”Tämä on ollut hyvin tunteellinen päivä” – kitaristin sairaudesta tiedottaneen Judas Priestin Rob Halford kommentoi

"Tärkein asia on, että Glenn on edelleen osa Judas Priestiä."

13.02.2018

Metalli-ikoni Judas Priest julkaisi maanantaina 12. helmikuuta fanien suureksi suruksi tiedon kitaristi Glenn Tiptonin Parkinsonin taudista, joka on edennyt nyt siihen pisteeseen, ettei tämä voi osallistua enää keikoille. Tulevalla Firepower-albumin kiertueella Tiptonin tilalla nähdään kitaran varressa levyn tuottanut Andy Sneap.

Kerrang!-lehti oli ensimmäisten joukossa haastattelemassa yhtyeen jäseniä tiedotteen julkaisemisen jälkeen. Lehti tavoitti laulaja Rob Halfordin, joka totesi tunnelman olevan hyvin surullinen.

– Tämä on ollut hyvin tunteellinen päivä, mutta olemme onnellisia Glennin puolesta, että hän on pystynyt tekemään päätöksen, joka on hyväksi hänelle ja hänen kunnolleen. Hänellä on paha tapa laittaa bändi terveytensä edelle, kaikessa oli aina kyse bändistä. Me sanoimme, ”Ei, tässä on kyse siitä, mikä on sinulle parhaaksi”, mutta hän harasi silti vastaan. Se kertoo paljon siitä, millainen sydän hänellä on, Halford toteaa.

– Tärkein asia on, että Glenn on edelleen osa Judas Priestiä, hänen roolinsa on vain erilainen tulevaisuudessa. Hän ei voi kiertää, mutta fanit tulevat ilahtumaan, kun hän silloin tällöin tulee soittamaan kanssamme Breaking the Law’ta tai Living After Midnightia. Se rakkauden määrä, mitä olemme jo nyt saaneet, on ollut hämmästyttävää ja tiedän, että joka kerta kun hän nousee lavalle kanssamme, se tulee olemaan jotain erikoista.

Judas Priest konsertoi Suomessa kesällä, jolloin yhtye nousee lavalle Hyvinkään Rockfesteillä. Nähtäväksi jää, onko Tipton silloin mukana ollenkaan vai ei.

Lisää luettavaa