Tätä on moni odottanut: Timo Tolkki kasasi uuden bändin Stratovariuksesta tuttujen miesten kanssa

No nyt on mielenkiintoista meininkiä!

21.08.2019

Suomalainen kitaristilegenda Timo Tolkki on laittanut kasaan uuden bändin, joka kantaa nimeä Infinite Vision. Infinite Vision on allekirjoittanut levydiilin Pride & Joy Musicin kanssa, ja ensimmäinen albumi Into Infinity Project julkaistaan 10. maaliskuuta.

Levy-yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan kitaroista, bassosta, laulusta ja koskettimista vastaavan Tolkin lisäksi porukassa vaikuttavat Stratovariuksesta tutut laulaja Timo Kotipelto ja rumpali Rolf Pilve, sekä entinen Stratovarius-basisti Jari Kainulainen. Ainoana ulkomaalaisena mukana on mm. Loudnessista ja Yngwie J. Malmsteenista tuttu laulaja Michael Vescera.

Infinite Vision nähdään ensi vuonna myös keikoilla, joiden ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Alla kuvakaappaus Pride & Joy Musicin sivuilta löytyvään tiedotteeseen:

Päivitys 22.8.2019 kello 11.12: Saksalaislevy-yhtiö Pride and Joy on julkaissut korjatun tiedotteen, jossa se kertoo antaneensa väärää informaatiota. Kotipelto ja Pilve eivät siis olekaan mukana yhtyeessä. Lue asiasta lisää täältä.

Lisää luettavaa