Thin Lizzy -kitaristi kantaa Metallicalle kaunaa – väittää hevijätin olevan hänelle maksamattoman keikkapalkkion velkaa

Eric Bell on pitkävihaista sorttia, sillä tapaus sattui jo 20 vuotta sitten.

28.10.2019

Thin Lizzy -kitaristi Eric Bell väittää Metallican olevan hänelle velkaa 2 000 irlannin puntaa eli nykyrahassa noin 2 500 euroa kitaristin vierailtua hevijätin keikalla Dublinissa heinäkuussa 1999. Bell avautui aiheesta Irish Sun -lehdelle.

72-vuotias Bell kertoo Metallican lennättäneen hänet yksityiskoneella Dubliniin soittamaan bändin kanssa Thin Lizzy -cover Whiskey in the Jaria. Bell sanoo odottaneensa saavan esiintymisestään myös palkkion – mistä ei tosin etukäteen oltu puhuttu tai sovittu – mutta saikin pettymyksekseen bändiltä vain matkamuistoja.

”Kuvittelin mielessäni saavani ainakin kaksi tonnia, mikä olisi ollut heille pikkusumma. Mutta minulle annettiinkin vain t-paitoja, avaimenperiä ja hattuja. En saanut rahaa vittu yhtään”, Bell murahtaa.

”Tajusin vasta kotimatkalla autossa istuessani, ettei minulle maksettu. Ajattelin, että ehkä he lähettävät jotain postitse, mutta ei. Metallican edustajiin yritettiin saada myöhemmin yhteyttä, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Vittu mitä kusipäitä! En voi uskoa sitä, kun ottaa huomioon, miten hyvin he tienaavat. Minun olisi pitänyt saada kaksi tonnia, mutten saanut vittu mitään. Se on ihan silkkaa välinpitämättömyyttä.”

”Mikäli he vielä pyytävät minua vieraaksi toiste, vaadin viiden tonnin ennakkoa käteisenä, niin tiedän ainakin saaneeni palkkion, kun se on taskussani.”

Bell ei muistele muutenkaan kyseistä reissua kovin lämpimästi vaan sanoo yhtyeen ja tämän edustajien kohdelleen häntä kylmästi ja olleen hyvin etäisiä.

”He saapuivat [harjoituksiin] kuin juuri armeijaan liittyneet tyypit, marssien sisään. Heidän soittimensa oli viritetty alas, mikä sai kielet näyttämään kuminauhoilta. Minä pidin oman vireeni, soitimme biisin nopeasti ja he häipyivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin”, Bell muistelee.

”Minut kutsuttiin lavalle ja paikka oli aivan täynnä. Soitin oman osani ja se meni täydellisesti. Keikan jälkeen hengailin fanien kanssa takahuoneessa, kun yhtäkkiä Metallican edustaja veti minut sivuun ja pyysi allekirjoittamaan jonkun paperin. Minulla ei ollut lasejani ja näin jälkikäteen ajatellen minun ei olisi pitänyt laittaa nimeäni siihen. Mutta jostain syystä allekirjoitin paperin.”

Lisää luettavaa