”Tämän bändin historia ei ole ollut pelkkää riemua ja onnellisia loppuja” – haastattelussa Vicious Rumors

Heavy metalin nimeen vannova Vicious Rumors ei ole koskaan kuulunut genrensä tunnetuimpien nimien joukkoon, vaikka aihetta olisi. Bändin sielu ja ydin, kitaristi Geoff Thorpe ei moista harmittele, sillä hän elää unelmaansa tässä ja nyt.

Vuonna 1979 perustettu yhdysvaltalaisyhtye julkaisi Celebration Decay -nimeä kantavan kolmannentoista studioalbuminsa elokuussa. Thorpe on luonnollisesti mielissään levyn saamasta lämpimästä vastaanotosta. 

– Uuden albumin tekeminen on aina tulikoe, sillä olemme vanha bändi. Meillä on historiamme ja klassikkolevymme, joihin ihmiset aina viittaavat, hän muistuttaa. 

Albumin oli tarkoitus ilmestyä jo paljon aiemmin, mutta julkaisuprosessia hidastivat pääosin iloiset yllätykset. 

– Lähdimme Digital Dictator -levyn juhlakiertueelle, jolla meidän oli tarkoitus soittaa parikymmentä keikkaa puolentoista kuukauden aikana. Lopulta soitimme 108 keikkaa puolentoista vuoden aikana! 

– Pääsin ensimmäistä kertaa urani aikana oikealle, merkittävälle kiertueelle ilman uutta albumia tai stressiä sellaisen tekemisestä. 

Thorpe ei ole lainkaan harmissaan, että julkaisusuunnitelmat menivät uusiksi. 

– Ehdimme vetää yli sata keikkaa uudella kokoonpanolla jo ennen studioon menoa, mikä on bändin historiassa täysin poikkeuksellista. 

Yhtyeen rivit ovat muuttuneet vuonna 2016 julkaistun Concussion Protocol -albumin jälkeen lähes täysin. Uudet soittokaverit löytyivät pian, ja Thorpe hehkuttaa nykyistä miehistöään maasta taivaisiin. 

– Jätkillä oli hyvin aikaa päästä sisälle soundiimme ja jyvälle siitä, mistä Vicious Rumorsissa on kyse. Tällä kertaa tuntuu, että bändissä vallitsee aivan poikkeuksellinen kemia! 

Ota tai jätä 

Otan puheeksi yhtyeen uuden solistin Nick Courtneyn ja kysyn, eikö mies ole jo kymmenes laatuaan. Thorpe naurahtaa. 

– Tiedätkö mitä… En ole pysynyt laskuissa enää pitkään aikaan! 

Joka tapauksessa Courtney on aivan nappivalinta, sillä soundinsa puolesta hänet on kuin luotu bändiin. 

– Kiitos, olen täysin samaa mieltä! Kun soitimme ensimmäistä kertaa yhdessä, olin aivan ihmeissäni, että huh, tällä tyypillähän on koko paketti kasassa. Hän on tuonut bändiin todella paljon, ja fanit suorastaan rakastivat häntä keikoilla. 

Aiemmin laulajan pestiä hoiti hollantilainen Nick Holleman, jota johtaja kuvailee todella taitavaksi ja fiksuksi nuoreksi jätkäksi. 

– Nickillä oli oma juttunsa, sinfonista power metalia soittava Powerized, jonka hän laittoi jäihin liittyäkseen Vicious Rumorsiin. Hän varmaan kuvitteli, että ehtisi pyörittää molempia bändejä yhtä aikaa, onhan hän todella energinen tyyppi ja melkoinen työmyyrä. 

– Olimme todella kiireisiä, sillä kiersimme tai työstimme uutta levyä jatkuvasti. Concussion Protocolin jälkeen Nick päätti jättäyttyä pois keskittyäkseen omaan projektiinsa, mitä tietysti kunnioitamme. 

Rumpali Larry Howe on jäsenistä ainoa, joka on pysynyt kitaristin rinnalla aina yhtyeen debyyttialbumista lähtien. Kaksikko on kohdannut vuosien varrella niin paljon kokoonpanovaihdoksia, ettei ole sellaisista enää moksiskaan. 

– Välillä on vaikeaa pitää edes kahta ihmistä yhdessä, saati sitten viittä! Ajattelemme, että silloin on taas aika kääntää uusi sivu ja etsiä joku luova ja erikoinen tyyppi, jonka kanssa voimme tehdä bändistä vähintään yhtä hyvän, ellei jopa paremman kuin ennen.

Thorpe muistuttaa, että Vicious Rumors on ollut olemassa jo kunnioitettavat 41 vuotta. 

– Ei ole bändiä, joka olisi pysynyt alkuperäiskokoonpanossaan edes kahtakymmentä vuotta! Tietysti olisi mahtavaa pitää sama porukka kasassa niin kauan kuin mahdollista, mutta todellisuudessa asiat eivät toimi niin. 

