Silentiumin perustajajäsen Matti Aikio on kuollut – ”Monta rikkaasti rönsyilevää seikkailua jäi vielä seikkailematta”

"Kohtaan, jossa ennen seisoi tuo rakas ystävä, jäi suuri tila täynnä kiitollisuutta ja sanoinkuvaamattoman upeita muistoja", yhtye kirjoitti entisen jäsenensä muistolle.

26.08.2022

Kotimaisen tunnelmametalliyhtye Silentiumin perustajajäsen ja entinen basisti-laulaja Matti S. Aikio on kuollut. Yhtye on vahvistanut suru-uutisen.

”Matin luontaiselle musikaalisuudelle veti vertoja vain hänen suuri ja lämmin sydämensä. Hän oli täysin ainutlaatuinen persoona, jonka kaltaista toista emme saa koskaan tuntea. Matin määrätietoisuus tehdä asiat omalla tavallaan ja kulkea omaa polkuaan, huolimatta turhista arvostelijoista, oli ihailtavaa. Matti eli aina periaatteidensa mukaisesti ja hänen selkärankansa oli kuin kallio. Matin impulsiivisuus johdatti hänet ja häntä lähellä olevat usein kokemuksiin, joita ei varovaisemmassa ja yli-harkitsevassa seurassa olisi koskaan päässyt kokemaan”, yhtye kommentoi Infernolle.

”Me jouduimme hyvästelemään Matin aivan liian aikaisin. Monta rikkaasti rönsyilevää seikkailua jäi vielä seikkailematta. Kohtaan, jossa ennen seisoi tuo rakas ystävä, jäi suuri tila täynnä kiitollisuutta ja sanoinkuvaamattoman upeita muistoja.”

Aikio perusti Silentiumin Jämsänkoskella kosketinsoittaja Sami Bomanin kanssa vuonna 1995. Hän jäi pois yhtyeen kokoonpanosta 2018, mutta hänen lauluaan voi kuulla vuonna 2020 ilmestyneellä Motiva-pitkäsoitolla.

Aikio vaikutti myös kokoonpanoissa Nodding Sky, Avataria, Zmey ja Funeral.

Lisää luettavaa