Rumpalivirtuoosi Kai Hahto juhlistaa tasavuosia spesiaalikeikalla

Illan aikana kuullaan musiikkia ja kappaleisiin liittyviä tarinoita.

20.06.2023

Nightwishissä vuodesta 2014 vakituisena jäsenenä soittanut, urallaan lisäksi muun muassa Wintersunissa, Rotten Soundissa, Swallow the Sunissa, Aurissa, Trees of Eternityssä, Enochian Crescentissä ja Darkwoods My Betrothedissa vaikuttava/vaikuttanut rumpali Kai Hahto täyttää loppuvuodesta tasan 50 vuotta. Monissa liemissä keitetty virtuoosi juhlistaa asiaa 3. helmikuuta 2024 Helsingin Apollossa järjestettävällä spesiaalikeikalla, joka on yhdistelmä konserttia ja soitinklinikkaa.

Alone – An evening with Kai Hahto -nimisessä tapahtumassa Hahto nousee rumpuineen lavalle yksin ja esittää kappaleita muun muassa Nightwishin, Wintersunin, Swallow the Sunin ja Aurin katalogeista. Lisäksi Hahto kertoo tarinoita kappaleiden takaa sekä muistelee muita uransa ja elämänsä varrelle sattuneita kommelluksia. Yllätyksiäkin on luvassa.

”Vuodesta -90 kun on kierrelty ja levytetty eri bändien kanssa niin nyt on aika pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan, mitä kaikkea on tullut tehtyä viimeisen reippaan 30 vuoden aikana. Tuhansia keikkoja ja noin 40 studioalbumia myöhemmin on aika juhlistaa tätä matkaa, musiikkia sekä omaa 50-vuotisjuhlaa”, Hahto kommentoi.

Liput tapahtumaan ovat myynnissä Ticketmasterissa. Peruslipulla on hintaa 29€.

Lisää luettavaa