Kotimainen vaihtoehtorockyhtye Luna Kills julkaisi viime viikolla uuden singlensä Super Sick. Kappaleen kylkeen tehty, ysärin ja 00-luvun alun visuaalista kuvastoa vilisevä video saa nyt ensiesityksensä Infernon välityksellä. Katso video tuosta alta.
”Yhteiskunnassa annetaan varsin pienet raamit toimia sekä toteuttaa itseään, ja yksilökeskeisyyttä pyritään karsimaan. Biisin sanoma on, ettei ikinä pidä rajoittaa itseään muiden takia! Lyriikoissa käsitellään omaa ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunnetta raivolla ja anteeksipyytelemättä voimavaran näkökulmasta”, kuvailee laulaja Lotta Ruutiainen.
”Videossa alleviivataan ’hallittua kaaosta’ ja sitä, että kaikki ei ole sitä miltä päällepäin näyttää. Biisi kertoo yhteiskunnan asettamien raamien tuhoamisesta, siitä kun saa raivostumiseen asti pyytämättömiä ’neuvoja’ kuinka pitäisi pukeutua, miten pitäisi olla, puhua ja käyttäytyä. Videolla tutkittiin miltä se sitten tuntuu, kun väkisin yritetään pakottaa tiettyyn muottiin. Biisin sanoman tavoin lopputulos ei ole sitä että taivutaan ja istutaan alas, vaan vastaan laitetaan raivolla. Videossa myös tutkittiin kulmaa siitä, että jos ihmisiä aletaan taivuttamaan voimalla, pelolla sekä uhalla, vastaus takaisin voi tulla samalla mitalla.”