Tänä syksynä tulee täyteen 35 vuotta siitä, kun silloinen Samson-nokkamies Bruce Dickinson kävi koelaulamassa täyttääkseen Paul Di’Annon tyhjäksi jättämän laulajan paikan Iron Maidenissa. Ja loppu, kuten tiedetään, on historiaa.
Dickinson vietti 90-luvun lopulla muutamia vuosia soolourallaan seikkaillen, mutta Maiden-laulajan leima oli miehessä tuolloinkin vahvana. Niinpä Brucen paluu yhtyeen riveihin vuosituhannen taitteessa otettiinkin enemmän kuin avosylin vastaan.
”Tiesin liittyneeni mahtavaan bändiin. Tiesin myös tekeväni bändistä entistä paremman”, Dickinson muisteli Classic Rockille bändiin liittymistään.
Dickinson myös listasi lehdelle kolme omaa suosikkiaan Maidenin nyt 16 studiolevyä käsittävästä tuotannosta. Ykkösvalinta on luonnollisesti Dickinsonin maiden-debyytti The Number of the Beast (1982), joka ei kuitenkaan saa täysin puhtaita papereita miekkoselta.
”Oli virhe laittaa Gangland levylle Total Eclipsen sijaan. Gangland päätyi levylle, koska se oli ensimmäinen biisi, jonka äänitimme yhdessä kunnolla. Mutta muu levy on fantastista kamaa, erityisesti Hallowed Be Thy Name. Se kappale ja koko levy nosti Maidenin uudelle tasolle.”
Dickinson hieman huijaa toisessa valinnassaan ja nostaa esiin livealbumin, joita Maidenin taskusta löytyy peräti 11 kappaletta. Los Angelesin Long Beach Arenassa äänitetty ja kuvattu Live After Death (1985) onkin yksi rockhistorian klassisimpia livejulkaisuja. Dickinsonin mukaan levy olisi ollut vieläkin parempi, mikäli asiat olisivat menneet hieman toisin.
”Se olisi pitänyt tehdä [Lontoon] Hammersmithin-keikoista. Vedimme siellä paremmat keikat kuin Los Angelesissa, mutta valoteknikkomme Dave Lights tappeli videoryhmän kanssa, jonka vuoksi kuvasta tuli kautta linjan liian pimeää. Meillä oli siis mahtavaa audiota, mutta kuvamateriaalia ei voinut käyttää”, Dickinson harmittelee.
Dickinsonin kolmas valinta on hieman yllättäen vuonna 2006 julkaistu A Matter of Life and Death, joka harvemmin löytyy miltään Maiden-listalta edes top viidestä.
”Saavutimme sillä levyllä uusia emotionaalisia syvyyksiä. Musiikissamme on aina ollut tunnetta, mutta joskus takavuosina olemme ehkä olleet turhan ahdasmielisiä myöntääksemme sitä. Se levy lisäsi palettiin todella paljon lisää värejä.”
Dickinsonin pidemmät kuvailut levyistä löydät Classic Rockin sivuilta.