Kahden bändin esiintyminen Turku Saatanalle -tapahtumassa peruttu – taustalla poliittiset syyt

26.01.2017

Kreikkalainen Naer Mataron ja suomalainen Sielunvihollinen eivät tule soittamaan 3.-4.2.2017 järjestettävillä Turku Saatanalle -festivaaleilla. Asiasta ilmoitti tapahtumalle tilat vuokrannut turkulainen klubi Gong Facebook-sivuillaan.

Syyksi ilmoitetaan yksiselitteisesti artistien edustama rasistinen ideologia.

Erityisesti Naer Mataron on herättänyt epäilyksiä poliittisten kytköksiensä ansiosta, sillä yhtyeen johtohahmo Georgios ”Kaidas” Germenis on vahvasti mukana Kultainen aamunkoitto -puolueen toiminnassa. Wikipedian mukaan kyseessä on ”kansallissosialistinen äärioikeistolainen puolue”.

Naer Mataron on pyrkinyt välttelemään poliittiseksi bändiksi profiloitumista. Yhtye on esimerkiksi antanut Blabbermouthille seuraavanlaisia lausuntoja:

– Naer Mataron on ollut ja tulee aina olemaan puhdasverinen black metal -yhtye – ei poliittinen bändi. Jokaisella jäsenellämme on oikeus omiin uskomuksiinsa, ja kaikki poliittinen toiminta on jokaisen jäsenen omalla vastuulla, bändi selvittää.

– Naer Mataron kieltää yritykset asettaa bändin toiminta minkään poliittisen agendan alle. Kaikki valheelliset syytökset bändiä vastaan aiheuttavat lakitoimia taholtamme. Yhtye edustaa black metalia, ja black metal on äärimmäistä musiikkia, ei poliittista.

Mahdolliset korvaajat Naer Mataronille ja Sielunviholliselle ilmoitetaan myöhemmin.

Lisää luettavaa