Vuonna 2020 perustettu thrash metalin, groove metalin ja funkin sekoitusta soittava Nervebreak työstää parhaillaan jatkoa vuoden 2022 Desperate Measures -ep-levylleen. Maaliskuun 7. päivä julkaistavalta Hopeless Society -ep:ltä on tähän mennessä saatu maistiaisiksi kappaleet Better Off ja Dead End, ja nyt lisää makupaloja on tarjolla Give Me a Break -singlen muodossa.
”Eräänä päivänä otin kitaran käteen ja kappaleen intron riffi oli ensimmäinen asia, joka kitarasta lähti irti. Riffi on leikkisän menevä ja sen pohjalta saatiin rakennettua erittäin groovaava Nervebreak kipale!” kommentoi kitaristi Lassi Kuusela.
”Soitimme taannoin edellisen bändini kanssa erään keikan aivan hirvittävän huonosti ja kuinka ollakaan, selkään taputtelijat hyökkäsivät keikan jälkeen kehumaan esitystä. Hyväähän kaikki tietysti tarkoittivat, mutta mietin päässäni vain, että ’give me a break’. Tästä sitten inspiroiduin kirjoittamaan lyriikat kappaleeseen – hieman kieli poskessa tietysti”, lyriikoista vastaava solisti Santeri Salmela avaa.