”Soita ukko Venomia!” – eli kuinka kävi, kun power metal -mies pantiin ruotimaan Welcome to Helliä, Black Metalia ja kumppaneita

Otsikon mukaisesti loihe lausumaan hankasalmelaisen heavy metal -yhtye Kamaran bassotaiteilija Lehmonen itselleen Ilkka ”Danny” Lipsaselle, joka viihdytti tanssikansaa paikallisessa lomakeskuksessa. ”Nyt ei tule pitkätukalle Venomia”, oli iso D lakonisesti todennut ja lyönyt käyntiin seuraavan iskelmän.

Vaan taisi Danny kuitenkin tietää nimeltä tämän brittiläisen heavy metalin ”uuden aallon” tummimman edustajan. Taatusti moni muukin, vaikka ei olisi yhtyeen rosoista raskasrockia koskaan kuullutkaan. Venom on yhtye, jonka status ei sementoidu pelkkään musiikkiin. Tämä newcastelelaistrio lienee äärimetallin kaikkein vaikutusvaltaisin pioneeri, josta on kirjoitetun sanan mukaan siinnyt niin thrash kuin black metalkin.

Infernon pääpiru Matti Riekki lätkäisi poloisen allekirjoittaneen kouraan Dissonance Productionin kesän kuluessa ulostamat Venom-uusiojulkaisut otsakkeella ”arvioipas sukkahousuhevimies mustaa metallia”. No mikä ettei – avoimin mielin kuvainnollinen risti alassuin ja pukkia sarvista.

Pakettiin kuului Venomin neljä ensimmäistä studiolevyä Welcome to Hell (1981), Black Metal (1982), At War with Satan (1983) ja Possessed (1985) sekä ainoa livensä Eine Kleine Nachtmusik (1986).

Ai että, siinä se iki-ihanan 1980-luvun hienous kiteytyy kouriintuntuvasti: suosikkibändin uutta levyä tarvitsi harvoin odottaa vuotta kauempaa. Kyseisten vuosilukujen pohjalta on jopa älytöntä, että edellä mainitut Venom-julkaisut ovat yleisen metallimielipiteen mukaan ne yhtyeen kirkkaimmat kruununjalokivet. Ensinnäkin, koska kuuluisin kokoonpano. Basisti-laulaja Conrad ”Cronos” Lant, kitaristi Jeffrey ”Mantas” Dunn ja rumpali Anthony ”Abaddon” Bray ovat näin sivustaseuraajallekin se ainoa ja oikea Venom.

Neljän ensimmäisen Venom-levyn aitoa musiikillista kiimaa ei voi mitenkään ohittaa. Nämä ovat tiukkoja, turboahdettuja teoksia, joista huokuu väärentämätön into tehdä omaa juttua ja luoda metallin tulevaisuuden vuosikymmeniksi eteenpäin määritteleviä uria – vaikka tuskin ääritrio tätä vielä tuolloin itse tiesi.

Venom2_Silvast

Venomin ”black metal” on pohjimmiltaan aikansa mukaista perusheavyä, joskin mustanpuhuvilla lyriikoilla. Kulmikas ja epäselvä soundimaailma sekä jokseenkin nokilleen kaatuva soitto ovat kaukana siitä kliinisyydestä, jota tämän vuosituhannen black metal kaupallisimmillaan edusti. Venomin metalli on myös polttavan kuumaa, siinä missä karsinassa korkeimmalle tunnustettu norjalainen black metal on hyytävän kylmää.

Welcome to Hell ja Black Metal kiteyttävät kaiken sen musiikillisen rujouden, jota Venom on koskaan pystynyt tarjoamaan. Teemallisempi At War with Satan ja Possessed hyökkäävät nekin kuulijan naamaan samanmoisin sarvin ja raateluhampain, mutta niillä on mukana aavistus teknisyyttä, melodisuutta ja selkeämpää soundia.

Nuo albumit, samoin kuin Eine Kleine Nachtmusik, osoittavat senkin, että Cronosin, Mantasin ja Abaddonin soitannollinen yhteistyö oli paljon muutakin kuin näennäisen räjähtävää äänisaastetta. Aikaansa peilaten ne esittelivät taiten soitettuja juttuja. Etenkin Jeffrey ”Mantas” Dunnin kitaristiosakkeet nousevat meikäläisen kirjoissa tämän perehdytysjakson perusteella useamman pykälän.

Sanottakoon sekin, että ainakin nämä ensimmäiset Venom-levytykset ovat kaikin puolin kokonaisuuksia. Toki bändillä on ”hittinsä” In League with Satanista Black Metaliin ja Manitousta Satanchristiin, mutta nähdäkseni niitä on turha alleviivata. Pelin henki on kaikki tai ei mitään.

Viiden Venom-uusiojulkaisun pyöritteleminen edestakaisin pistää pään pyörälle mutta antaa paljon. Kaikkea sitä bonusmateriaalia, jota levyiltä löytyy sinkkujen b-puolien ja erilaisten demoversioiden muodossa, en ala edes ruotia. Se olkoon fanien tehtävä. Mainitsen kuitenkin bändin aikalaisjournalistien ja maanmiesten Malcolm Domen ja Dave Lingin kirjoittamat lyhyet mutta ansiokkaat levybiografiat. Kansista kannattaa bongata myös ehkä metallin historian rankimmat poseeraukset ja streetlookit, joista genreveljet ammentavat nykyäänkin varioiden mutta kuuliaisesti.

Nämä julkaisut ovat pala heavy metalin historiaa, jonka haltuunottoa suosittelen viimeistään nyt ihan jokaiselle pääntakojalle.