Tavoitan Borknagarissa vuodesta 1997 musisoineen Jens F. Rylandin tämän kotoa Oslosta. Äärimmäisen innostunut kitaristi kääntää puheen kohti Suomea ennen kuin edes esittelemme itsemme.
– Pääsin juuri nauttimaan suomalaisista rohdoista, Jens täräyttää. – Kärsin tolkuttomasta yskästä, joka ei meinannut parantua millään. Sitten löysin yskänlääkkeen nimeltä Zyx, joka muuten maistuu ihan vereltä. Itse lääke ei ollut se todellinen helpotus, vaan sen suomalainen mainos. Se äärimetallihenkinen pätkä on ihan mahtava, ja jos totta puhutaan, mainoksen bändi taitaa kuulostaa lääkkeenoton jälkeen vähän Borknagarilta!
Jens kiirehtii kertomaan odotelleensa kuukausia uuden albumin julkaisua ja myöntää turhautuneensa toistuvasti, kun sen viivästyminen yhdistyi muusikkoversioon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
– Saimme viimeiset masteroinnit valmiiksi heinäkuun nurkilla, ja osaatte varmasti kuvitella, millaista on istua odottelemassa tällaisen levyn julkaisua. Kuvasimme musiikkivideoita ja suunnittelimme kansia vasta vuoden lopulla. Siihen asti huomasin monesti, etten tehnyt mitään älykästä, koska jännitin vain albumin ilmestymistä.
– Joku varmasti väittää, että on hyvä saada etäisyyttä musiikkiinsa ennen kuin siitä alkaa puhua, Jens jatkaa. – Mutta ei, ei ole todellakaan helppoa odotella yli puoli vuotta julkaisua ja alkaa epäillä, onko musiikki sittenkään todellisuudessa niin hyvää kuin on itse äärimmäisen ylpeänä äänitysten jälkeen kuvitellut.
Toisaalta, mikäpä olisi parempi ajankohta Winter Thrice -nimisen albumin julkaisulle kuin kylmä tammikuu. Jo nimikkokappaleen musiikkivideo ilmestyi kuin tilauksesta keskellä luonnon hyisimpiä voimannäyttöjä…
– Tämä on todellakin jopa tavanomaista hyytävämpää ja kosmisempaa Borknagaria, jonka ei uskoisi syntyneen komean kevään ja kesän aikana. Voi olla, että 30-asteinen elokuun helle ei olisi ollut omiaan albumille, kun taas Norjaakin rangaisseet, kuusikymmentä astetta alemmat lämpötilat ovat tälle musiikille kuin ilmaista markkinointia.
Takaisin maanpinnalle
Winter Thricen hurmoksen juuret ulottuvat paljon pidemmälle kuin viime kesään. Jens allekirjoittaakin esille nostamani Borknagarin jälleensyntymän vuoden 2010 Universal-albumin myötä.
– Kaikki juontuu aina kolmentoista vuoden taakse, Jens aloittaa hetken tuumailun jälkeen. – Olimme tuolloin eräänlaisessa luovassa umpikujassa. Olimme puskeneet bändiä täysillä eteenpäin jo vuosia sisäistämättä täysin sitä, että tällaisella musiikilla ei ehkä valloiteta maailmaa. Emme olleet täysin sinut itsemme tai musiikkimme kanssa.
– Øystein [G. Brun, yhtyeen johtaja] oli tuolloin sitä mieltä, että hän jatkaa musiikin tekemistä, vaikka joutuisi soittamaan levyille kaiken itse ja lopettamaan Borknagarin keikkailun kokonaan. Se oli hyvin turhauttava tilanne. Luovuutta olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta kaikki muu musiikin ympärillä oli pahasti tulehtunutta. Borknagar kuoli eräällä tavalla tuolloin.
Jens kutsuu seuranneita aikoja omalta kohdaltaan välivuosiksi. Hän palasi bändiin muutaman vuoden poissaolon jälkeen vuonna 2008 ja kertoo koko Borknagarin maailman muuttuneen kuin yhdestä valtavasta kipinästä.
– Lopulta luovuuden vimmat vain veivät mennessään. Yksi silmienavaajista oli tuolloin Borknagariin liittynyt yhdysvaltalainen David Kinkade. Hän lähestulkoon takoi päitämme pöytiin halutessaan osoittaa meille, että Borknagarilla on tuolla jossain vaikka miten nälkäinen kuulijakunta, emmekä voi kääntää heille selkiämme.
– Se avasi silmämme, Jens toistaa. – Aloin itsekin vaikuttaa enemmän sosiaalisessa mediassa ja olemaan tekemisissä keikkajärjestäjien kanssa. Nuuskimme kuin varkain mahdollisuuksia tehdä jotain enemmän. Oli selvää, että meillä kaikilla oli valtava nälkä päästä sekä studioon että keikoille.
Yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen, ja Borknagar lähti täysin rennosti tien päälle miettimättä yleisömääriä, tulevia julkaisuja tai mitään muutakaan ylimääräistä.