– Muutama tärkeä asia Vicious Rumorsissa on pysynyt muuttumattomana: biisinkirjoitustyylini, kitarasoundini ja Larryn jyskyttävät rummut. Sen ansiosta meillä on aina ollut tarpeeksi itsevarmuutta ja aineksia pitää bändi pystyssä. 

Historiaa kirjoittamassa 

Nick Holleman oli pestinsä aikana vain hieman yli parikymppinen, aivan kuten bändin kakkoskitaristi Gunnar DüGrey on nyt. Kontrasti 58-vuotiaaseen Thorpeen on melkoinen, mutta miehen mukaan ikäeroista ei ole aiheutunut ongelmia.

– Mistä tiesit, että olen niin vanha? Hah, kunhan kiusaan, maestro nauraa.

– Palkkaan noin nuoria tyyppejä vain jos voin olla aivan varma, että he ovat tosissaan. Nick ja Gunnar ovat poikkeuksellisia, sillä he ovat vakavamielisiä muusikoita, eikä minun tarvitse kulkea heidän perässään lapsenvahtina. Jos joku on näin vastuullinen ja lahjakas, ja kaiken lisäksi vielä nuori ja kaunis, palkkaan hänet ehdottomasti!

Thorpe on joskus ollut nuori itsekin.

– Gunnar oli 18-vuotias, kun palkkasin hänet. Minä olin 17-vuotias perustaessani Vicious Rumorsin.

Johtohahmo vietti lapsuutensa Havaijilla päivät pitkät surffaillen eikä tiennyt paremmasta ennen kuin aloitti kitaran soittamisen. Yhtäkkiä koko saari tuntui kovin pieneltä.

– Muutin Kaliforniaan vuonna 1979 mukanani idea bändistä. Teetätin tuhat käyntikorttia Vicious Rumorsin logolla ja aloin jaella niitä klubeilla.

Thorpen mukaan pelkästään San Franciscossa oli kuusi tai seitsemän klubia, joilla soitettiin keikkoja viitenä iltana viikossa.

– Yleisö oli aina liekeissä, ja sen ajan skene oli aivan mieletön.

Kitaristi ehti jakaa kaikki käyntikorttinsa ennen kuin koko bändi oli edes olemassa.

– Muutaman kuukauden jälkeen porukka alkoi puhua, että tuo on se tyyppi Vicious Rumorsista!

Klubeja kolutessaan Thorpe tapasi myös tulevan rumpalinsa.

– Yhtenä iltana olin eräällä tunnetulla punkklubilla. Siellä soitti rehellisesti sanoen yksi hirveimmistä bändeistä, joita olen koskaan kuullut, mies nauraa.

– En pystynyt kuuntelemaan heitä ja olin jo lähdössä kotiin. Sitten yhtyeen rumpali aloitti aivan mielettömän soolon, joka pysäytti minut täysin. Käännyin ympäri, enkä voinut kuin tuijottaa tyypin soittoa. Hän oli Larry Howe.

Thorpe ei uskaltanut mennä jututtamaan Howea, mutta pian miehet tutustuivat yhteisen kaverinsa ansiosta.

– Koko Bay Arean skene oli noihin aikoihin aivan mieletön, ja olimme todella onnekkaita ollessamme osa sitä kaikkea. Kirk Hammett soitti Exodusissa, ja olimme jo tuolloin hyviä kavereita. Death Angelin tyypit taas olivat tyyliin 15-vuotiaita! Oli aivan valtavasti hahmoja, joiden kanssa pystyi verkostoitumaan.

Yhtyeen pitkäaikainen kitaristi Mark McGee, kultavuosien basisti Dave Starr sekä rakastettu solisti Carl Albert löytyivät juuri näiden piirien ansiosta.

– Se oli todella hauskaa aikaa. Bay Arean yhtyeillä ei ollut aavistustakaan, että koko maailma tulisi tuntemaan heidät myöhemmin! Ajattelimme olevamme vain tavallisia paikallisia bändejä, kuten kaikki muutkin missä tahansa osavaltiossa tai Euroopan kaupungissa.

Vicious Rumorsin vuosina 1985–1991 julkaistut neljä ensimmäistä levyä ovat yhtyeen tunnetuimmat ja arvostetuimmat teokset. Thorpe muistelee ajanjaksoa lämmöllä, mutta muistuttaa myös faktoista.

– Olen todella kiitollinen ja ylpeä siitä, kuinka arvostettuja klassikkolevymme ovat, mutta ne eivät koskaan saaneet virallista tunnustusta. Vasta viimeiset kaksi levyämme ovat päässeet albumilistan sadan parhaan kärkeen Saksassa, tai Billboard-listalle Amerikassa.

