”Voin kompata kaikkia, jotka sanovat, että kuoleman kohtaaminen avaa silmät” – haastattelussa King Diamond

Kim Bendix Petersen katsoi vuosikymmenen vaihteessa kuolemaa syvälle silmiin. Nyt hän paketoi tuosta hetkestä alkaneen matkan täysivaltaiseksi King Diamond -konserttitaltioinniksi.

Kuva: Denise Korycki

Kello lähestyy puoltayötä, kun otan Skype-yhteyden Yhdysvaltoihin, tarkemmin sanottuna Teksasin Dallasiin, mistä minun olisi tarkoitus tavoittaa muuan Kim Bendix Petersen. Pian 63 vuotta täyttävä tanskalaisherrasmies on tunnettu 1980-luvun alusta asti paremmin nimellä King Diamond.

Nyt hän on julkaisemassa ensimmäisen perusteellisen King Diamond -keikkatallenteen nimeltään Songs for the Dead. Joillekin bändeille moinen saattaisi olla arkipäiväistä, mutta Kingin kohdalla kyse on pitkän matkan tilinpäätöksestä.

Moni raskaan musiikin kuulijoista haukkoi henkeään marraskuussa 2010, kun King kiidätettiin sairaalaan useamman sydänkohtauksen seurauksena.

– Jos olisit kysynyt minulta joulukuussa kahdeksan vuotta sitten, mitä King Diamondille tulee tapahtumaan lähivuosina, olisin hyvinkin saattanut kertoa, että King Diamond on kuollut, mies myöntää.

– Se, että meillä on nyt takanamme muutamia aivan uskomattomia kiertueita ja käsissämme tallenteita, jotka eivät ole ainoastaan kuulijoiden vaan koko bändimme unelmien täyttymys, on paljon enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Songs for the Dead on monella tapaa sen luvun loppu, joka alkoi elämässäni kahdeksan vuotta sitten.

Pakollinen elämäntaparemontti

Abigail (1987), ”Them” (1988), Conspiracy (1989) ja The Eye (1990). Kun puhutaan King Diamondista, keskustelu kääntyy usein näiden klassikoiden suuntaan. Moni myös haikailee niiden aikaisten livetallenteiden perään.

Songs for the Deadiä katsoessa tulee kuitenkin selväksi sama asia kuin paikan päällä viime vuosien King Diamond -keikoilla: King on juuri nyt laulamisen suhteen elämänsä kunnossa.

Tilanne tuntuu uskomattomalta, kun ottaa huomioon, miten laajalla skaalalla King operoi matalimmista tulkinnoista tiukimpiin falsetteihin. Songs for the Deadillä kuultava King ylittää itsensä kaikilla mittareilla.

– Kuten yleensä elämässä, ryhdistäytymiseen vaadittiin yksi lähes tappava elämänmullistus, King myöntää.

– Lopetin tupakoinnin kahdeksan vuotta sitten. Sitä ennen olin polttanut ketjussa vuosikymmeniä. Voit varmasti kuvitella, että tällainen ääniala yhdistettynä tupakointiin ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Ei edes satunnaiseen tupakointiin.

Tein vuosikausia hallaa äänelleni, ja oli hyvin lähellä, että lauluni olisivat olleet kokonaan laulettu.

Viime vuosikymmenellä moni kiinnitti huomiota Kingin ääniongelmiin, ja hänen bändinsä keikalla sai aina hieman jännittää miehen suoritusta. King myöntää syyllisyyden.

– Voin viime vuosikymmenen lopussa niin huonosti, että olin ihan varma, etten tulisi enää kiertämään suuremmin. Se masensi minua syvästi, ja masennus puolestaan vaikutti stressitasoihini ja se taas terveyteeni, King pyörittelee.

– Ohitusleikkaus oli viimeinen oljenkorsi. Se antoi minulle uuden mahdollisuuden, mutta se yksinään ei riittänyt. En voinut enää kohdella itseäni totutusti. Siispä remontoimme elämäntapamme vaimoni Livian [Zita] kanssa yhdessä: lopetimme tupakoinnin, muutimme ruokavaliotamme, aloimme liikkua enemmän ja muuta rock’n’rollia.

– Se kannatti. Se todellakin kannatti. Keuhkojeni kapasiteetti alkoi kasvaa, äänihuuleni alkoivat parantua ja kurkkuni toimi ihan eri tavalla. Kun lopulta uskaltauduin kokeilemaan taas laulamista, huomasin pienen treenaamisen jälkeen, että ääneni kuulosti paremmalta kuin vuosikymmeniin… Ehkä paremmalta kuin koskaan ennen.

– Luulin ohitusleikkauksen olleen loppu, mutta se olikin alku. Olen monella tapaa yhä sillä samalla matkalla, joka alkoi kuukausien sairaalakoettelemuksesta kahdeksan vuotta sitten. Se muutti minua sekä ihmisenä että muusikkona.

Elävä? Kuollut? Elävä kuollut?

Kingin, joka kuulostaa yleensä tilanteessa kuin tilanteessa vankalta kuin vuori, äänensävy muuttuu yllättäen täysin, kun hän alkaa purkaa matkaa, joka hänen oli kuljettava ennen Songs for the Deadin mahdollistumista.

– Tiedätkös… olen ollut elämässäni vaaratilanteissa… pelkäsin henkeni edestä kuultuani kahdeksan vuotta sitten, missä kunnossa olen, mutta… Mikään… mikään ei vastaa epätietoisuuden tunnetta, King aloittaa.

– Olin elänyt vuosikausia aika huoletonta elämää. Kiertueilla ja kotona kuvio oli hyvin samanlainen. Liikuin miten sattuu, söin miten sattuu, tupakoin miten sattuu ja nukuin miten sattuu. Se saattaa toimia parikymppisenä, mutta maksoin kaiken moninkertaisesti takaisin massiivisten sydänkohtausten muodossa.

– Kun olin sairaalassa, minua hoidettiin kyllä hyvin, mutta koko kokemus oli todella surrealistinen. En tiedä johtuiko se ympäristön ja lääkityksen sekä hoitajien ja lääkärien käytöksen yhdistelmästä, mutta kaikki olivat jatkuvasti todella salaperäisiä. Kesti pienen ikuisuuden ennen kuin sain tietää, että tulen ylipäänsä selviämään hengissä.

– Muistan hyvin sen hetken, kun minua kiikutettiin kaikkien operaatioiden jälkeen viimeisiin tarkastuksiin sairaalan kellarikerrokseen. Kukaan ei puhunut minulle mitään. En tiennyt yhtään, mitä minulle tullaan tekemään. ”Vain henkilökunnalle” -ovet seurasivat toisiaan, enkä tiennyt mitä tapahtuu.

– Suuressa salissa oli valtavat koneistot ja yksi ainoa ihminen operoimassa niitä. Laitteiden kuvatessa minua tämä hoitaja kohotti kulmiaan ja sanoi hiljaa: ”Ahaa… Mielenkiintoista…” Käännyin kysymään, mitä hän näkee, ja hoitaja mutisi hiljaa, ettei saa puhua asiasta. Minun tuli kuulemma puhua lääkärini kanssa. Voit kuvitella, millaisia teorioita tuo herättää.

– Minulla oli yhä rinnassani kolme letkua, jotka pitivät sydämen toiminnassa toipumisen ajan. Koko toimenpiteen tarkoituksena oli varmistaa, ettei letkujen poistaminen aiheuta aivovauriota, kun veri alkaa jälleen virrata normaalisti. Matkalla takaisin minua syötettiin, ja kirjoitin testamenttini punaisella tussilla leukalappuuni. Tämä jos mikä kertoo, millaisessa tilanteessa kuvittelin olevani. Kaikki ne pelonsekaiset tunteet muuttuivat ikuisuudelta tuntuneen matkan aikana kylmäntoteavaksi kuoleman hyväksymiseksi.

– Minut vietiin kiireen vilkkaa leikkaussaliin, missä nämä letkut poistettiin rinnastani, ja voin kertoa, etten ole ikinä kokenut vastaavaa kipua. Rintakehääni asennettiin kolme metallilankaa pitämään sitä kasassa. Kun operaatio oli ohi, lääkärini naurahti viimein, että kaikki on kunnossa ja voin lähteä iltapäivällä kotiin.

Kolminkertainen ohitusleikkaus oli vasta alkua, ja King kertoo toipilasajan kestäneen niin pitkään, että hän epäili, ettei tule enää koskaan palaamaan esiintymislavoille.

– Kotiuduttuani olin kuin elävä kuollut. Olin kuin laiha kasa luita, ja ihoni oli ihan ruskeankeltaisensininen, koska veri ei ollut kiertänyt luonnollisesti kuukausiin. Pystyin korkeintaan hengittämään ja katselemaan ympärilleni omin voimin, kaikessa muussa tarvitsin vaimoni apua. Se oli todella kova paikka, King huokaisee.

– Fysioterapeuttini oli neuvonut minua kävelemään puoli kilometriä päivässä ensimmäiset pari viikkoa, kilometrin päivässä sitä seuraavat pari viikkoa ja niin edelleen. Ensimmäisinä päivinä tunsin itseni niin heikoksi, että halusin vain antaa periksi, mutta Livia ei antanut minun tehdä niin. En tiedä, mitä olisin tehnyt ilman häntä.

– Koen, että yksi osa elämääni päättyi sydänkohtaukseen ja sitä seuranneisiin ohitusleikkauksiin, ja uusi elämäni alkoi toipilasjaksosta. Olen onnekas, että olen ylipäänsä hengissä puhuakseni sinulle juuri nyt. Voin kompata kaikkia, jotka sanovat, että kuoleman kohtaaminen avaa silmät.

Parempi kuin milloinkaan

King ei noussut ainoastaan jaloilleen vaan myös lavoille ympäri maailman vain muutamia vuosia mainittujen tapahtumien jälkeen. Nyt kansa on saanut todistaa Kingin elämänsä kunnossa festareita ja Abigail-albumin juhlakiertueita myöten.

Vuosien odotus palkitaan, sillä Songs for the Dead -livekuvalevy sisältää peräti kaksi keikkaa: sisävedon Detroitista marraskuulta 2015 ja festivaaliesiintymisen Graspop Metal Meetingistä kesäkuulta 2016.

– Totta puhuakseni tarkoituksenamme oli kuvata vain yhden keikan kokonaisuus, mutta tiedäthän sinä minut, King hymähtää.

– Ihan alun perin suunnitelmissa oli kuvata keikka Philadelphiassa syksyllä 2015, mutta pian huomasimme, ettei koko suunniteltu lavashow mahdu sen mestan lavalle. Siispä valikoimme kuvauspaikaksi Detroitista löytyvän The Fillmoren, joka oli näin jälkiviisaasti ajateltuna kaikin puolin parempi vaihtoehto. Kuvasimme silti Philadelphian-keikalla paljon lähiottoja ja muita siivuja, joita voi nyt nähdä yhdistettynä Detroitin-materiaaleihin. Voin lyödä vetoa, ettet huomaa mistään, mikä tavara on peräisin miltäkin keikalta, sillä leikkaajat tekivät niin syntisen hyvää työtä. 

– Suunnitelmissamme oli kuvata keikat neljällä kameralla, mutta kuvasimmekin yhdeksällä. Lisäksi mukanamme oli koko kiertueen ajan yhdeksän GoPro-kameraa, jotka oli sijoiteltu pitkin lavarakenteita. Joskus tiesin missä kamera on, esimerkiksi Abigailin ruumisarkussa, mutta toisinaan saatoin vaikkapa kaapata kynttilänjalan käteeni kiivetessäni portaita ja kamera kuvasi minua laulaessani, jolloin kaikki näkemänne on aitoa.

– Laskepa siitä: useammalta keikalta yhdeksän eri kameran kuvakulmat, ja siihen lisäksi 25 keikalta yhdeksän GoPro-kameran materiaalit. ”Nauhaa” oli läpikäytävänä aika paljon, King naurahtaa.

Jokainen Kingin tekemisiä vuosien varrella seurannut on varmasti pannut merkille, ettei mies tyydy vähään. Jopa vaarallista perfektionisti-sanaa voi käyttää.

– Vaikka materiaalia oli paljon, en halunnut että julkaisumme sortuu samaan sudenkuoppaan kuin monet livetallenteet. En halunnut konserttia, jonka kuvakulmat vaihtuvat mikrosekunnissa. Sellaisesta ei voi nauttia. Sen sijaan halusin kääntää materiaalin runsauden eduksemme. Halusin, että katsoja tuntee olevansa King Diamond -keikalla, aistii keikkapaikan tunnelman, näkee yleisön eläytymisen ja suorastaan haistaa bändin hien. Mutta show’n kokonaiskuvan tuli välittyä ilman liian staattisia tai hektisiä kuvakulmia.

– Teimme kokonaisuuden kanssa paljon töitä, ja järjestin ystävieni kesken useita ennakkokatselutilaisuuksia, kunnes minusta tuntui oikeasti siltä, että kokonaisuus on kauan odotetun King Diamond -livejulkaisun arvoinen.

”Eikä siinä vielä kaikki”, King toteaa kuin paraskin kauppamies perustellessaan Hollannissa kuvatun Graspop Metal Meeting -keikan roolia.

– Graspopin lava oli suurempi kuin yhdelläkään klubikeikallamme koskaan, ja myös lavashow’mme oli sitä myöten ihan erilainen. Kuvittelepa… Kymmenientuhansien yleisö laulaa mukanani ”and the shadows at the gate, they seemed to be alive. Yeah the shadows at the gate, alive”, King hyräilee puhelimessa. 

– Moni Songs for the Deadin nähnyt on pitänyt Detroitin-keikasta enemmän, ja toiset taas liputtavat ehdottomasti Graspopin puolesta, joten… Molempi parempi, vai mitä?

Unohtuneet arkistojen aarteet?

Songs for the Dead on monelle fanille unelmien täyttymys, mutta samalla se on jotain aivan muuta kuin King Diamondilta, ja samalla Mercyful Fateltä, kuvatallenteena odotettiin.

Mitä tapahtui vuosikausia työn alla olleille King Diamond- ja Mercyful Fate -livehistoriikeille?

– Älä huoli, ne ovat yhä työn alla ja tulevat julkaistuksi muodossa tai toisessa, King kiirehtii vastaamaan. – En tiedä, tulemmeko ikinä kokoamaan kaikkia vanhoja keikkoja levyille asti, mutta saatamme hyvinkin julkaista ne bootlegeina tai täysin ilmaiseksi verkossa, koska sitähän ne tallenteet pohjimmiltaan ovat: bootlegeja.

– Älä ymmärrä väärin. Joukossa on paljon uskomatonta materiaalia. King Diamondilta tulee päällimmäisenä mieleen viidellä kameralla kuvattu ilmaiskeikka, jonka soitimme The Eyen äänitysten aikoihin. Siinä keikassa on jotain oudolla tavalla kiehtovaa: puisto Kööpenhaminassa, fanaattinen yleisö ja kovin mahdollinen settilista, totta kai.

– Mercyful Faten puolelta suurin aarre lienee kovalaatuinen tallenne Amsterdamin-keikalta vuodelta 1984. Don’t Break the Oath ei ollut vielä ilmestynyt, mutta soitimme siltä jo paljon kappaleita. 55-minuuttinen show on niin intensiivinen ja täynnä täysin perkeleellistä nuoruuden energiaa, ettei sellaista voisi mitenkään toistaa tänä päivänä.

