”Yritetäänpä selventää asioita lopullisesti” – Serj Tankian avautuu, miksi System of a Down ei ole vuosikausiin tehnyt uutta levyä

Tankian avautuu sosiaalisessa mediassa bändin nykytilanteesta.

System of a Downilta on odotettu uutta albumia ilmestyväksi jo hyvin pitkään, viimeisimmät levyt Mezmerize ja Hypnotize kun julkaistiin jo 2005. Fanit ovat kuitenkin joutuneet kärvistelemään epätietoisuudessa, kun bändin jäsenet ovat julkisuudessa soutaneet ja huovanneet uuden studioalbumin suhteen ja antaneet julkisuudessa ristiriitaisia lausuntoja projektin etenemisestä.

Nyt laulaja Serj Tankian on julkaissut Facebook-sivuillaan pitkän avautumisen, jonka hän toivoo tekevän kerralla selväksi, mikä bändin tilanne tällä hetkellä on ja miksi uutta levyä ei vielä 13 vuoden jälkeenkään ole saatu aikaiseksi. Tankianin tiedote on osaltaan myös vastine kitaristi Daron Malakianin Kerrang!-lehden haastattelulle, jossa tämä väitti Tankianin olevan hyvin pitkälti ainoa este ja jarru uuden musiikin tekemisessä ja ettei Tankian halunnut edes tehdä Mezmerize/Hypnotize-kaksikkoakaan.

”Olemme äärimmäisen onnekkaita, että fanimme haluavat rymysakiltamme uutta levyä kaikkien näiden vuosien jälkeen, jopa vaativat sitä. Tämä on kuitenkin johtanut useisiin huhuihin, jotka liittyvät bändiin ja kyvyttömyyteemme työskennellä yhdessä. Lisäksi sensaatiohakuiset lehdet, jotka eivät varsinaisesti muuta maailmaa paremmaksi, ovat julkaisseet otteita ’hän sanoi tätä ja hän sanoi tuota’-haastatteluistamme, jotka lisäävät vettä myllyyn”, Tankian aloittaa pitkän kirjoituksensa.

”Yritetäänpä siis yhteisen hyvän nimissä selventää asioita lopullisesti ilman, että kukaan loukkaantuu verisesti. On totta, että minä ja yksin minä olin vastuussa siitä, että SOAD jäi tauolle vuonna 2006. Muut olisivat jatkaneet keikkailua ja levyjen tekemistä entiseen tahtiin, minä en.”

”Miksi? Useista syistä: 1. Artistisista. Mielestäni saman asian tekeminen samojen ihmisten kanssa on jopa meidänlaiselle dynaamiselle joukolle turhauttavaa. Tunsin tuolloin tarvetta tehdä omia töitä, mutta luotin siihen, että jatkamme kyllä taas bändin kanssa myöhemmin. 2. Tasa-arvo. Kun aloitimme, luova panostus ja taloudellinen hyöty jakautui hyvin tasaisesti bändin sisällä. Kun tuli Mezmerizen/Hypnotizen aika, olimme Daronin kanssa vastakkaisilla laidoilla hänen hallitessa sekä luovaa prosessia että leijonanosaa julkaisutuloista, puhumattakaan siitä, että hän halusi hoitaa kaikki haastattelut itse.”

”Näistä syistä halusin lähteä jo ennen Mezmerize/Hypnotize-levyjä enkä henkilökohtaisesti tunne niitä niin läheisiksi. Halusin tuoda niille kappaleitani, mutta pitämättömät lupaukset ja oma passiivisuuteni kahlitsivat minut.”

”Aikaa kului ja teimme kaikki omia juttujamme. Soolourani antoi minulle varmuutta biisintekijänä ja säveltäjänä palatakseni SOADiin uudella vahvuudella ensiksi vain keikkailemaan ja toistemme seurasta nauttimaan. Niin me teimme ja teemme yhä. Tiesin, että he haluavat tehdä uuden levyn, mutta epäröin asiaa menneiden kuvioiden vuoksi. Silloin tällöin joku bändin jäsenistä purki tuntojaan syyttäen lähinnä minua bändin epäaktiivisuudesta. Hauduttelin asiaa pitkään ja noin kaksi vuotta sitten lähestyin muita ehdottaen tapaa, jolla voisimme korjata menneet vääryydet, olla kaikki tyytyväisiä ja jatkaa eteenpäin.”

” Ehdotin seuraavia asioita: 1. Tasa-arvo luovassa työssä. Olin siihen mennessä julkaissut viisi omaa levyä sekä kehittynyt biisinkirjoittajana ja Daron oli kehittynyt sanoittajana, joten ehdotin, että molemmat tuovat mukanaan kuusi biisiä, jotka kaikki jäsenet hyväksyvät ja työstävät sitten yhdessä Shavon [Odadjian, basisti] biisit ja riffit mukaanlukien. 2. Taloudellinen tasa-arvo. Mielestäni bändi on tasaveroinen kumppanuus ja raha-asioiden pitää mennä sen mukaan. 3. Se, joka on biisin alunperin tehnyt, pitää itsellään lopullisen päätäntävallan sen jälkeen, kun koko ryhmä on käynyt yhdessä kaikki ideat läpi. Halusin tätä, koska aiemmin saatoin tuoda pöytään biisin, joka muotoutui lopulta joksikin sellaiseksi, jota en itse olisi halunnut. 4. Kehitämme jonkun konseptin tai teeman, jotta seuraava levy olisi kokonainen elämys eikä pelkkä albumi.”

”Minun oli tehtävä rajat selväksi, koska tiesin etten voisi olla oikeasti tyytyväinen, jos palaisin takaisin samaan vanhaan tilanteeseen, jossa olimme. Ja koska emme päässeet asamalle aaltopituudelle kaikissa asioissa, päätimme pistää koko ajatuksen uudesta levystä syrjään toistaiseksi.”

”Ainoa asia, jota kadun, on se, ettemme ole pystyneen antamaan teille uutta levyä kollektiivina. Pahoitteluni siitä.”

Confessions about Soad by Serj Tankian We are extremely lucky mofos for our fans to want a record out of our ragtag…

Posted by Serj Tankian on Thursday, July 12, 2018