Jos viime vuosina on johonkin elämässä tottunut, niin siihen, että asioita lykätään jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Henkinen muutos on merkittävä. Luotammekohan enää koskaan levyjen julkaisupäiviin, kiertueaikatauluihin tai festarijulkaisuihin entiseen tapaan?
Dawn of Solacen kolmoslevy Flames of Perdition oli valmis ilmestymään jo keväällä 2021, mutta julkaisu tapahtui lopulta tammikuun 28. päivänä 2022. Syy tähän on se, että Saukkonen halusi julkaista teoksen kaikissa formaateissa yhtä aikaa.
– Vinyylien toimitusviive oli aika tanakka. Ei olisi ollut kovin tyylikästä julkaista vinyyliä niin pitkään cd-version jälkeen. Siitä olisi jäänyt nuiva fiilis, koska ne on nimenomaan ne kovimmat fanit, jotka tilaa sen spesiaalin vinyylibundlen ennakkoon, Tuomas Saukkonen sanoo.
Kuten Infernon valistuneet lukijat tietävät, vinyyliteollisuus on helisemässä. Materiaalin saatavuus, ylikuumentuneet tilauskirjat ja jo vanhastaan erittäin rajallinen tuotantokapasiteetti ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa vinyylipainosten toimitusajat voivat olla reilusti yli puoli vuotta. Sama ilmiö näkyy monella muullakin alalla. Maailmanlaajuinen logistiikka on ennennäkemättömässä käymistilassa.
Dawn of Solacelle julkaisun siirtäminen oli sinänsä helppo manööveri, koska mitään kiertuesitoumuksia ei ollut. Päinvastoin aikataulu toimii näin jopa paremmin.
– Nythän me päästään soittamaan levynjulkkarikeikka Nordic Metal Cruisella Leprousin ja Ihsahnin kanssa. Se on tämän kokoiselle bändille erittäin siisti juttu! [Haastattelun jälkeen risteily on siirretty syksyyn eikä Dawn of Solace ole mukana.]
Ystävyyden voimalla
Dawn of Solace on levyllä yhtä kuin Tuomas Saukkonen ja Mikko Heikkilä. Viimeksi mainittu vaikuttaa myös Kaunis Kuolematon -yhtyeessä. Saukkonen tekee biisit ja soittaa kaikki instrumentit. Heikkilä laulaa, ja Saku Moilanen äänittää ja tuottaa.
Livenä bändiä täydentävät kitaristit Jukka Salovaara ja Lauri Silvonen sekä basisti Pyry Hanski. Saukkonen itse soittaa keikoilla rumpuja. Kaikilla mainituilla on varsin paljon muitakin kiireitä, joten Dawn of Solace ei ole eikä voi olla mikään keikkajyrä.
– Yli kymmentä keikkaa vuodessa ei kannata lähteä edes yrittämään. Mutta bändissä on kyllä hyvä meininki! Tällainen keikkatahti ja keikkafilosofia vaatii porukan, jolla on riittävästi kilsoja vyön alla ja jonka kemioiden toimivuus on testattu.
Dawn of Solacen filosofinen ulottuvuus tuntuu olevan Saukkoselle tärkeä asia. On melkein kuin hän olisi vasta nyt, yli 20 vuoden uran jälkeen ja tämän bändin kautta, oivaltanut musiikin tekemisestä jotakin olennaista.
Flames of Perdition on rauhallinen ja rento teos, joka hengittää vapautuneesti. Tunnelma on tietenkin äärimmäisen surumielinen, mutta siinä ei ole mitään väkinäistä. Heikkilä laulaa koruttomasti, Moilasen tuotanto on hyvin pelkistetty ja kappaleet soljuvat raukeasti ja pehmeästi osasta toiseen.
– Sakun rooli oli ihan älyttömän tärkeä. Hänhän on myös käsittämättömän lahjakas säveltäjä, ja me ollaan oltu ystäviä kauan. On ystäviä ja ystäviä… Joidenkin kanssa voi käydä aallonpohjat ja aallonharjat.
Vaikka Dawn of Solacea on usein kuvailtu Saukkosen sooloprojektiksi, sitä se ei hänen mukaansa ole. Promokuvissakin etualalla poseeraa Mikko Heikkilä – kuulemma vastentahtoisesti.
– Eihän tällä tai millään levyllä ole tärkeää vain se, millaisen biisin mä olen kirjottanut, vaan se, että tuotanto, laulu ja koko levy huokuu sitä samaa asiaa ja osoittaa samaan suuntaan. Mä tiedän meidän keskusteluista, että tämä on ollut tärkeä projekti koko kolmikolle.
