Slipknotin Corey Taylorin kauhuleffaprojekti etenee – ”En halua tehdä mitään Oscar-voittajia”

Taylor sanoo etsivänsä parhaillaan sopivaa ohjaajaa Zombie Versus Ninja -elokuvalleen.

31.03.2021

Musiikkijuttujen lisäksi Slipknotista ja Stone Sourista tuttu laulaja Corey Taylor on pitänyt itsensä toimeliaana omien elokuvaprojektien parissa. Kauhuleffafanaatikko Taylor kertoo tuoreessa Frightmare HQ:n haastattelussa kirjoittaneensa käsikirjoitukset jo viiteen leffaan ja etsivänsä yhdelle näistä – Zombie Versus Ninja -nimiselle kauhukomedialle – parhaillaan sopivaa ohjaajaa viemään projektia eteenpäin.

”Se on yksi suurimmista unelmistani – kirjoittaa leffan käsiksen ja olla sitten mukana katsomassa sen syntyä esituotantovaiheesta punaiselle matolle saakka. Minulla on ollut mahdollisuus päästä kontakteihin todella hienojen tuottajien kanssa ja nyt keskustelen potentiaalisten ohjaajien kanssa. Kuvausten on tarkoitus alkaa tänä vuonna”, Taylor toteaa ja sanoo, ettei hän kuitenkaan halua ohjata elokuvaa itse.

”Ei sillä etteikö se kiinnostaisi, mutta tiedän, ettei se ole minun vahvuuteni. Olen tarpeeksi rehellinen itselleni tajutakseni, että jos haluaisin olla ohjaaja, minun olisi pitänyt alkaa opetella sitä jo vuosia sitten. Tiedän kyllä monia tyyppejä, joilla on sellainen ego, että he ottaisivat sen hoitaakseen, koska ’Se on minun leffani, blaa blaa blaa’. Mutta minä en ole se tyyppi. Haluan, että leffastani tulee hyvä ja haluan ihmisten nauttivat siitä mitä teen, koska haluan itsekin nauttia siitä. Ja joskus juuri yhteistyö luo jotain uskomatonta”, Taylor myöntää.

”Nyt minä, kirjoittaja ja tuottaja, voin etsiä juuri sen oikean tyypin, joka saa leffan eloon ja kulkea heidän mukanaan koko sen matkan. Antaa heidän tehdä omaa juttuaan, mutta samalla muistuttaa, että minulla on kuva siitä, millainen haluan sen olevan. Siitä tulee gonzokauhukomedia – se on sellainen leffa, jollaisia olen aina rakastanut ja halunnut tehdä. Jos se lähtee lentoon, se on jonkun todella siistin jutun alku. En halua tehdä mitään Oscar-voittajia, haluan tehdä hauskoja, hulluja kulttiklassikoita. Mistään muusta en välitä.”

Lisää luettavaa