– Se on kaikkien näiden vuosien jälkeen todella innostavaa! Tämä on ollut aivan uskomaton matka, ja voisin todennäköisesti jatkaa näiden juttujen kertomista tuntikausia.

Kaatunut sotilas 

Vuonna 1994 julkaistu Word of Mouth oli ensimmäinen levy, jolla ei kuultu pelkästään bändin tuttua, melodiapitoista mutta terävää soundia. Thorpe on huomattavan hämmästynyt, että otan albumin ylipäänsä puheeksi. 

– Oletko seurannut meitä, vai mistä oikein tiedät tuon?! 

– Se oli meille hyvin erityinen levy, mutta ehdottomasti myös erottuvin. Legendaarinen Mark McGee oli toinen kitaristimme, ja kemia välillämme oli hyvin poikkeuksellista. 

Vaikka miehillä oli yhteinen soundi, musiikilliset suuntaukset olivat hieman ristiriidassa keskenään. 

– Hän oli melodisemman tyylin perään, kun taas minä halusin tehdä niin raskasta ja brutaalia musaa kuin mahdollista. 

– Kaikki albumimme ovat minulle muistoja ja kuvastimia ajasta, jolta ne ovat peräisin. Markin kädenjälki näkyy Word of Mouthilla vahvasti, ja olen levystä kovin ylpeä. Etenkin kun se jäi mahtavan Carl Albertin viimeiseksi levyksi. 

Yhtyeessä vuosina 1986–1995 laulanut Albert lähti kirjaimellisesti saappaat jalassa. 

– Hän joutui auto-onnettomuuteen ja oli koomassa lähes kaksi viikkoa ennen menehtymistään. Järjetön määrä faneja ja ystäviä kävi katsomassa häntä, ja porukkaa oli joka päivä entistä enemmän. Sairaala joutui lopulta rajoittamaan vierailuja, sillä parikymmentä ihmistä ei voinut hengailla siellä jatkuvasti, Thorpe naurahtaa.

– Carl oli tosi rakastettu tyyppi, ihmiset välittivät hänestä todella. 

Albertin poismeno aloitti bändin historian synkimmän jakson, josta selviäminen otti oman aikansa. 

– Carl oli hyvin poikkeuksellinen, hauska ja kevytmielinen tyyppi, joka ei koskaan vetänyt ylimielisen ja egoistisen keulakuvan roolia, vaikka hänellä jos jollakin olisi ollut siihen varaa. Hän pystyi laulamaan suohon lähes kenet tahansa! Menetimme paitsi todella hyvän ystävän myös osan koko bändin identiteetistä. 

Thorpe ja Howe käsittelivät asiaa oman aikansa, kunnes totesivat, että heillä on vielä paljon musiikkia kirjoitettavana. 

– Päätimme jatkaa, vaikkei se käynyt helposti. Monta hyvää laulajaa kävi kokeilemassa Carlin saappaita, mutta aihe oli meille niin kipeä, ettemme edes tajunneet, miten hyviä he olivat. 

Sopivaa laulajaa ei löytynyt, joten vuonna 1996 julkaistulla Something Burningillä miehet vetivät laulut purkkiin keskenään. 

– Se oli hyvin vittuuntunut ja vihainen levy, sillä meidän piti saada tunteemme käsiteltyä ja mielenrauha koko asiasta. Sen jälkeen lähdimme pitkälle matkalle uuden laulajan etsintään. 

Pyyteetön ja periksiantamaton 

Vaikka yhtye kävi vaikeimpina aikoinaan lähellä hajoamista, se ei koskaan lopettanut täysin. Ei edes vuosituhannen vaihteessa, jolloin Sadistic Symphony- ja Warball-albumien julkaisujen väliin kasvoi kuuden vuoden rako. 

– 2000-luvun alussa panimme sekä bändiä että bisnesasioita uuteen uskoon. Emme ikinä suunnitelleet pitävämme pidempää taukoa, mutta toisinaan elämä asettaa tielle esteitä. 

– Minulla oli tuohon aikaan osa-aikainen päivätyö, mutta jouduin vakavaan onnettomuuteen, jossa mursin selkäni. Vaikka toipuminen vei yli kaksi vuotta, olen onnellinen, että pystyin ylipäänsä palautumaan ennalleni. 

Kitaristi pitää Warballia tärkeänä käännekohtana bändin uralla. 

– Oli työlästä palata perinteiseen soundiimme ja brändiimme, löytää tyylimme ja uskoa taas itseemme, mutta sen albumin myötä palasimme lopulta oikeille raiteille. 

Vicious Rumors on kokenut kaikkien bändien tavoin ylä- ja alamäkensä, mutta Thorpelta kysyttäessä katumuksen aiheita ei juuri ole. 

– Ihmiset kysyvät minulta aina välillä, enkö tunne oloani aliarvostetuksi, mutta en koe asiaa niin. 