Juoksu päin seinää
Tuomas Saukkonen tekee musiikkia siksi, että hänen on pakko. Väkinäisyys ja mailan puristaminen ovat hänelle tuttuja ilmiöitä, mutta musiikin tekemisen arvo on kirkastunut hänelle vähä vähältä – aivan kuten kaikki parhaat asiat elämässä kirkastuvat.
Siitä huolimatta Flames of Perditionin tunnelmissa soivat Saukkosen omat korona-ajan kokemukset.
– Sitä aihetta haluaisi vältellä, koska se on niin klisee. Kaikkihan haluaisi, että oma taide on ainutlaatuista, hän hymähtää.
Ainutlaatuista tai ei, ainakaan kovin monen muun suunnitelmat eivät menneet yhtä päin helvettiä kuin Saukkosen.
Kun Dawn of Solacen edellinen levy Waves oli julkaistu alkuvuonna 2020, bändillä oli keikkoja buukattuna. Myös pääbändi Wolfheartin kanssa meni lujaa, ja tulossa oli jenkkirundi samana keväänä.
Saukkonen oli päättänyt jäädä asumaan Yhdysvaltoihin suoraan rundilta. Asioita oli järjestelty, kämppä ja duunit Suomessa paketoitu. Hei hei, koto-Suomi!
– Viikkoa ennen rundia menikin sitten rajat kiinni. Havahduin siihen, että mulla ei ollut kämppää eikä duunia ja koko maailma menee kiinni.
Saukkonen otti lusikan kauniiseen käteen ja palasi päivätöihin viherrakennuksen maailmaan, alalle jolla hän on viihtynyt aiemminkin. Hei taas, koto-Suomi!
– Duunissa kelpasi purkaa sitä turhautumista. Ajoin itseni aika piippuun, mikä on sesonkialalla tietysti helppoa. Musasta tuli hetkeksi todella raskas ja vastenmielinen juttu, kun siihen liittyi niin valtavasti negatiivista. Dawn of Solace ei onneksi ottanut yhtä paljon osumaa kuin Wolfheart, jonka kanssa asioita tehdään suunnitelmallisemmin.
Sitten musiikki alkoi taas virrata. Päivätöissä revittiin ja hikoiltiin, musiikin parissa herkisteltiin.
– Tuli hirveä tarve tehdä taas musiikkia, ja Solaceen se kaikki sitten purkautui. Mikon ja Sakun kanssa työskentely oli ihan valtavan tärkeä sosiaalinen ulottuvuus. Teimme paljon sävellystyötä ja tuottamista vielä äänitysvaiheessa, ja kun sinne luovaan kuplaan pääsi pakoon kaikkea muuta, valkoinen kohina vaimeni päässä ainakin hiukan. Sillä oli energisoiva vaikutus!
Kuten asiaan kuuluu, luovuus alkoi rönsyillä myös muualle. Keskustelu Saukkosen kanssa on aina yhtä ällistyttävää, kun hän tiputtelee kuin puolivahingossa, miten Wolfheartin tuleva levy on jo pitkällä ja Before the Dawnillekin biisejä demotettuna.
Teoston teoshaku tuottaa reilusti yli 200 Tuomas Saukkoselle rekisteröityä biisiä.
– Mun psyyke ja balanssi yksinkertaisesti tarvii sitä, että tehdään musaa. Jos sitä ei vähään aikaan tee, ennen pitkää tulee entistä suurempi tarve tehdä.
Formulakuskina on helppoa
Historia antaa yksittäisille ihmisille helposti suhteettoman paljon mainetta ja kunniaa. Se johtuu siitä, että asiat luetaan mielellään yksittäisten henkilöiden kuten johtajien, tieteilijöiden tai taiteilijoiden ansioiksi. Heitä voi sitten kadehtia, että tuo ja tuokin saavutti niin paljon ja minä en ole saavuttanut mitään.
Todellisuus on monisyisempi. Eihän Albert Einsteinkaan suhteellisuusteoriaansa missään tyhjiössä yksinään keksinyt, vaan hän luki ja kirjoitti, keskusteli, vaikutti ja vuorovaikutti. Vaikka hän oli varmasti nero, ilman yhteyttä kollegoihinsa, ystäviinsä ja ympäröivään yhteiskuntaan hän ei olisi ollut mitään.
Musiikin tekeminen – yksin vai yhdessä? Tuomas Saukkosella jos kellä luulisi olevan tähän perspektiiviä. Hän on perustanut lukuisia bändejä ja projekteja, joissa on yleensä ollut se kantava voima. Muun muassa Dawn of Solacen vuonna 2006.
Saukkonen painottaa toistamiseen Dawn of Solacen olevan yhteisö ja bändi eikä mikään sooloprojekti.
