Tuore Amaranthe-single sai seurakseen musiikkivideon

05.10.2016

Ruotsalainen poppimetalliporukka Amaranthe julkaisee mahtipontisesti nimetyn Maximalism-levynsä 21. lokakuuta. Lafkana toimii kaikkien kolmen edellislevyn tapaan Spinefarm Records.

Albumilta ilmestyi pari viikkoa sitten That Song -niminen single, josta on tehty nyt myös musiikkivideo. Pätkän ohjauksesta vastaa mm. Arch Enemylle, Dimmu Borgirille ja In Flamesille videoita tehnyt Parick Ullaeus.

– Video kuvastaa sitä kamppailua, joka syntyy omien unelmiensa tavoittelemisesta. Vaikka elämäsi olisi kuinka hankalaa, jonain päivänä asiat muuttuvat ja kaikki on jälleen selkeää, bändi kertoo That Songista.

Lisää luettavaa