi olla myös tuhoava voima. Sanoitus rinnastaa nämä ajatukset ihmissuhteisiin. Solaria valmistellessa oli jotenkin niin raivokas ja vihainen fiilis, että olisin halunnut auringon polttavan kaiken pois.

– Gaian lapset on Solarin sukulaissielu, sillä pitäähän Isä Aurinkoisen saada seuraa Äiti Maasta. Auringon ohella on aina kumarrettu myös muita luonnon eriskummallisia ilmiöitä, ja maastahan me kaikki muutenkin ponnistamme. Kuolemanvietti – kaipuu maan poveen, mullan alle – elää ihmisissä vahvana, ja aiheesta on tehty paljon taidetta aikaisemminkin. Lauloihan ystäväni Jarkko Martikainenkin, että ”meitä odotellaan mullan alla”. Biisissä mainittu kitsch-sana taas viittaa kaikkiin niihin asioihin, joista meidän pitäisi pyrkiä pois.

Metsästäjä, kolmeen osaan jaettu lähes kymmenminuuttinen eepos, on pitkäsoiton avainteoksia.

– Kappaleen ensimmäinen jae kertoo hahmosta, joka keskittyy… no, metsästämään monenlaisia asioita. Katsoin ennen tekstin kirjoittamista Kauriinmetsästäjä-elokuvan [Michael Cimino, 1978] ja heijastelin sen herättämiä ajatuksia levyn kokonaisteemaan. Leffahan nostattaa kaikenlaisia tuntemuksia esimerkiksi sen vuoksi, että Robert De Niron esittämä päähenkilö jättää kauriin lopulta ampumatta.

– Metsästäjän Opeth-henkisessä kakkososassa kuvaillaan muun muassa traumaattista eroa, ja kolmannessa osassa viitataan ”ylösalaiseen paikkaan”, joka sijaitsee jossakin kaukana korven uumenissa. Siellä olisi mahdollista kääntää ajan suunta ja voisi tavata ihmisiä, jotka ovat jo poistuneet keskuudestamme. Ylösalainen maailma, jossa oltaisiin taas yhdessä, on kiehtova ajatus tällaiselle uskonnottomalle kaverille.

– Kappaleen hahmo on nähtävissä myös levyn kannessa. Ohjeistin graafikkoa, että kuvassa pitäisi olla kalliomaalaus metsästäjästä yhdistettynä Orionin tähtikuvioon – muinaiset kreikkalaisethan näkivät Orionin muodossa metsästäjän. Kannesta tulikin oikein hieno.

Sudet tulevat?

– Olen aikaisemminkin laulanut susista. Kaikan sävellyksestä tuli heti fiilis, että tässä biisissä joku hyökkää päälle ja täysi paniikki on tosiasia. Sanoitus alkoi hahmottua saman tien. Isossa kuvassa biisissä pohditaan esimerkiksi sitä, ettei se kovinkaan kaveri ole välttämättä kulmakunnan kuningas, vaan jostakin löytyy aina rankempi tyyppi. Jos ei muuten, niin metsästäjä alkaa taistella lopulta itseään vastaan…

– Pyydettiin kappaleen vierailijaksi Skálmöldin Björgvin Sigurðsson, jolla on komean tasalaatuinen räyhä-ääni. Lähetin sanoituksen ja ääntämisohjeet islantilaisherroille, ja kohta Björgviniltä saapui tiedostollinen ankaraa rappausta – tietenkin suomeksi.

Merivälimatka kuulostaa varsin selkeältä muistolta jonkin lapsuuden veneilyreissun varrelta, mutta onko asia ollenkaan näin?

Kuva: Timo Isoaho

– Itse asiassa ei. Sanoitusidea syntyi, kun näin murheellisen valokuvan pakolaislapsesta Välimeren Euroopan-puoleisella rannalla – tämä välimerimatka oli osoittautunut hänelle kohtalokkaaksi. Yleisellä tasolla kappale kertoo erilaisia kriisejä elämässään pakenevista ihmisistä.

– Kannoin sinut läpi hiljaisen huoneen taas niputtaa yhteen aikaisempien kappaleiden ajatuksia ja matkan käänteitä. Metsäinen taival päättyy tähän biisiin ja sanoituksessa tullaan kotiin, sinne omaan mökkiin – ja ymmärretään samalla, ettei sinne pystykään jäämään.

Kampiliiran värittämä viimeinen kappale, kosketinsoittaja Emil Lähteenmäen säveltämä Kajo loppuu niin sävellyksellisesti kuin sanoituksellisesti kovin lohdullisesti: ”Kiitän seurasta, nukahdan.”

– Kajon tekstissä elämää verrataan valveilla olemiseen ja kuolemaa nukahtamiseen. Päätös on toki kytköksissä avausraitaan, jossa toivotettiin hyvää yötä eli siirryttiin fantasiamaailmaan, Hyyrynen valaisee.

