Vomitoryn riveissä tapahtuu muutoksia – ”Asiaan ei liity draamaa tai pahaa verta”

Ruotsalaisyhtyeen kitaristi vaihtuu.

13.01.2025

Ruotsalaisen death metal -veteraani Vomitoryn riveissä tapahtuu muutoksia. Vuodesta 2005 asti mukana ollut, bändin neljällä viimeisimmällä pitkäsoitolla soittanut kitaristi Peter Östlund astuu sivuun ja hänen paikkansa ottaa Christian Fredriksson, joka on tuttu myös Inferiorin ja Vulkanin riveistä.

”Vietettyäni lähes puolet elämästi osana Vomitorya, on tullut aika jäädä sivuun. Asiaan ei liity draamaa tai pahaa verta, vaan minulla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi aikaa perhe-elämän ja työn ohessa olla mukana tässä mahtavassa yhtyeessä sen vaatimalla tasolla”, Östlund kirjoittaa bändin julkaisemalla tiedotteella.

Lue myös: ”Oli ihan selvää, että lopettaminen on pysyvää ja ehdotonta” – haastattelussa Vomitory

”On suuri kunnia liittyä Vomitoryn kaltaiseen bändiin, joka on ollut kuvioissa yhtä kauan kuin minä olen kuunnellut äärimetallia”. asiaa kommentoi vuorostaan Fredriksson.

”Täytettävät saappaat ovat suuret, mutta toivon hoitavani homman kotiin. Toivon Peterille kaikkea hyvää! Nähdään keikoilla!”

Yhtye myös lisää tiedottavansa muitakin uutisia ”lähiaikoina”.