Shade Empire perustettiin vuosituhannen vaihteen tienoilla Kuopiossa. Sinthetic-debyytti ilmestyi vuonna 2004, ja kuluvan vuoden syyskuussa julkaistiin bändin kuudes levy Sunholy.
Synkän mahtipontista, orkestraatiolla kuorrutettua metallia suoltavan yhtyeen toiminta on ollut alusta lähtien aktiivista. Muiden muassa Unleashedin, Krisiunin ja Borknagarin kanssa tehdyt kiertueet ovat vieneet bändin aina Japaniin asti. Edellisestä levystä Poetry of the Ill-Mindedista ehti kuitenkin vierähtää kuutisen vuotta. Julkaisujen välissä tapahtui myös pari merkittävää miehistönvaihdosta.
Vielä Poetry of the Ill-Mindedin levytykset hoitanut laulaja Juha Harju ei ollut mukana levyyn liittyneillä keikoilla, vaan ne hoiti nykyinen solisti Henry Hämäläinen. Lisäksi loppuvuodesta 2021 tiedotettiin, että alusta asti bändissä ollut kosketinsoittaja Olli Savolainen on poistunut rivistöstä.
Ulkoa katsottuna dramaattiseksi kosketinsoittajan poistumisen teki se, että hän on ollut toinen yhtyeen pääasiallisista säveltäjistä. Myös heistä toinen, kitaristi Juha Sirkkiä, on ollut rivistössä alkuhetkistä lähtien.
Muutoksiin liittyi myös tiettyä salaperäisyyttä. Yhtye antoi ymmärtää kummankin miehistönvaihdoksen yhteydessä, että teiden eroamisten syitä ei kommentoitaisi.
Tässä haastattelussa paikalla ovat kitaristi Sirkkiä ja laulaja Hämäläinen. Hyvin nopeasti käy selväksi, ettei jäsenvaihdosten taustoista tulla saamaan juuri aiempaa tarkempia tietoja.
Laulajan vaihtumista Sirkkiä suostuu valottamaan pikkuriikkisen.
– Sanotaanko niin, että jos asiat eivät olisi menneet niin kuin ne menivät, ehkä tämä koko homma olisi tukehtunut jollakin tapaa.
– Sovimme kuitenkin keskenämme, ettei näitä juttuja kommentoida. Tiedämme bändin sisällä mitä tapahtui, ja se riittää. Tuntuu toki kohtuuttomalta, että netissä kirjoitetaan kaikenlaista ja jengi tuntuu tietävän asioiden laidan. Mutta eiväthän he tiedä tapahtumien taustoista mitään.
Genrerajat romukoppaan
Savolaisen poistuttua Sirkkiä hoiti instrumenttipohjien säveltämisen ensimmäistä kertaa aivan yksin. Ensikommenteissa levyn on nähty sisältävän paljon muutoksia aiempaan. Mukaan on tullut entistäkin enemmän melodiaa, syntetisaattorielementtejä ja orkestraatioita, joita on ollut toteuttamassa italialaisen Fleshgod Apocalypsen Francesco Ferrini.
– Oma rehellinen mielipiteeni on, ettei musiikkimme edes ole muuttunut kovin paljoa, mutta ilmeisesti se on, kun aika moni tuntuu ajattelevan niin, Sirkkiä pohtii.
– Olemmekin poikien kanssa miettineet, mikä uudessa levyssä sitten on niin erilaista. Minusta siellä on läsnä samat elementit kuin ennenkin, vaikka toki esimerkiksi Henryn laulun myötä kaikkeen on tullut tosi paljon lisää sävyjä. Vaikkapa puhtaita lauluosuuksia on nyt varmasti enemmän kuin koskaan, vaikka niitäkin on kyllä ollut mukana ensimmäisestä demosta lähtien.
Toimittajan omana kommenttina todettakoon, että peruspalikoita ei ole ehkä muutettu, mutta niitä hyödynnetään nyt häpeilemättömämmin.
– Tuo osuu naulan kantaan! Häpeilemätön on juuri oikea termi. Kuuntelen todella paljon muutakin musiikkia kuin metallia. Nyt halusin heittää genrerajat romukoppaan. Kun olen ollut vastuussa yksin, olen säveltänyt vapaammin monen tyylisiä juttuja, Sirkkiä kertoo.
– Muistan joitain biisintekosessioita edellisiltä levyiltä, kun on ollut vaikkapa hyvän kuuloinen kitarariffi, mutta ei olla keksitty, mitä sen kanssa oikein tekisi. Sitten on laitettu vain blastbeatiä alle ja menty seuraavaan kohtaan. Ei ole ehkä ollut uskallusta tai taitoakaan tehdä sovitustyötä perusteellisesti.
Tyylirajat hävisivät, ja samalla mukaan tuli lisää tunnetta.
– Minua on rassannut se, että olisin halunnut tehdä jo paljon aiemmin tietyllä tapaa syvällisempää musiikkia. Sellaista, jossa on enemmän tunnetiloja. Joskus olen seisonut lavalla ja miettinyt, mitä helvettiä minä täällä teen, kun tämä ei herätä itsessä mitään tunteita, Sirkkiä pamauttaa.
