Tummaa ja rouheaa kuin perisuomalainen ruisleipä – Machinae esittelee uutta levyään tuoreella singlellä

Falling Down ottaa askeleen totuttua raskaampaan suuntaan.

19.10.2018

Vantaalainen Machinae esittelee työn alla olevan toisen pitkäsoittonsa Coloursin materiaalia tuoreella Falling Down -singlellään. Tarjolla on tummaa ja rouheaa death metalia, joka vie bändin parikin askelta raskaampaan suuntaan aiemmilta julkaisuilta tutuilta linjoilta.

Höttöistä pullamössöä ei ole kappaleen aihepiirikään, sillä Falling Down sukeltaa uupumuksen ja loppuunpalamisen synkkiin syövereihin. Syvyyksiin yltää kuitenkin pieni valonpilkahdus ja synkkyyden takaa voi löytää valoa ja värejä.

Lisää luettavaa