Uraansa lopetteleva Slayer julkaisee elokuvan – ”Tämä on hirviöiden loppu”

Lyhytelokuvan kylkiäisenä tulee myös keikkataltiointi vuodelta 2017.

16.09.2019

Jäähyväiskiertueensa viimeisiä hetkiä elävä thrash metal -jätti Slayer paketoi uransa julkaisemalla The Repentless Killogy -livetaltioinnin sekä siihen liittyvän lyhytelokuvan. Julkaisun teaserpätkän voit katsoa tuosta alapuolelta.

The Repentless Killogyn ensimmäinen osio on BJ McDonnellin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, joka jatkaa Repentless-albumilta (2015) julkaistujen musiikkivideoiden tarinaa, jonka keskiössä on kostoretkelle lähteävä Wyatt (Jason Trost). Elokuvassa nähdään myös muun muassa Danny Trejo (Machete, From Dusk Til Dawn), Richard Speight (Band of Brothers), Jessica Pimentel (Orange is the New Black), Bill Moseley (The Devil’s Rejects) ja Sean Whalen (Twister). Killogyn toinen osa on puolestaan Slayerin keikkataltiointi Los Angelesin Forumista elokuulta 2017. Konserttipätkän on ohjannut Wayne Isham, joka on tehnyt musiikkivideoita muun muassa Metallicalle, Foo Fightersille ja Michael Jacksonille.

”Kun teimme nämä kolme videota (You Against You, Repentless sekä Pride in Prejudice), tarkoituksemme oli jatkaa Slayerin ja Wyattin tarinaa taas seuraavalla levyllä. Kun Slayer sitten ilmoitti, että Repentless ja tuleva kiertue jäävät bändin viimeisiksi, tarinasta saatiinkin täydellinen lopetus. Tämä on Slayerin loppukohtaus. Tämä on hirviöiden loppu”, ohjaaja McDonnell kommentoi.

 The Repentless Killogy julkaistaan 8. marraskuuta digitaalisesti ja Blu-raynä. Keikkataltiointi on lisäksi saatavana myös cd- ja vinyyliformaateissa ja se julkaistaan myös suoratoistopalveluissa. Lisätietoja löydät täältä.

Lisää luettavaa