Viehtymys mataliin taajuuksiin – haastattelussa kitaristi Samuli Federley

Samuli Federleyn uudella soololevyllä kuullaan kitaristin versioita tunnetuista klassisista sävellyksistä.

Uuden levyn valmistuminen otti kuulemma useamman vuoden. Miksi näin? 

– Kaiken kaikkiaan teko kesti noin neljä vuotta. Mulla oli muhinut ajatus klassisen levyn tekemisestä, koska olen diggaillut pienestä pitäen hevin ja muun musiikin ohessa klassisesta soundista. Olen myös lisäillyt keikkasettiini klasarinumeroita, ja yllätyksekseni yleisö on lämmennyt niille erittäin hyvin. Setissä on ollut esimerkiksi Carmina Burana, Vivaldia, Con te Partiro ja Finlandia-hymni, jotka kaikki ovat myös albumilla. 

– Monet biiseistä on sävelletty viululle tai isommalle orkesterille, joten sovittaminen ja treenaaminen kitaralle vei pitkään. Esimerkiksi Camille Saint- Saënsin Aquarium vaati älyttömän määrän ihmettelyä. Se on jo pianolle haastava pala, eikä sen kuviot istu kitaralle kovinkaan hyvin. 

– Myös aikatauluni on kireä, koska teen kolmea eri työtä musiikin parissa. Vähä vapaa-aika menee lasteni kanssa tai keikkareissuilla, ja kaikki levyntekoon käytetty aika on revitty väkisin jostain muusta. 

9 Classics on 8 Strings on soitettu nimensä mukaan 8-kielisellä kitaralla. Miksi? 

– Olen ollut aina viehtynyt mataliin äänitaajuksiin. Hommasin ensimmäisen 7-kieliseni noin 20 vuotta sitten, ja kymmenisen vuotta sitten kuulin ensimmäistä kertaa 8-kielistä Meshuggahin käyttämänä. Sen alavireisen brutaali soundi kiehtoi älyttömästi. 

– Toinen merkittävä tekijä liittyy klassiseen musiikkiin. Viuluhommat istuvat kitaralle melko luontevasti, pianoteokset eivät niinkään. Suurin syy on pianon laajempi rekisteri etenkin alasuuntaan, mutta 8-kielisen voi virittää niin, että se kattaa lähes koko pianon oktaavialan. 

Versioimasi sävellykset ovat pääosin klassisen musiikin tunnetuinta laitaa. Oliko tämä tarkoituksellista ? 

– Päätös perustuu pitkälti kenttätutkimukseen, monesti keikan jälkeen yleisö on tullut kiittelemään tulkintojani näistä tunnetuista sävelmistä. Yksi syy intoiluun on ollut juurikin se, että ihmiset ovat tunnistaneet kappaleet, jolloin niistä saa hyvin tarttumapintaa. 

– Osan kappaleista sovitin uuteen uskoon hevityyliin, ja niissä on mukana suuret orkestraatiot. Osa, kuten Vivaldin Kesä, kunnioittaa alkuperäistä tyyliä ja soitan niillä sinfoniaorkesterin mukana.

Pidätkö itseäsi kitarasankarina? 

– Kyllä ja en. Olen ollut aina viehtynyt haastavasta musiikista, eikä kyseessä tarvitse olla kitara, vaan arvostan millä tahansa soittimella taidokkaasti toteutettua, koskettavaa musiikkia. 

– Ymmärrän, mitä kitarasankaruudella tarkoitetaan, ja putoan varmasti siihen laariin. Hyväksyn sen, mutta pidän itseäni mieluummin muusikkona. Kitarasankareista on aina kiinnostaneet esimerkiksi Steve Vai ja Eddie Van Halen, joilla on ja oli taitoa ihan mihin vaan, mutta he käyttivät sitä harkitusti. 

Miltä lähitulevaisuutesi musiikin saralla vaikuttaa? 

– Koronavuosi on tuonut huonojen asioiden lisäksi myös uusia kontakteja. Pidän paljon sessiomuusikon hommista ja olen päässyt äänittelemään kitaroita ties mihin projekteihin. Sen lisäksi mulla on ulkomailta kaksi epämääräistä bändiviritelmää, jotka toteutuvat tai sitten eivät. Niistä enemmän tuonnempana. 

– Soolourani on lähtenyt alusta asti rullaamaan yllättävän hyvin, ja ensi vuodeksi on buukattu festariveto Englantiin, toinen Korean-kiertue sekä mahdollisesti veto Dilissä, joka sijaitsee Itä-Timorissa. Näiden lisäksi on ollut puhetta Taiwanin- ja Tiibetin-keikoista. 

– Lisäksi väsäilen uutta hevimpää levyä, joka noudattelee vuoden 2018 Lifestreamin visual metal -tyyliä.

Julkaistu Infernossa 11/2020.