– Nämä tallenteet… Ne ovat kyllä hienoa katsottavaa, mutta niiden myyttisyys on kasvanut kaikkien näiden vuosien aikana, kun olemme koonneet materiaalia yhteen ja puhuneet sen julkaisemisesta. Tosiasia on, ettei meillä ole varastossamme mitään uskomattomia salaisuuksia, ja olet todennäköisesti jo nähnyt nämä bootlegit.

King toistaa haluavansa tuoda keikat julki tavalla tai toisella, mutta vanhemman materiaalin suhteen hän kertoo olevansa innostuneempi King Diamondin ja Mercyful Faten vanhojen studioalbumien uusista mahdollisuuksista.

– Pitkä tarina lyhyessä muodossa kuuluu niin, että Warner Brothers osti aikoinaan Roadrunnerilta oikeudet varhaisiin King- ja Fate-albumeihin, mutta nyt Metal Blade osti oikeudet Warnerilta. Näin ollen meillä on ensimmäistä kertaa näiden bändien historiassa kaikki niiden julkaisut saman katon alla turvassa, King kertoo.

– Yksi asia on vaivannut minua vanhojen levyjen suhteen vuosia: niiden remasteroinnit. Olen sitä mieltä, että vanhat levymme kuulostivat paremmilta alkuperäisinä versioina. Kun Roadrunner julkaisi niistä remasterit, kaikki vanha dynamiikka katosi, kun äänentasoa nostettiin liikaa. Se teki soundista liian kliinisen.

– Kysyin [Metal Bladen perustajalta] Brian Slegelilta, voisimmeko tehdä levyistä niille toden teolla kunniaa tekevät uudelleenjulkaisut cd:nä ja erityisesti vinyylinä. Brian otti ajatuksen vastaan avosylin, ja varmistaaksemme sen, että levyt saavat ansaitsemansa kohtelun, [King Diamond -kitaristi] Andy La Rocque vastaa niiden viimeistelystä.

– Andy on tehnyt jo viisi levyä valmiiksi, ja kunhan hän viimeistelee loput, ne tullaan julkaisemaan maailmanlaajuisesti ja totta kai myös striimauspalveluissa. Käsittelemme levyjä jonkin verran, ihan vain nykyiset standardit saavuttaaksemme, mutta kyse ei ole minkään sortin remasteroinnista tai varsinkaan remiksaamisesta.

Hiomaton timantti

Jos virallista King Diamond -livepakettia on varrottu kotva, samaa voi sanoa studioalbumista. Edellisestä Give Me Your Soul… Please -albumista on ehtinyt vierähtää kaksitoista vuotta, mutta ennen kuin ehdin todeta tämän seikan loppuun, King kiirehtii kertomaan hyviä uutisia.

– Kerrottakoon aluksi, ettei tulossa ole ainoastaan yksi vaan kaksi albumia, jotka ovat saman tarinan osia, King avaa. – Minulla on nyt oma studio, josta löytyy kaikki tarvittava lähes kaiken äänittämiseen. Laulukoppini kelluu ilmassa ja voin sulkeutua siihen tekemään demojani ihan milloin vain. Vaikka sitten aamuyöstä. 

– Itselläni on nyt viisi lähes valmista kappaletta, ja Andy on kertonut saaneensa valmiiksi viisi kuusi biisiä, joten albumikaksikon ensimmäistä osaa päästään varmasti äänittelemään pian. Olemme soittaneet viime vuosina Abigail-albumin kannesta kanteen niin monesti, että olisi itselleen valehtelemista, jos väittäisin, ettei se kuulu uusissa kappaleissamme, olipa säveltäjänä sitten minä tai Andy.

King ei halua lähteä paljastamaan albumin kaikkia yksityiskohtia, mutta kertoo muutamien linjanvetojen tulleen selviksi jo kappaleita luonnostellessa.

