The Circuksessa palataan joulun jälkeen nopeasti arkeen – Turmion Kätilöt ja Fear of Domination antavat joulunpyhille kyytiä

Saunaa lämmittävät lisäksi Proteus ja DJane J7.

28.11.2018

Joulunpyhät saavat kyytiä Helsingin The Circuksessa 28. joulukuuta, kun lavalle nousevat Turmion Kätilöt, Fear of Domination sekä dj:t Proteus ja DJane J7. JouluSauna-tapahtuman liput maksavat alkaen 19,50 euroa ja ne ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.

Kuopiolaislähtöinen Turmion Kätilöt tunnetaan maamme industrial metal -ykkösnyrkkinä, jonka tuorein albumi Universal Satan julkaistiin syyskuussa. Samaa kaartia edustaa myös Fear of Domination, jonka tuorein julkaisu Metanoia on myös kuluvan vuoden tuotantoa. Proteus on puolestaan valittu kahdesti maailman parhaaksi raskaan musiikin dj:ksi ja DJane J7 tuo osaltaan feminiinisen säväyksen maskuliinisuuden täyttämään iltaan.

JouluSaunan Facebook-sivut löydät täältä. Tapahtuma on K-18 ja sen aikataulusta ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin. Ovet aukeavat kuitenkin kello 20 ja Kätilöt esiintyvät ennen puoltayötä.

Lisää luettavaa