Vakavasti sairas Pretty Maids -solisti Ronnie Atkins: ”Päätin suunnata valonpilkahdusta kohti”

Ronnie Atkins teki sooloalbumin, jonka lähtölaukauksena toimi kuolemanvakava sairaus. 

Ronnie Atkinsillä diagnosoitiin vuonna 2019 vakava keuhkosyöpä. Paljon elämää bändinsä keulilla kokenut laulaja lähti taisteluun sairautta vastaan ja otti siitä hetkeksi niskalenkin.

Juuri kun Ronnien syövän oli todettu olevan remissiovaiheessa ja hän huokaisi helpotuksesta, painajainen alkoi uudelleen: noin vuosi sitten syövän kerrottiin palanneen ja siirtyneen lopullisen oloiseen neljänteen vaiheeseen. 

Moni saattaisi menettää tässä vaiheessa toivonsa. Ronnie valitsi toisenlaisen asenteen. 

– Osasin odottaa syöpädiagnoosia jo silloin, kun hakeuduin ensimmäistä kertaa lääkäriin oireiden vuoksi. Olen polttanut tupakkaa 35 vuotta ja nauttinut osuuteni viinasta. En ole ollut mikään puhtoinen pulmunen, Ronnie kertoo. 

– En siis kysynyt itseltäni, miksi juuri minä, vaan hyväksyin asian aika vähäsanaisesti. Kaikkien hoitojen toimittua hetken aikaa ja saatuani syövästä puhtaat paperit mieleni täyttyi elämänilolla. Luulin jo olevani varautunut kaikkeen, mutta uusi diagnoosi oli hirvittävä pudotus. 

Ronnie muistelee yllättyneensä itsekin, miten paljon häneltä löytyi taistelutahtoa. 

– Aluksi panikoiduin täysin, mutta sitten päätin nauttia täysin rinnoin jokaisesta päivästä, joka minulle siunaantuu. 

– Kukin reagoi syöpään omalla tavallaan. Se riippuu kipujen määrästä ja siitä, miten kroppa reagoi saatuihin hoitoihin. Olen ollut onnekas, koska kemoterapia ja sädehoidot eivät ole aiheuttaneet minulle suuria oireita. 

– Myös ennuste vaikuttaa. Jos ihminen saa yksitotisen diagnoosin, jonka mukaan hän tulee kuolemaan pian eikä mitään ole tehtävissä, se murtaa varmasti kenet tahansa. Minun kohdallani statistiikat olivat todella huonot, mutta tunnelin päässä oli pieni valonpilkahdus. Päätin suunnata sitä kohti. 

Asiassa ei auttanut, että diagnoosin ajoitus oli vähintään hirvittävä: juuri kun Ronnie olisi kaivannut ympärilleen kaikkia läheisimpiä ihmisiään, heidän tapaamisensa oli koronan takia mahdotonta. 

– Oli kammottavaa olla siinä tilassa täysin yksin, Ronnie huokaa. 

– Muistan, kun kerroin uudesta diagnoosista pojalleni, ja hän ryntäsi käymään luonani, mutta pystyimme juttelemaan vain talomme ulkopuolella emmekä voineet edes halata. Se oli yksi elämäni hirvittävimmistä hetkistä. 

– Olimme myös säästäneet vaimoni kanssa pitkään Sisilian-matkaa varten, ja sellainen irtiotto olisi ollut jotain täydellistä. Sen sijaan, että olisin viettänyt kuukauden hänen kanssaan kahden, jouduinkin olemaan tovin yksin. 

Tunnemyrskyt saivat Ronnien luovuuden laukkaamaan odottamattomalla tavalla: hän päätti tehdä sooloalbumin. 

– Minua on puhuttu sooloalbumin tekoon vuosikymmeniä, mutten ole kaivannut sellaista itse, Ronnie naurahtaa. 

– Minulla oli Pretty Maids, Nordic Union ja Avantasia, joten en kokenut sooloalbumia tarpeelliseksi. Syöpä oli kaikessa kaameudessaan se asia, joka herätti nyt tai ei koskaan -tunteen. 

– Olen aina kirjoittanut musiikkia, joka ei ole sopinut minkään bändini tyyliin. [Pretty Maids -synisti] Chris Laney oli nämä kappaleet kuultuaan sitä mieltä, että biisit on ehdottomasti äänitettävä. 

– Lämpenin pikkuhiljaa ajatukselle, ja kun Chris teki ideoistani valmiita demoja, innostuin toden teolla. Sain jotain aivan muuta ajateltavaa ja samalla tavan kanavoida kaikkia tuntemuksiani musiikkiin. Viattoman oloisesta sooloabumista tuli todellista musiikkiterapiaa. Siitä muodostui minulle todella tärkeä levy. 

Nauravainen Ronnie kuvailee uutta musiikkiaan hyvin intuitiiviseksi kokemukseksi, joka kirjoitti melkeinpä itse itsensä – vaikkei hän edes tiennyt albumia äänittäessään, tuleeko se koskaan valmiiksi. 

– Olen aina kirjoittanut musiikkia pianolla ja akustisella kitaralla, ja on täysin valituista soittimista tai tuotannosta kiinni, millaisilta kappaleeni lopulta kuulostavat. Nyt valitsin Pretty Maidsiin verrattuna toisenlaisen tien. 

– Chris on tapaani henkeen ja vereen kasariukkoja, ja annoimme One Shotin mennä täysillä siihen suuntaan. Se ei ole riffivetoinen heavy metal -albumi, vaan suoraan sydämestä puristettua melodista rockia. 

– Olen kirjoittanut elämäni aikana paljon seksistä, huumeista ja rock’n’rollista, linnoista ja lohikäärmeistä, mutta One Shot on kaikessa rehellisyydessään sitä, missä olen juuri nyt, 56-vuotiaana syövän kokeneena ihmisenä. Se on melankolinen albumillinen peittelemätöntä minua, mutta huomaan nyt, että albumi puhkuu myös aitoa toivoa. 

– Levyn teon edetessä en tiennyt, olisinko elossa, kun se julkaistaan. Tein kappaleita sillä ajatuksella, että nämä ovat hyvin todennäköisesti viimeiset sanani ja kuin testamenttini koko maailmalle. 

– Olen onnekas, että olen yhä täällä, ja toivon onnea riittävän niin, että saan vielä esittää näitä kappaleita teille.

Julkaistu Infernossa 3/2021.