– Ensinnäkin aion palata laulusovitusten suhteen vanhempaan liittoon, tunnistettavan maaniseen King Diamond -soundiin. Toisekseen olen seikkaillut kitarasovitusten ohella paljon kaikenlaisten hullujen kosketinsoundien maailmassa. Levyillä tullaan varmasti kuulemaan vanhan liiton rockurkuja mallia Uriah Heep, kirkkourkuja Mercyful Faten tapaan, harppuja, viuluja ja kaikkea sellaista, mikä korostaa teatraalista ja kauhuelokuvamaista tunnelmaa.

– Albumin tunnelma tulee olemaan niin sairas ja vinoutunut kuin King Diamondin maailmoissa vain voi. Kaikki ne kitarariffit ja laulumelodiat, joita olemme tähän mennessä kirjoittaneet… Ne tuntuvat summaavan kaiken sen, mitä tajuntoihimme on kerääntynyt edellisestä albumistamme asti.

– Minusta tuntuu, ettemme näe vielä itsekään kahden albumin kokonaiskuvaa. Olemme aloittaneet kankaan maalaamisen keskeltä, ja kaikki kulmat, albumin äärilaidat, ovat vielä maalaamatta.

Kahdessa epätodellisuudessa

Tulevan albumin tarina on Kingin mukaan ”95-prosenttisesti valmiina”. Vaikkei King ole valmis paljastamaan koko tarinakokonaisuutta, hän suostuu raottamaan hämärän verhoa hieman.

– Tarina on yhtä paljon totta kuin tarua. Se on yhtä paljon kaikkea sitä mitä olen laitoksissa kokenut kuin mielikuvitukseni värittämää tarinointia. Kaikki tapahtuu yhtä paljon todellisuudessa kuin rajan toisella puolella. Siinä on kaksi rinnakkaista todellisuutta, jotka ovat kytköksissä toisiinsa, jopa riippuvaisia toisistaan. Tarinan levittäytyessä kahdelle albumille se tulee olemaan monitasoinen, muttei kuitenkaan liian monimutkainen. Jotain sellaista, johon haluaa paneutua levyn kansien, kuvaston ja sanojen parissa.

– Tarinan keskiössä on St. Lucifer’s Church, vanhan kultin kirkko, jossa on tapahtunut kaikenlaista. Kirkon alla on mystinen virta, joka yhdistää sen toiseen ulottuvuuteen, jossa sama paikka on St. Lucifer’s Hospital. Kun jotain imeytyy tuon virtauksen kautta ulottuvuudesta toiseen, syntyy korviavihlova ääni, jonka äänitin itse taloni ulkopuolella. Tässä sairaalassa on monenlaisia ihmisiä, esimerkiksi auto-onnettomuudesta selviytyneet äiti ja tytär, joiden hengen puolesta lääkärit taistelevat. Siellä on myös King Diamond, joka taistelee saadakseen toisen mahdollisuuden. Sairaala on kiirastuli, tila elämän päättymisen ja toisen mahdollisuuden välillä. 

– Kaiken takana on professori, josta ei tulla tietämään ensimmäisen osan aikana juuri mitään. Mukana on hahmoja, joita tulemme esittelemään yksi kerrallaan, hahmo viikossa, ennen albumin julkaisua.

King on vähällä edetä tarinassa pidemmälle, mutta toppuuttelee itseään palaamaan takaisin lähtöruutuun.

– Kuten näet, omat kokemukseni heijastuvat aika suoraan tarinaan, jonka kautta voi ehkä päästä hetkeksi pääni sisälle. St. Lucifer’s Church on siis yhtä kuin St. Lucifer’s Hospital, ja nämä molemmat ovat yhtä kuin… albumin nimi, jota en aio paljastaa ihan vielä, King sanoo ja toivottaa salaperäisesti myhäillen hyvää yötä. 

Julkaistu Infernossa 1/2019.