– Teenhän mä paljon ja mahdollistan asioita, mutta Sakun panos on lopulta ihan yhtä iso kuin mun. Soitan ja sävellän ja teen sanat, mutta Mikko tekee laulumelodiat ja sovitukset, ja Mikolla ja Sakullakin on pitkä yhteinen historia. Ei todellakaan voi sanoa, että tämä olisi yksin minun tuotokseni.
Wolfheartin toimintatapa on toisenlainen, mutta Saukkonen ei osaa laittaa metodeja järjestykseen. Tosin hän mainitsee, että Wolfheartissa hän on luova moottori eikä mikään organisoija. Muut ovat parempia excelien ja numeroiden kanssa.
Dawn of Solacen mutkaton ja pelkistetty tekemisen tapa viehättää Saukkosta kuitenkin niin paljon, että se on hänestä tällä hetkellä kaikkein ideaalisin ympäristö tehdä musiikkia.
– On helppo olla formulakuski, kun ympärillä on hyvä tiimi, hän vertaa.
Saukkonen kertoo myös kiinnostavasti ymmärtäneensä vasta korona-ajan ”seinäänjuoksun” jälkeen, ketkä ovat aidosti tärkeitä ystäviä ja mitkä asiat musiikin teossa olennaisia.
– Se on pienentänyt entisestään sitä jalustaa, jolla joskus nuorempana kuvitteli seisovansa.
Rönsyily palaa
Kun sivulauseissa jo mainittiin Before the Dawn, muistellaanpa hetki vuotta 2013. Silloin Saukkonen hautasi näyttävästi kaikki silloiset bändinsä, paitsi viitisentoista vuotta tuolloin paahtaneen Before the Dawnin myös Black Sun Aeonin ja RoutaSielun. Dawn of Solace oli elänyt hiljaiseloa muutenkin.
Tarkoitus oli keskittyä vastedes ainoastaan Wolfheartiin. Syitä päätökseen oli monia, mutta Saukkonen kuvaili muun muassa, miten Before the Dawn oli alkanut tuntua liikaa työltä ja joka suuntaan rönsyily muutenkin nakertanut tehoja tekemisestä.
No, nyt Dawn of Solace on julkaissut kaksi levyä ja Before the Dawn uuden singlen.
– Myönnetään, että puhuin kahdeksan vuotta sitten ihan täyttä paskaa!
Ihmisen ei onneksi tarvitse olla ihan niin johdonmukainen.
– Kun sai pöydän tyhjäksi ja Wolfheart lähti jatkamaan, kaikki solahti todella paljon parempaan balanssiin. Ja vaikka Wolfheartia tehdään nykyään paljon enemmän työntekomentaliteetilla kuin Before the Dawnia ikinä, siinä ei ole niitä asioita, jotka sai BTD:n tuntumaan aikoinaan liikaa duunilta.
Silloin aikoinaan Saukkosen sivuprojektit syntyivät turhautumisesta. Sitä ei nykyään ole.
– Kaikki ne asiat, jotka silloin turhauttivat, ovat nyt omista käsistä pois. Mutta nyt tää rönsyily tulee päinvastaisesta suunnasta, kun kaikki on vapaampaa ja siistimpää!
Jälleen kerran on syytä korostaa musiikin tekemisen sosiaalista ulottuvuutta ja yhdessä tekemisen merkitystä. Saukkonen on luonteeltaan erakko, eikä hän hengaile ihmisten parissa muuten vain. Hän käy töissä ja on kotona.
– Ei me esimerkiksi Mikon kanssa käydä torstaisin keilaamassa, eikä meillä ole saunailtaa tiistaisin. Jos me ei tehtäisi musaa, me nähtäisiin ehkä kerran kahdessa vuodessa.
Sama oikeista syistä tekeminen on valunut henkisen kasvun myötävaikutuksella myös Before the Dawniin. Saukkonen sanoo, että sen bändin tarkoitus ei ole puristaa mailaa, yhtään – asioita tehdään vain jos on kivaa ja huvittaa. Mutta hän ei myöskään peittele iloaan siitä, miten yhteenpaluu on pudottanut menneisyyden painolastia pois.
Teoksen arvo
Takaisin Dawn of Solaceen. Flames of Perditionin suurin opetus Saukkoselle on siinä, että tekeminen on tekijöilleen tärkeämpää kuin lopputulos. Yleisö näkee asian toisin, mutta siihen kuoppaan ei tekijän kannata astua, vaan jatkaa tekemistä.
Viisi vuotta sitten julkaisun, rundien ja keikkojen siirtely olisi turhauttanut Saukkosta paljon enemmän, mutta nyt hänestä tuntuu, että tärkein on jo tehty.
