Borknagar
Winter Thrice
Century Media
Bergenissä parisenkymmentä vuotta sitten perustettu Borknagar teki edellisellä Urd-levyllään (2012) allekirjoittaneen hatarassa mielessä niin selvää jälkeä, että odotukset sen seuraajaa kohtaan olivat suorastaan hirmuiset. Tällaisessa tilanteessa päädytään harvoin paiskaamaan kättä. Mutta niinpä vain, jumankauta sentään, Øystein G. Brunin johtama joukkio onnistuu miltei mahdottomassa: Winter Thrice taitaa olla Urdin veroinen levytys.
Borknagarin perimmäinen vahvuus piilee siinä, että vaikka sen kappaleet ovat monisyisiä ja käsiteltävää puskee joka ilmansuunnasta, keskiössä on taitava biisinkirjoittaminen, joka sitoo kaiken ympärillä yhteen vahvalla nuoralla. En väitä, että bändin rallit toimisivat leirinuotiolla, mitä pidetään yleisesti ”hyvän” kipaleen mittarina, mutta sävellykset ovat joka tapauksessa helvetin hienoja. Sen kuulee puurokorvakin. Kun nämä nuotit saatetaan ilmoille osaavien soittajien, näkemysrikkaan tuottajan ja niin tunteella kuin taidolla päästelevän laulajakaartin välityksellä, jälki on tuhoisaa.
Niin myös tällä kertaa. Winter Thrice on avaruudellisen mahtipontinen, maalaileva, uljas, voimakas, herkkä, suuri ja vähän pienempi. Se on monta asiaa, mutta kompromisseja se ei tarjoile. Tästä piipusta lasahtaisi varmasti helpostikin radiosoittomitat täyttäviä ammuksia, mutta äärimetallisen pohjan jatkuva kaiku varmistaa, ettei valtavirtaan lasketa liikaa siimaa. Tämä on olennainen juttu, koska Borknagar ei toimisi tällä tavalla ilman rumuuden ja kauneuden siunattua liittoa.
Borknagarin hurjan määrän erilaisia sointiasuja kansanmusiikista AOR-taivaan kautta blastbeat-tykitykseen sisältävä musta progemetalli on ainutlaatuista. Orkesterin levyt voi hyllyttää parin muun alan norjalaismahtibändin, Enslavedin ja Arcturusin, vierustaan, mutta lokero on joka tapauksessa tyystin oma.
Jo pelkästään bändin solistien – sekä äristen että puhtailla pistelevän Vintersorgin, puhtoiseen ilmaisuun keskittyneiden basisti ICS Vortexin ja kosketinsoittaja Lars A. Nedlandin – yhteispeli on niin ainutlaatuista, ettei esittäjästä jää epäselvyyksiä. Tällä kertaa lisätukea antaa vielä Borknagarissa yhtyeen alkutaipaleella laulanut Ulver-jehu Kristoffer Rygg, jonka ääntä kuullaan parissa veisussa. Mielenkiintoisena sivuhuomiona mainittakoon, että laulumelodiat tuovat useammassa paikkaa mieleen tuoreemman Amorphisin.
Edellislevyn tapaan Jens Bogrenin (oivasti, kuinkas muuten) tuottama Winter Thrice on Borknagarin kymmenes studiolevy, eikä sillä kuulu jälkeäkään ideoiden loppumisesta tai edes haalenemisesta – päinvastoin. Sen sijaan se kuulostaa suurteokselta, joka on saava jatkossa useita seuraajia. Ei epäilystäkään.
Lukemasi arvio syntyi digitaalisen promon pyörittämisen perusteella, eikä minulla näin ollen ollut käytössä erimerkiksi sanoituksia, joiden huolellinen tutkiminen syventää varmasti kokemusta entisestään. Jo näillä eväin olen levystä puolenkymmenen kuuntelun jälkeen niin tunnelmissa, että tekisi mieli paiskata sille täysi sylillinen kirveitä, mutta maltetaan nyt työkalun verran. Jospa sitten ensi kerralla…