– Ehkä Juha hakee tässä sellaista termiä kuin henkilökohtainen. Nyt pyrittiin tekemään materiaalia, joka kumpuaa jostain tunteesta itsestään, ei vain musiikkia musiikin tekemisen ilosta, Hämäläinen heittää väliin.
Frozen-coverilla sisään
Kappaleiden pohjat ovat siis Sirkkiän tekosia, mutta laulaja Hämäläinen sai varsin vapaat kädet sekä laulumelodioiden että sanoitusten tekoon.
– Lauluista ei ollut minkäänlaisia demoja, joten pääsin niin sanotusti valmiiseen pöytään tekemään omat osuuteni. Yhtään kappaletta ei ole tehty lauluosuuksien pohjalta. Tein kaikki omat juttuni sen mukaisesti, minkä tunsin istuvan biisin pohjaan, Hämäläinen sanoo.
Sirkkiä ei säästele ylisanoja Hämäläisen panosta kehuessaan. Niin ei tee myöskään uutta levyä markkinoiva tiedote. ”Hän on yksi Suomen monipuolisimmista laulajista” -tyyppiset lauseet tuntuvat kuitenkin kerrankin paikkansapitäviltä.
– Henkan löytäminen bändiin oli aika hauska juttu. Vaikka hänkin on Kuopiosta ja ollut mukana bändiympyröissä, en esimerkiksi itse tiennyt häntä entuudestaan, Sirkkiä kertoo.
– Sitten joku meidän bändistä oli etsinyt uutta laulajaa netin kautta ja vastaan oli tullut Henkan versio Frozen-elokuvan Let It Go -kappaleesta. Ei siis mitään örinämusiikkia, mutta se kolahti heti. Sitten hoksasimme, että helvetti, tämä mieshän on vieläpä samalta kylältä. Olemme jo pitkään halunneet musiikkiin lisää väriä, ja laulu on siihen hyvä keino. Aika harvassa ovat ne laulajat, jotka hallitsevat Henkan lailla usean eri tyylin juttuja.
Hämäläisen Let It Go -esitys löytyy yhä Youtubesta taiteilijanimellä Portto.
– Heh, nuoruuden pelinimivalintoja voi vanhana vain katua. Portto sattui jäämään päälle, kun tuttavatkin esittelivät minua sillä nimellä, Hämäläinen nauraa.
Pelkkä Youtube-video ei tokikaan riittänyt pestin saamiseksi.
– Kävimme juttelemassa ja varmistamassa, että henkilökemiat ovat kohdillaan. Siinä vaiheessa tiedossa oli jo Japanin-rundi, jolle piti saada laulaja. Aika nopeasti kävi selväksi, että nyt ei puhuta pelkästä tuuraajasta, vaan Henkka oli saman tien vakituinen laulaja, Sirkkiä kertoo.
– Japanissa Henkka veti pikkupäissään karaokessa tuon Frozen-biisin ja baarimikkomummot oli ihan housut märkinä, kitaristi nauraa.
Reijo Taipale voittaa
Shade Empiren kohdalla mainitaan usein genremääritelmä sinfoninen black metal. Yhtye itse ei halua hirttäytyä termiin juuri millään tasolla.
– En oikein tiedä, mistä nuo määritelmät aina tulevat. Eivät ainakaan meiltä itseltämme. Black metal -bändi me emme ainakaan ole. Ehkä levy-yhtiön porukka laittaa tuon määritelmän eri paikkoihin, kun musiikkia pitää jollain tavalla kuvailla, Sirkkiä pohtii.
– Sitten joku black-fanipoika saa levyn käsiinsä, odottaa jotain Taakea tai Hornaa ja ajattelee levyn kuultuaan, että mitä helvettiä, eihän tämä ole mitään black metalia. Onneksi tuon suuntaiset kommentit ovat vähitellen hiljentyneet ja ihmiset tajuavat, että tyylimme on paljon laajempi.
Sirkkiä sanoo todenneensa joskus muulle bändille, että haluaa tehdä maailmanmusiikkia.
– Sellaista, joka ei ole sidottu mihinkään karsinaan. Kun mainitaan vaikka sinfoninen black tai melodinen death, sillä yritetään kerätä yhtyeen ympärille samanhenkisiä ihmisiä. Mutta tuo menee helposti siihen, että tehdään vain sitä yhtä ja samaa, jotta voidaan pitää bändin toimintaa yllä. Esimerkkejä on paljon, Sirkkiä sanoo.
– Mainittu Taake on ihan mainio bändi, mutta jos minulta kysytään, kummanko laittaisin ennemmin soimaan, Reijo Taipaleen Tähdet meren yllä vai jonkin Taaken biisin, valinta osuisi ensin mainittuun. Kyllä siinä vaan on enemmän syvyyttä.
Julkaistu Infernossa 9/2023.