Koronatilanne on edennyt Pirkanmaalla huonompaan suuntaan ja alue siirtyikin epidemiassa leviämisvaiheeseen. Torstaille 5.8. suunniteltu Apocalyptican konsertti Tampereen Viikinsaarella sekä samassa lokaatiossa tulevana viikonloppuna, 6.-7.8. järjestettävä Saarihelvetti-festivaali kuitenkin toteutuvat tilanteesta huolimatta.
Leviämisvaiheeseen siirtyminen aiheuttaa kuitenkin joitain erikoisjärjestelyjä, joista tapahtuman järjestäjät ovat sopineet yhdessä viranomaistahojen kanssa. Esimerkiksi laivoissa sekä Viikinsaaressa on maskipakko ja maskittomat vieraat poistetaan tapahtumasta. Kaikille laivaan nousijoille jaetaan kasvomaski sekä henkilökohtainen käsidesi ja laivoja ajetaan rajatun kapasiteetin mukaan. Lisäksi järjestyshenkilöiden määrää alueella on lisätty ja ”turvavälipartiot” muistuttavat tarvittaessa juhlijoita asiallisesta käytöksestä ja turvaväleistä.
Kahden päivän Saarihelvetti-lipun voi käydä vaihtamassa festarirannekkeeseen jo tänään (4.8.) tai torstaina Kauppakadun Yo-talolla kello 16-22.
Saarihelvetin artistikattaukseen kuuluvat tänä vuonna muun muassa Finntroll, Swallow the Sun, Insomnium, One Morning Left, Nicole, Rytmihäiriö, Lähiöbotox, Diablo, Mokoma, Lost Society, Vorna ja Arion.