Tarina Suomesta, luonnosta ja historiasta – My Reflection tarjoaa näyteikkunan suomalaiseen metalliin tyylikkään videon kera

"Sävellystyötä tehdessä Suomi 100 -teema oli vahvasti esillä ja halusin jotenkin omastakin puolesta huomioida kotimaatani", kertoo säveltäjä.

10.08.2018

Sipoolainen My Reflection päättää muutaman vuoden hiljaiselon uuden Homeland -singlen sekä musiikkivideon merkeissä. Kuten videosta ja biisin nimestäkin voi päätellä, kappale on tarina Suomesta sekä meidän luonnosta ja historiastamme. Videota kuvattiin bändin kotimaisemissa vuoden päivät, jotta sille saatiin taltioitua kaikki eri vuodenajat.

”Vuosi sitten sävellystyötä tehdessä Suomi 100 -teema oli vahvasti esillä ja halusin jotenkin omastakin puolesta huomioida kotimaatani. Myöhästyimme hieman bileistä, mutta on hienoa tässä vaiheessa omistaa osaltaan jonkinlaiseksi teokseksi kasvanut biisi satavuotiaalle Suomelle”, kommentoi sävellysvastuussa oleva kitaristi-laulaja Petja Haapaniemi.

”Kappale tarjoaa myös eräänlaisen näyteikkunan suomalaiseen metallimusiikkiin yhdistäessään herkempiä ja rajumpia puoliaan. Mitään selkeää linjanvetoa ei ollut tarkoituskaan tehdä, vaan antaa ajatusten puhua. Tunnetilat ovat usein vuoristorataa ja tässä on lopputulos tällä kertaa.”

Lisää luettavaa