Sabaton lanseeraa oman lautapelin – tiiserivideo julki

Itse peliä videolla ei tosin esitellä.

Ruotsalainen sotaheviyhtye Sabaton on tehnyt yhteistyössä ScriBabs Boardgamesin kanssa oman A Battle Through History -lautapelin, jossa pelaajat ohjaavat aikamatkaajahahmoja, jotka käyvät pelin tuoksinassa läpi eri aikakausien suuria sotia ja taisteluja. Peli ilmestyy 13. joulukuuta eli siinäpä onkin sitten sopiva lahja Sabaton-fanien pukinkonttiin.

”Jokainen Sabatonin jäsenistä on kasvanut lauta- ja roolipelien parissa ja niiden veri virtaa suonissamme. Samaan tapaan kuin jatkamme sitä metallimusiikin perinnettä, jonka äärellä kasvoimme, pidämme nyt yllä myös lautapeliperinteitä sekä sen mukana tulevaa sosiaalista kanssakäymistä”, yhtye kommentoi.

Lautapelille on julkaistu myös ihan komea tiiserivideo, jossa ei tosin esitellä itse peliä ollenkaan. Videon sekä esittelykuvia itse pelilaudasta ja lootan sisällöstä voit katsoa tuosta alempaa.

Sabatonin seuraava pitkäsoitto The War to End All Wars näkee päivänvalon vuorostaan 4. maaliskuuta 2022.