– Teimme ensin muutamia keikkoja. Sitten viikonloppurundeja. Jatkoimme pidemmille kiertueille Keski-Eurooppaan. Lopulta kaikki oli ihan selvää: elimme ensimmäistä kertaa koko Borknagarin historiassa puhtaasti hetkessä, mikä sytytti meidät viimeistään Universal-albumilla niihin liekkeihin, jotka ovat ajaneet meitä eteenpäin siitä lähtien.
Kosmista maanläheisyyttä
Jens korostaa Borknagarin elävän tätä päivää mutta tiedostavan myös historiansa. Winter Thrice onkin hänen mukaansa monella tapaa koko Borknagarin historian sulautuma yksissä kansissa.
– Jos jonkin albumimme vaihtoehtoinen nimi olisi Borknagar, sen tulisi olla tämä. Harmi vain, että taisimme käyttää sen jo debyytillämme, ennen kuin olin edes mukana joukossa, Jens naurahtaa.
– Jokainen kiekkomme heijastelee aina koko historiaamme. Winter Thrice on yhtä aikaa orgaanisesti luonnonläheinen ja kosmisesti täysin tästä maailmasta irrallaan oleva albumi. En osaa enää edes nähdä Borknagarin musiikkia puhtaasti äärimetallina, koska kaikki sen kielessä viittaa johonkin ihan muualle.
– Voisi kai sanoa, ettei Borknagarin proge ole ihan progea, äärimetallimme ei ole ihan äärimetallia ja folkimme ei ole ihan folkia. Jollekin tämä voi kuulostaa harhailevalta kaaokselta, mutta koen sen ennemmin määrätietoisena vapautena.
Seuraavaksi Jens nostaa esille nimen, jonka ylistämisestä metallimuusikot eivät meinaa saada tarpeekseen: Mainitulla Universalilla Borknagarin taustavoimat vahvistuivat erään ruotsalaistuottajan verran. Hänen nimensä on Jens Bogren.
– Kun äänitimme ensimmäistä kertaa Jensin kanssa, emme oikeastaan tienneet, mitä voisimme odottaa. Jens Bogren on ainutlaatuinen tapaus. Hänestä tulee äänityksissä osa bändiä, ja lopulta musiikki on sekä laventunut että supistunut juuri oikeista paikoista. Kun saa Jensin tuottamaa musiikkiaan käsiinsä, ihmettelee itsekin, miten hyvältä se kuulostaa!
– Winter Thricen kohdalla Jens oli meille jo tutumpi tapaus, ja osasimme hyödyntää häntä vielä paremmin. Kun kuuntelee levyä, voi huomata sen olevan täydellisessä tasapainossa. Jos mitä tahansa poistettaisiin tai lisättäisiin, tunnelma kärsisi ratkaisevilla tavoilla. Voin häpeilemättä sanoa, että Jens on nykyään kuin Borknagarin jäsen.
Kultakurkkujen yliannostus
ICS Vortex, Vintersorg ja Lars ”Lazare” Nedland. Jo Winter Thricen peruslaulajakolmikossa yhdistyy niin käsittämätön määrä lahjakkuutta, että vieraslaulajat, Ulverin Kristoffer ”Garm” Rygg (joka on myös Borknagarin entinen solisti) ja Chrome Divisionin Pål ”Athera” Mathiesen, saavat hämmentymään, miten paljon huikeaa laulua yhdelle albumille voi mahduttaa ilman ähkyä.
– Se ei todellakaan ollut helppoa, Jens kertoo. – Jossain kohtaa meidän oli jo toppuuteltava itseämme, ettemme ahtaisi levyä liian täyteen. Näin upeilla laulajilla voisi kuvitella, ettei mitään rajoja ole olemassakaan, mutta… Kyllä sen huomasi nopeasti, ettei enemmän ole aina enemmän. Haastavinta oli löytää kultainen keskitie hyvistä suorituksista.
– Äänityksissä oli niin paljon liikkuvia osia ettette uskokaan. Garmin lähdettyä mukaan muutamiin osiin hän päätyi lopulta laulamaan lähes koko levyn kotistudiollaan silkasta laulamisen ilosta. Mies totesi puolivakavasti, että voimme käyttää hänen ääntään ihan niin paljon kuin haluamme. Vaikka sitten koko albumin mitalla, jos kelpaa, Jens nauraa.
Lopulta tilanne oli lähes mahdoton. Viidestä solistista useampi oli laulanut tahollaan suuren osan albumin ääniraidoista. Borknagar oli loputtomien oloisten valintojen edessä.
– Øysteinilla on tapana kirjoittaa kappaleet laulujen suhteen aika avoimiksi, mikä on sekä hyvä että huono asia. Se antaa paljon tilaa improvisoinnille ja revittelylle. Kaikki laulajat ovat kiitelleet, kuinka paljon systeemi antaa mahdollisuuksia eläytyä täysillä Borknagarin musiikkiin ja ikään kuin tulkita sitä omalla tavalla, ilman rajoja.
