Uraansa lopetteleva Slayer julkaisi päivälleen 33 vuotta sitten albumin, joka jätti jäljen thrash-metallin historiaan

Albumin myötä yhtye nousi myös suuren yleisön tietoisuuteen.

Kuva: Markus Laakso.

Tämä päivä 33 vuotta sitten, eli 7. lokakuuta 1986, oli päivä, jolloin Slayer julkaisi ehkä kaikkein tunnetuimman ja arvostetuimman albuminsa Reign in Blood. Albumi sai kaikkiaan hyvän vastaanoton ja nosti yhtyeen samalla suuren yleisön tietoisuuteen. Albumi myös vakiinnutti 80-luvulla muotoutumassa ollutta thrash-metallia ja on siten on tärkeä merkkipaalu kyseisen metallilajin historiassa.

Reign in Blood on albumina kaikkiaan yhtyeen kolmas ja ensimmäinen, jolla se pääsi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalle. Yhtyeen itsensä lisäksi albumin tuottamisessa on ollut mukana myös Rick Rubin. Albumin Raining Blood -kappaletta on tätä kirjoittaessa kuunneltu Spotifyssa liki 70 miljoonaa kertaa.

Nyt, vuonna 2019 on Slayer lopettelemassa uraansa. Yhtye esiintyi jäähyväiskiertueellaan myös Suomessa. Ensin 2018 Hartwall-areenalla ja Tuskassa viime kesänä.

Yhtye julkaisee vielä The Repentless Killogykonserttitaltiointielokuvan, jonka jo julkaistun avaussinglen voit kuunnella täältä. Yhtä aikaa sen kanssa julkaistaan myös BJ McDonnellin ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva.