Koska System of a Downin uutta levyä ei vain tunnu syntyvän, ovat sen jäsenet joutuneet purkamaan musiikillisia tarpeitaan muita kanavia pitkin. Rumpali John Dolmayan (kuvassa toinen oikealta) on esimerkiksi useamman vuoden ajan puuhastellut These Grey Men -projektin parissa, jota varten pystytettiin joukkorahoituskampanjakin jo viitisen vuotta sitten.
Nyt ilmeisesti projekti alkaa olla viimein loppusuoralla ja näkee päivänvalon jopa melko pian. Dolmayan kertoi SOAD Mexicon haastattelussa (video artikkelin lopussa) julkaisevansa levyn seuraavan neljän kuukauden sisällä.
”Biisit ovat valmiina. Lisäilemme parhaillaan jousiosuuksia mukaan. Olemme jo alkaneet miksaamaan niitä biisejä, jotka ovat jo kokonaan valmiita”, Dolmayan toteaa ja paljastaa levyllä soittavan nimekästä porukkaa ja jopa miehen yhtyetovereitakin on mukana.
”Serj [Tankian] laulaa parilla biisillä ja Avenged Sevenfoldin M. Shadows lauloi yhden. Tom Morello (Prophets of Rage, Rage Against the Machine) soittaa kitaraa yhdellä biisillä. Tiedän, että sitä on työstetty ikuisuus, mutta kyllä se julkaistaan.”