Tommi ”Tuple” Salmela julkaisee toisen soololevynsä – uusi videobiisi kertoo rohkeudesta ja haaveiden toteuttamisesta

Hyppää syvään päätyyn ja ui, kehottaa Salmela uudessa 1-2-3-4 Go -kappaleessaan.

30.03.2021

Tarotista, Lazy Bonezista sekä Raskasta joulua -kuvioista tuttu laulaja Tommi ”Tuple” Salmela julkaisi viime vuonna ensimmäisen sooloalbuminsa Wooden Box. Jatkoa seuraa jo tänä vuonna, kun kesän korvilla päivänvalon näkee miehen toinen soololevy Welcome to Hell. Julkaisijana toimii debyytin tavoin AOR Heaven. Esimakua tulevasta tarjoillaan nyt julkaistun videobiisin merkeissä.

1-2-3-4 Go kertoo rohkeudesta. Siinä kehotetaan ihmisiä päästämään irti totutuista kuvioista ja toteuttamaan pitkäaikaisia haaveitaan. Tee se! Hyppää syvään päätyy ja ui! Näin on tehnyt myös videolla nähtävä kuopiolainen skeittaajalegenda Marko ’Hakki’ Harmaala kuin soolon biisiin vetänyt Erkka Korhonenkin”, Salmela kertoo kappaleen sisällöstä.

Lisää luettavaa