Tutkimus: death metal -musiikki ei tee kuuntelijaa väkivaltaiseksi – ”Fanit ovat oikein mukavia ihmisiä”

Tutkijat käyttivät kokeessaan Bloodbathin musiikkia.

14.03.2019

Australialaisen Macquarien yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan raskaan musiikin kuuntelijat eivät ole sen enempää väkivaltaan taipuvaisia kuin muutkaan ihmiset vaan reagoivat väkivaltaiseen kuvastoon kuten kaikki muutkin. Asiasta uutisoi BBC.

Kokeessa soitettiin 32 fanille ja 48 ei-fanille Bloodbathin Eaten-kappaletta sekä sen vastapainona Pharrellin Happy-biisiä samalla, kun tutkittaville näytettiin kahta kuvaa – toisessa tapahtui jotain väkivaltaista toisen ollessa neutraali tai ”iloinen”. Tällaisessa tilanteessa ihmisillä on luontainen taipumus kiinnittää enemmän huomiota väkivaltaiseen kuvaan ja niin tässäkin tutkimustilanteessa tapahtui.

”Mikäli väkivaltaisen musiikin kuuntelijat olisivat turtuneet väkivaltaan – kuten monet vanhemmat, uskonnolliset ja sensuuria kannattavat ryhmät ajattelevat – he eivät olisi osoittaneet samaa poikkeusta, mutta he reagoivat väkivaltaisiin kuviin aivan kuin muutkin”, kommentoi tutkimusta suorittanut Yanan Sun.

Aiemmissa tutkimuksissa on löydetty viitteitä väkivaltaisten pelien vaikutuksesta käyttäytymiseen ja väkivaltaan turruttautumisessa, mutta musiikki ei tutkijoiden mukaan vaikuta samalla tavalla.

”Tällaisellä musiikilla on ennen kaikkea voimauttava ja iloa tuova vaikutus. Ja mielestäni se, että kuulija muuttaa tällaisen musiikin nimenomaan voimauttavaksi ja kauniiksi kokemukseksi, on todella mahtavaa”, kommentoi professori Bill Thompson.

”[Death metal] -fanit ovat oikein mukavia ihmisiä, he eivät mene ulos ja ala satuttaa ketään.”

Bloodbath-nokkamies Nick Holmes kommentoi tutkimustuloksia BBC:lle ja totesi, ettei tulos tullut yllätyksenä ja bändin sanoitukset ovat vain kauhuelokuviin verrattavissa olevaa harmitonta hauskanpitoa.

”Suurin osa death metalin kuuntelijoista on älykästä, ajattelevaa porukkaa, jotka vain suhtautuvat musiikkiin intohimoisesti. Heitä voisi verrata tyyppeihin, jotka ovat kiinnostuneita kauhuelokuvista tai sotien taistelujen uudelleen luomisesta ja elävöittämisestä”, Holmes kommentoi.

Lisää luettavaa