– Niin, aamunkajo… Vaikka asiat olisivat kuinka katollaan, niin mitä siitä huolimatta tapahtuu? Hehkuva pallero nousee horisontista ja aloittaa uuden päivän. Aina.

Kasikielisiä bobcatteja

Jos Taival tarjoaa tekstiteemojensa puolesta jossain määrin uudenlaista Stam1naa, täysin samalla tavalla voi luonnehtia myös monipuolisen albumin musiikillista antia.

– Taival on kaikkiaan melkoinen vuoristorata, mutta kokonaisuutena se ei ole Stam1nan historian raskainta heavy metalia, ei lähelläkään. Esimerkiksi Gaian lapsi, joka sinkoutui Anna Erikssonin väkevän vierailun ansiosta uudelle kiertoradalle, kuulosti sävellysvaiheessa rehelliseltä popmusiikilta. Lopullinen bändisovitus muovasi sitä toki painavammaksi, Hyyrynen kertoo.

– Totta kai jotkut heviankat ovat jo kaakattaneet, että miksi ette tehneet kunnon turpaanvetolevyä. Vastauksen antaminen on harvinaisen helppoa: nyt tuli tällaisia biisejä – tuli popimpaa kamaa, mutta tuli myös helvetinmoista mättöä. Sitä paitsi mehän tehdään vaikka dubstep-albumi jos siltä tuntuu – mutta ei ole ainakaan vielä tuntunut.

Stam1nan ulapalla purjehtii myös kokonaan uuden painoluokan tankkereita.

– Minulla ja Pekalla on nykyään kahdeksankieliset bobcatit, ja niillähän pääsee ruopimaan todella matalia suohautoja. Tai syviä, miten vain… Tämä sai varsinkin Pekan sävellyssuonen pulppuamaan ihan valtoimenaan. Sydäntä lämmitti esimerkiksi silloin, kun Olkkosen suunnalta tärähti Solarin demoversio. Sehän on hyvä esimerkki kasi kitaran mahdollisuuksista, ja siitä tajusi heti, että tästä tulee älyttömän kova albumi- ja pittibiisi. Onkohan kukaan muuten huomannut, että kertosäe soundaa vähän Kotiteollisuudelta, Hyyrynen nauraa ja jatkaa:

– Lisäksi esimerkiksi Metsästäjän death metal -henkinen avauspaahto ja Kannoin sinut läpi hiljaisen huoneen -biisin turboahdettu riffisota lunastavat aika väkevästi. Kannattaa huomata myös kappaleen rumpuerikoisuus: siellä ei liikutakaan perinteisellä Stam1na-meiningillä – siis aloiteta virvelillä –, vaan Kake [rumpali Teppo Velin] laskettelee tuulispäänä Stone-tyyppisen pesukonekompin parissa.

– Huomautettakoon samalla, että kahdeksankielisistä lähtee myös todella korkeita sointuja – kuunnelkaa vaikka albumin avaus. Ja se, että siellä mennään yhtäkkiä helvetin korkeasta todella matalaan – introsta suoraan Solariin – on tietenkin täysin tarkoituksellista. Musiikin tunnetilat mukailevat sanoitusten vuoristorataa.

Mitä seuraavaksi? Onko yhdeksänkielisiä kitaroita olemassa?

– Toivottavasti ei, Hyyrynen nauraa. – Ja kymmenenkielinenhän on jo kantele… Siitä tuleekin mieleen, että savusaunan mukana paloi myös satavuotias kannel. Ehkä sekin oli jonkinlainen vihje rajojen tuolta puolelta tai jostakin rinnakkaisuniversumista. Että pitäkää djenttinne, mutta pitäkää se kahdeksassa kielessä. Ei enää yhtään lisäkieltä!

Parempi kuin Kirk Hammett

Otetaan tarinaan vielä yksi isompi kulma: Stam1nan kalenterit tehokkaasti täyttänyt työtahti. Yhtyeen edellinen studiolevy Elokuutio ilmestyi keväällä 2016, ja sen jälkeen lemiläisten aikatauluista ei ole juuri löytynyt rakoja.

– Itse asiassa bändin tahti on ollut älyttömän kova koko 2010-luvun. Levyjä, kiertueita ja erikoiskonsertteja toistensa perään. Menneen parin vuoden aikana ollaan tehty paljon keikkoja myös ulkomailla, ja ne ovat tuoneet tähän hommaan mahtavia uusia värejä – ja tietenkin myös lisää kiireitä. Aiomme joka tapauksessa esiintyä ulkomailla jatkossakin sen minkä kykenemme ja ehdimme, Hyyrynen sanoo.

– Viime keväänä kiireet alkoivat vaatia veroja oikein kunnolla. Aloimme treenata uuden levyn biisejä jossakin rundien välissä, ja tajusimme, että studiosessio tulee eteen aivan liian nopeasti. Ilmassa oli kunnolla paniikkia, ja on itse asiassa ihan mieletön ihme, että Taival valmistui aiotussa aikataulussa.

