Vulvodynia antoi laulajalleen lapikasta tämän yritettyä tappaa yhtyeen rumpalin – kuvat eivät sovellu herkille

Erittäin vakavia syytöksiä.

07.05.2023

Eteläafrikkalainen deathcoreyhtye Vulvodynia on erottanut laulajansa Duncan Bentleyn tämän väitetysti yritettyä tappaa yhtyeen rumpalin Tom Hughesin.

Bändi julkaisi Facebookissa tiedotteen, jossa kerrottiin yhtyeen pohtineen erottamista jo jonkin aikaa. He olivat kuitenkin päätyneet vielä jatkamaan nykyisen laulajan kanssa, sillä heillä on kiertue kesken.

Nyt Bentleyn kerrotaan kuitenkin menneen liian pitkälle, sillä mies oli uhannut tappaa Hughesin ja pahoinpidellyt tämän pahasti. Rumpali sai useita vammoja ja päätyi sairaalaan. Muun muassa hänen nenänsä on murtunut.

Yhtye kertoo päivityksessään, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Bentley käy Hughesin kimppuun. Tiedotteen lopuksi bändi varoittaa ketään luottamasta Bentleyhin. He sanovat tämän olevan manipuloija, psykopaatti ja patologinen valehtelija.

Päivityksen kommenteissa on lisää kertomuksia entisen laulajan seikkailuista. Eräs kommentoija kertoo Bentleyn olevan alkoholisti, joka saa psykoottisia raivokohtauksia. Hän jatkaa kertomalla, että erään klubin hallussa on videomateriaalia Bentleystä hakkamassa naisystäväänsä. Kommentoija lisää vielä, että kiertueella ollessaan Bentley petti naisystäväänsä joka kerta kun tilaisuus koitti.

Vulvodynia aikoo kaikesta huolimatta jatkaa kiertuetta muiden laulajaystäviensä avustuksella. Myös sinnikäs rumpali aikoo hoitaa tonttinsa kivuistaan huolimatta.

Yhtyeen päivitys alla.

Lisää luettavaa