Vihjaileeko Dismember comebackistä? – Ulkona uudet kotisivut vuoden 1992 ep:n teemalla

Dismemberin paluu? No mikä ettei!

27.08.2018

Ruotsalaisen death metalin ehdottomiin kärkinimiin vuodesta 1988 kuulunut Dismember laittoi soittovehkeet nurkkaan vuonna 2011.

Lopetuspäätös on tuntunut viralliselta, vaikka bändin rumpali Fred Estby kertoi Invisible Orangesin haastattelussa pari vuotta sitten yhtyeen olevan periaatteessa valmis satunnaisten paluukeikkojenkin tekoon.

Muutama päivä sitten tapahtui jotain mystistä, nimittäin Dismember löi ilmoille vähäinformaatioisen verkkosivun, jonka taustakuva viittaa vuoden 1992 Pieces-ep:n kansikuvaan.

Mahtaako tämä tarkoittaa comebackiä, reunion-keikkoja, uudelleenjulkaisua, tai jotain muuta, jää toistaiseksi nähtäväksi, mutta jäämme seuraamaan tilannetta.

Yhtyehän lopetti uransa varsin viriilissä kunnossa, mistä kertoo viimeiseksi jäänyt nimikkoalbumi vuodelta 2008, joten kaikki on mahdollista.

Lisää luettavaa