Voisikohan olla niin, että yli kaksikymmentä vuotta yhdessä soittaneet muusikot kykenevät tiukan paikan tullen ihmeisiin?

– Takaraivossa oli tietenkin myös sellainen tunne, että albumi kursitaan kasaan tavalla tai toisella… Metsään mentiin, mutta onneksi vain sanoitusten osalta, Hyyrynen nauraa.

Muiden muassa Amorphisin, Opethin ja Amon Amarthin kanssa työskennelleen Jens Bogrenin miksaaman pitkäsoiton valmistelu keskellä tiivistä keikkarupeamaa ei ollut pelkästään huono juttu. Taival on ylitsevuotavan tiukasti, vapautuneesti ja pakottamattomasti soiva raskaan rockin leka.

– No, kyllähän sen varmasti kuulee, että nämä kaverit ovat viime aikoina kosketelleet rakkaimpiaan aika tiiviisti. Vaikka stressi painoi ja bändi oli sen takia kusessa, Taival-sessio oli silti soitannollisesti Stam1nan kivuttomin studiorupeama ikinä. Otot sujahtelivat sisään rivakalla tahdilla. Äänittäjänä ja tuottajana työskennelleen Janne Joutsenniemen vaikutusta ei tietenkään voi väheksyä. Stam1na on nyt valmistellut Jannen kanssa kolme studioalbumia, ja yhteistyö on muodostunut aika lailla saumattomaksi. Jannelta tulee suorastaan ehtymättömällä syötöllä hyviä sovitusheittoja, melodioiden teroitusehdotuksia ja niin edelleen, Hyyrynen kehuu.

Kuva: Jouni Kallio

– Solistin ominaisuudessa en ylistä tätäkään sessiota, mutta se ei ole kiinni mistään muusta kuin itsestäni. Laulukopissa hoilaaminen on yksinkertaisesti hirveää hommaa, vuodesta toiseen. Se on yksinäistä, kauhunsekaista puuhaa, joka keskeytyy ainoastaan Jannen silloin tällöin kuuluviin kannustuksiin: ”Kyllä sä jaksat, kyllä sä jaksat, mutta kiinnitä vielä enemmän huomiota siihen viimeiseen ärrään.”

Vielä yhdelle Taival-albumin onnistumiselle täytyy nyökätä. Levyn kitarasoolot ovat komeita, ja suhteellisen harvinaista kyllä, ne tuntuvat olevan kappaleiden oleellisia rakennuspalasia.

– Stam1na teki jo vuosia sitten päätöksen, että kitarasoolo soitetaan, mikäli biisi todella tarvitsee sitä. Toimiva soolo nostaa kappaleen parhaimmillaan uudelle tasolle, ja tällä kerralla maestro Olkkonen onnistui koskettelemaan kielimuuria varsin kiitettävästi, Hyyrynen hymyilee.

– Tämä ei yllätä minua millään tavalla. Olen soittanut Pekan kanssa pikkupojasta asti, ja sehän oli aivan ilmiömäinen kepittäjä jo 16-vuotiaana. Kaveri veti jo silloin Metallican jutut paljon paremmin kuin Kirk Hammett.

Palataan vielä Stam1nan uuden albumin kätilöön. Viime toukokuussahan kävi niin hienosti, että Janne Joutsenniemi nousi Helsingin jäähallin estradille Stam1nan Raja-albumin kymmenvuotiskeikalla. Koska Stam1na, Joutsenniemi ja jokunen muu vierailija paketoivat illan räväkällä versiolla Stonen klassisesta Get Stonedista, viimeinen kysymys on seuraava: miltä lavalla tuntui?

– Tunnelmahan oli sellainen, että lemiläinen maalaispoika on päässyt soittamaan suosikkibiisiään vanhan kasariliiviinsä niskoilleen vetäneen ja legendaarisen persebassonsa paikalle roudanneen esikuvansa kanssa Helsingin loppuunmyydyn jäähallin lavalle. Että sellainen fiilis…

Haastattelu on päättynyt, ja alamme tehdä hiljalleen paluuta kohti Jalkosalmen lavaa. Hyyrysen jo astuttua saluunan ovesta ulos joku paikallinen huikkaa sivupöydästä jotakuinkin seuraavasti: ”Kaikki puhuvat aina lemiläisestä särästä ja perunasta… Mutta hei, Stam1nassahan sitä jotakin vasta on!”

”Totta kai jotkut heviankat ovat jo kaakattaneet, että miksi ette tehneet kunnon turpaanvetolevyä. Vastauksen antaminen on harvinaisen helppoa: nyt tuli tällaisia biisejä – tuli popimpaa kamaa, mutta tuli myös helvetinmoista mättöä. Sitä paitsi mehän tehdään vaikka dubstep-albumi jos siltä tuntuu – mutta ei ole ainakaan vielä tuntunut.”

Julkaistu Infernossa 9/2018.