– Tämä on ihan mahtavaa siihen asti, kun sinulla on sama kertosäe Vortexin, Vintersorgin ja Garmin laulamina, toisistaan radikaalisti eroavina versioina. Siinä ei voinut kuin antaa mennä puhtaasti fiiliksellä ja napata kaikkiin kohtiin sillä hetkellä hyvältä tuntuvaa ääntä. Ironista kyllä, levystä olisi tullut hyvä kenen tahansa yksin laulamana!
Verevää juuristoa
Maailmalla ihaillaan jatkuvasti Skandinavian ainulaatuista musiikillista kieltä, ja Jens päätyy pohdiskelemaan, mihin tuo kieli linkittyy ja mikä saa eksoottiset vaikutteet voimistumaan länteen päin siirryttäessä.
– Päällepäin voi vaikuttaa siltä, että Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on kuunneltu viime vuosikymmenet aika samanlaista musiikkia. Radiosoittomusiikki ei kerro koko totuutta. Musiikkiamme määrittelevät usein folk, perinnesoittimet tai tuutulauluista saakka kuulemamme melodiakieli, joka on meidän kaikkien verissä.
– Jo Norjassa nuo kansaperinteet ovat hyvin sisäänpäin kääntyneitä ja johtavat tuhansien vuosien taakse, mutta jos kuuntelet islantilaista Sólstafiria tai färsaarelaista Hamferðiä, voit huomata, kuinka historiallinen eristyneisyys on eräällä tavalla koko Pohjolan musiikkia määrittelevä tekijä.
Tällaiset taustat määrittävät Borknagarinkin musiikkia paljon enemmän kuin pinnalta saattaisi vaikuttaa. Tai kuten Jens itse aiemmin asian muotoili, Borknagarin juuret eivät ole äärimetallissa.
– Soittotyylistäni tai nykyisestä musiikkimaustani voi olla vaikea kuvitella, etten edes kuunnellut minkään sortin äärimetallia, kun liityin Borknagariin vuonna 1997. Kaikki kosketus tällaiseen musiikkiin on seurausta tästä bändistä.
– Norjassa kansanmusiikki on erottamaton osa meitä, ja kävin nuorena aika pitkään kansantanssitunneilla, kunnes rock ja punk veivät mennessään. Vereni vetää kuitenkin edelleen vanhan heavyn, progen ja folkin suuntaan, enkä voi oikein ymmärtää moderneja äärimetallibändejä, jotka tuuttaavat ulos vain äärimetallivaikutteista, juuretonta musiikkia.
Luonnon mahti
Vielä pidemmältä Borknagarin ytimestä löytyy Norjan syvin olemus, varsinkin sen luonto. Jo Winter Thricen aloittava Rhymes of the Mountain heijastelee norjalaisten suhdetta yhtä aikaa armottomaan ja ainutlaatuiseen ympäristöön.
– Olen asunut parikymmentä vuotta Oslossa, mutta aika ei vie tässä maassa luontoa pois ihmisestä. Kasvoin Pohjois-Norjan rannikolla, missä ihmisellä ei ollut minkään valtakunnan sanomista luonnolle. Vuoret, metsät, lumimyrskyt, luonnonilmiöt ja tyhjä eristyneisyys määrittelevät elämiämme. Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys, Jens luettelee.
– Øystein elää vastaavassa ympäristössä yhä edelleen, ja jos hän voisi päättää itse, hänellä ei olisi kotonaan varmaan mitään modernia! Itse olen palannut lasteni myötä yhä lähemmäksi luontoa, ja yritän ainakin valehdella itselleni, etten ole etääntynyt juuristani liikaa, vaikka se taitaa olla nykyaikaiselle ihmiselle aika väistämätöntä.
Norjalainen kulttuuri ja maan musiikin kieli voivat tuntua jopa suomalaisille eksoottisilta. Jens löytää nopeasti kaksi keinoa, joiden avulla voi ymmärtää norjalaista mielenlaatua paremmin.
– Et voi ymmärtää sitä lainkaan, ellet vietä paljon aikaa Norjassa, Jens naurahtaa.
– Jos vietät kesän ja talven patikoimalla tai matkustelemalla keskellä vihreimpiä laaksojamme ja lumisimpia vuoriamme, saat osasi luonnonmullistuksistamme ja hengität keuhkoihisi Jäämeren tuulia, voit olla askeleen lähempänä sielunmaisemaamme.
– Toinen tärkeä asia on historia. Oslossa voi saada ainakin pieniä aavistuksenmurusia norjalaisuudesta viettämällä aikaa viikinkimuseoissa. Paneutumalla vuosituhansia jatkuneeseen merelläkäyntiin ymmärtää varmasti paremmin vinoutunutta, avarakatseista sisäänpäinkääntyneisyyttämme!
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2016.