– Enää ei ole niin, että se, mitä se levy saa aikaiseksi, määrittää koko projektin arvon itselle.Tekeminen on paljon tärkeämpi juttu. Vaikka on se levy tietysti siistiä saada myös julkaistua!
Samaa ajatusta voi kuvata kuluneilla sanonnoilla kuten ”matka on päämääräänsä tärkeämpi”, mutta yllättävän harva sen todella ymmärtää. Onnellinen on se, joka ymmärtää.
Levyn julkaisi Noble Demon -yhtiö, jota johtaa Nuclear Blastilta hatkat muutama vuosi sitten ottanut Patrick Walch. Hän oli Saukkoselle vanha tuttu jo niiltä ajoilta, kun Nuclear Blast lisensoi Before the Dawn -albumeja.
Noble Demonin rosterin perusteella Walch rakastaa suomalaisia bändejä. Saukkonen kertoo joutuvansa usein konsultiksi.
– Tässä maassa on onneksi edelleen mistä sainata. Onhan se yhä… Jos menee eurooppalaisille pikkumetallifestareille, joissa paikalliset bändit soittaa, suomalaiset demobändit olisi siellä tasonsa puolesta pääesiintyjiä.
KAINALO: Oppi legendoilta
Tuomas Saukkonen on tuttu mies myös tapahtumatuotannollisista töistä, kuten festarituottajan, lavamanagerin ja backlinerin rooleista. Harva artisti on perehtynyt alaansa yhtä perinpohjaisesti. Mitä näistä hommista on jäänyt käteen?
Viherrakennus on Saukkosen päiväduuni, joka antaa tilaa tehdä musiikkia, mutta mies oli vuosikausia myös timantinkova tapahtuma-ammattilainen. Toki hän on sitä edelleen, mutta alan työt ovat jääneet tietoisesti vähemmälle.
– Omien soittohommien lisäksi alkoi tuntua, että jos duunitkin on lavoilla, tasapaino ei ole kovin hyvä. Viherrakennus on tosi hyvää vastapainoa soittohommille.
Saukkonen tuotti Jalometallia ja Qstockia ja lavamanageroi montaa tapahtumaa. Harvinaisen kovaan paikkaan hän joutui Lahden surullisenkuuluisassa Frostbite-katastrofissa vuonna 2009.
– Kun on ollut stagemanuna Frostbitessa, ihan pienet ongelmat ei tunnu missään. Sehän oli ihan tarpeettoman kova epäonnistuminen, josta seurasi valtavasti harmia monelle osapuolelle, mutta siinä tajusi mitä tapahtuu, kun korttitalo kaatuu ja kaaos ottaa vallan. On vaan selviydyttävä.
Mitä muuta vuodet livealalla ovat opettaneet? Saukkonen muistaa yhden hetken Oulun Qstockista, niin ikään vuodelta 2009.
– Siellä oli Heaven and Hell eli muun muassa herrat Ronnie James Dio ja Tony Iommi. Olen tehnyt todella paljon tuotantoja tällaisten vanhemman polven tähtien kanssa, ja ihan aina siitä toiminnasta ei välity kovin suuri kipinä tekemiseen, Saukkonen aloittaa.
Qstockissa oli Suomen kesä parhaimmillaan, eli koko päivän satoi vettä kuin aisaa. Kun Heaven and Hellin keikka läheni, tunnelma festareilla alkoi olla voipunut – kunpa saataisiin tämä nopeasti pakettiin ja päästäisiin kotiin.
Saukkonen huomasi, että Dio ja Iommi oli tuotu odottelemaan esiintymisen alkua eri puolille lavaa.
– Heillä oli siinä keikkaa odotellessa ihan 15-vuotiaiden meininki. He näyttelivät keskareita, peukkuja ja pirunsarvia toisilleen lavan yli ja hihittelivät menemään. Se oli jotenkin… vilpitöntä intoa ja hyväntuulisuutta, kaatosateessa pressun alla Oulussa! Jäin miettimään, mitä pitää tehdä, että toiminta on vielä noilla kilometreillä noin hauskaa.
Tapahtumatöistä on jäänyt käteen myös se kultainen neuvo, että vaikka artistia kuinka väsyttäisi ja vituttaisi, paikallista tai omaa crew’ta ei kohdella huonosti. Koskaan.
– Voi olla matkustanut tuhansia kilometrejä ja nukkunut tunnin, ja sitten ollaan vesisateessa jossakin Oulussa. Mutta esimerkiksi nämä herrat Dio ja Iommi olivat todellisia herrasmiehiä, ystävällisiä ja hyväntuulisia. Molemmilla oli kokemusta todella paljon isommista puitteista, mutta he olivat päättäneet, että tänään meillä on hyvä fiilis.
Julkaistu Infernossa 1/2022.