– Tämän bändin historia ei ole ollut pelkkää riemua ja onnellisia loppuja. Se ei ole tarina, jossa kaikki meni täydellisesti. Olemme kohdanneet suuria haasteita, ja kaikki olisi voinut olla helpompaa, mutta ehdottomasti myös vaikeampaa.

Kitaristi on sanonut tuskin ainuttakaan negatiivista sanaa koko haastattelun aikana, ja äärimmäisen ystävällinen mies jaksaa yhä puhkua ihailtavaa positiivisuutta. 

– Olen niin onnekas ja kiitollinen, että olen voinut elää heavy metal -unelmaa kaikki nämä vuodet! 

– Voimme vain toivoa, että olemme oppineet virheistämme. Toisaalta olemme selvinneet neljän vuosikymmenen aikana syntymistä ja kuolemista, trendeistä sekä levy-yhtiöistä ja ihmisistä, jotka ovat yrittäneet sabotoida meitä, ja nyt voimme lisätä listalle vielä tämän pandemian. 

Vallitseva poikkeustila on pistänyt kapuloita Vicious Rumorsin rattaisiin, jotka olisivat lähteneet kulkemaan tänä vuonna hyvin vauhdikkaasti.

– Tämä on hullua ja ennen kaikkea turhauttavaa aikaa. Yhtäkkiä pääsemme albumilistoille, saamme loistavia arvosteluja ja meillä on bändi, joka on täysin valmis soittamaan keikkoja… Ja sitten joudumme perumaan maailmankiertueemme. Tämä on rankkaa aikaa kaikille musiikkibisneksessä.

– Kokoonpanomme on koko historiamme parhaita. Uusi albumimme on täyttä tulta ja tappuraa, ja nämä kaksi viimeisintä levyä edustavat viimein sitä tyyliä, johon olen aina yrittänyt tähdätä. Tulevaisuus näyttää aivan mahtavalta meille. Kunhan vain koko maailman tulevaisuus näyttäisi hieman paremmalta!

Kitaristi pohtii, että edessä saattaa olla vielä toinen rankka vuosi.

– Haluan pitää positiivisen asenteen. Uskon, että saamme tämän pandemian kuriin, ja kaikki palaa ennalleen entistä vahvempana. On uskomatonta kuvitella, miten paljon kiertueita tulee olemaan, kun kaikki keikkapaikat taas avataan, Thorpe nauraa.

– Voin sanoa koko bändin puolesta, että meillä on ikävä fanejamme, emmekä malta odottaa, että pääsemme taas tien päälle ja soittamaan livenä!

Molemminpuolista kunnioitusta

Faneista puhuttaessa pääsen viimein kertomaan Thorpelle kohtaamisestamme jokunen vuosi sitten. Palaamme muistelemaan loppuvuotta 2016, kun Vicious Rumors soitti Accept-legenda Udo Dirkschneiderin soolokeikkojen lämppärinä Seinäjoella ja Tampereella.

Geoff Thorpe jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen ja ikuisen muiston pönöttäessään paitatiskillä kumpanakin iltana aina ovien avaamisesta niiden sulkemiseen saakka. Mies poistui lavan taakse vasta minuutteja ennen keikan alkua ja palasi tiskille lähes välittömästi setin päätyttyä.

– Tein tuota sillä kiertueella lähes jokaisena iltana ja rakastin sitä todella! On aivan mieletöntä tavata faneja, jutella ja kuunnella heidän tarinoitaan.

– Fanit saavat oloni hyväksi, ja minä puolestani tahdon saada heidät tuntemaan olonsa hyväksi. Se on minulle kunnia-asia, sillä enhän voisi tehdä tätä ilman heitä.

Thorpe kertoo, että Vicious Rumors on ollut alusta asti hyvin helposti lähestyttävä bändi.

– Emme ole koskaan pysyneet omissa oloissamme tai piileskelleet bäkkäreillä. Aina kun se on mahdollista, hengailemme yleisön joukossa hymyillen ja pidämme hauskaa!

Kitaristi uskoo, että mainittua toimintaa välttelevät bändit jäävät paljosta paitsi.

– Ehkä he luulevat olevansa salaperäisiä tai siistejä tyyppejä. Minusta se on sääli! Muistan lukemattomat kerrat, kun joku on tullut näyttämään meistä otettua yhteiskuvaa viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden takaa. Ja nyt jotkut heistä ovat jopa ottaneet mukaan oman poikansa!

– Tämä bändi on ollut pystyssä huikean pitkän ajan, mutta elämä on silti yllättävän lyhyt. Usko tai älä, muistan nuo mainitsemasi keikat. Meillä oli todella hauskaa, enkä malta odottaa, että pääsen takaisin Suomeen.

Julkaistu Infernossa 9/2020.