Tänään taas Turku julistetaan Saatanalle: tsekkaa illan tärpit

Kunnon tykittelyä Turussa!

Turku Saatanalle VIII käynnistyy tänään. Tänä vuonna selvittiin ilman ennakkopöyristymisiä ja maalittamisia.

Vuonna 2017 muutama festareilla soittanut bändi aiheutti hurjaa keskustelua internetissä. Sielunvihollisen ja kreikkalaisen Naer Mataronin keikat peruttiin.

Viime vuonna Ravintola Kåren perui aivan viimetingassa tilojensa vuokrauksen, mutta onneksi Logomo tarjosi uuden rienauspaikan.

Tänä vuonna Turku Saatanalle VIII järjestetään hieman rauhallisemmissa tunnelmissa Metsämäki areenalla.

Tänään lauteille astuvat Seidur, Malum, ruotsalainen Mephorash, Urn, islantilainen Sinmara ja norjalainen Tulus.

Näistä voisi nostaa illan kohokohdiksi esimerkiksi pitkän linjan black-thrasherit Urnin. Tamperelaisbändi julkaisi viime vuonna täyspitkän levyn, joka tottelee nimeä Iron Will of Power. Urn on tappava livebändi!

Tulus on tietenkin aivan liian itsestään selvä tärppi, joten heitetään toiseksi mielenkiinnon kohteeksi Reykjavikistä saapuva Sinmara. Eeppistä ja pakanahenkistä black metalia soittava islantilaisbändi julkaisi viime toisen täyspitkän levynsä, Hvísl stjarnannan.

Alla Turku Saatanalle VIII -festarin koko kattaus:

Perjantai:
00:15 TULUS (Nor)
23:00 SINMARA (Ice)
21:45 URN
20:30 MEPHORASH (Swe)
19:30 MALUM
18:30 SEIDUR

Lauantai:
00:30 VREID (Nor)
23:00 ARCHGOAT (bändin ainut keikka Suomessa tänä vuonna)
21:30 USURPER (Usa)
20:15 …AND OCEANS
19:15 BLACK BEAST
18:30 KYY

Lopuksi vielä maistiainen Sinmaran uudelta levyltä.