”Tämä ei ole kokoelma parhaita vaan keskeisimpiä biisejä” – Nightwish avaa Decades-levyn saloja trailerivideolla

Tuomas Holopainen toteaa joidenkin uran alkuaikojen biisien lähinnä naurattavan tänä päivänä kuunnellessa.

14.02.2018

Nightwish julkaisee 9. maaliskuuta Decades-kokoelmalevyn, joka on läpileikkaus yhtyeen kahteen ensimmäiseen vuosikymmeneen. Tuoreella trailerivideolla kosketinsoittaja ja bändin primus motor Tuomas Holopainen avaa levyn sisältöä ja toteaa kokoelman olevan paras tapa tutustuttaa uusi kuulija bändin musiikkiin.

– Henkilökohtaisesti ajattelen, että tämä ei ole kokoelma parhaita vaan keskeisimpiä kappaleita. Se oli minun filosofiani levyä kootessani, Holopainen toteaa.

 

Nightwish lähtee kokoelmalevyn tiimoilta myös kiertueelle, jonka settilista sisältää paljon harvinaisuuksia ja vähemmän keikoilla soitettuja kappaleita koko uran varrelta. Kiertueeseen kuuluu myös kaksi keikkaa Suomessa.

Lisää luettavaa