Vuorikiipeilyä universumin keskipisteessä – haastattelussa Polymoon

Kotimainen Polymoon soittaa psykedeelistä rockiaan kaukana valtavirran tuolla puolen.

Kuva: Kalle Erik Kosonen

Caterpillars of Creation -debyyttinne liikkuu sujuvasti utuisimmasta hämyilystä kovaan metallitykitykseen. Minkälaisista musiikillisista lähtökohdista bändi perustettiin?

– Polymoon syntyi valtavasta kiinnostuksesta maailmankaikkeuden käsittämättömyyttä, luontoa, kuvataidetta, 1970-luvun progea, krautia, shoegazeä, psykedeelistä rockia ja elektronista musiikkia sekä efektipedaalien rajattomia mahdollisuuksia kohtaan, kitaristi Jesse Jaksola määrittelee.

– Koemme, että lähes kaikesta ympärillä tapahtuvasta ja olevasta voi saada inspiraation, jonka pohjalta voi lähteä luomaan omaa kieroutunutta musiikillista näkemystään tästä maailmasta. Polymoonin musiikissa yhdistyy jokaisen jäsenen erilainen musiikillinen tausta ja näkemys, joista muodostuu se laajaskaalainen kokonaisuus, joka levystä tuli.

Albumilta löytyy kohtuullisen paljon niin sanotusti vapaalta kuulostavaa jammailumenoa. Kuinka paljon luotatte improvisointiin?

– Albumi on äänitetty Lievestuoreella äänivelho Tom Brooken Tonehaven Recording -studiolla livenä. Olemme saaneet positiivista palautetta musiikin orgaanisesta soundista ja juuri siitä, että musiikkimme kuulostaa paikoin improvisoidulta mutta kuitenkin tarkoin harkitulta.

– Totta kai luotamme improvisointiin, ja livesoittamisen hienous piileekin siinä, että esitys on jokaisella soittokerralla, eri tunnetilojen vallitessa, omalla tavallaan erilainen. Levyn kappaleet ovat saavuttaneet lopullisen muotonsa pääosin improvisoinnin ja yhteisen soittamisen kautta.

Minkälaista tarinaa Caterpillars of Creationin kappaleet kertovat?

– Albumi kertoo tarinan ihmisen pyrkimyksestä etsiä todellista itseään ja maailman syvintä olemusta. Taustalla on metaforinen kertomus yrityksestä kiivetä universumin keskipisteessä sijaitsevalle vuorelle, jonka huipulla kiipijää odottaa valaistuminen ja elämän fyysisistä kahleista vapautuminen.

– Uskomme, että jokaisen on määrä kiivetä tälle vuorelle ja yrittää löytää elämänsä loppuun mennessä, vaikeuksien kautta, tie sen huipulle. Siihen ei välttämättä riitä yksi elämä, ja taustalla piileekin kaihoisa ajatus siitä, että toiset meistä lähtevät matkaan ensimmäistä ja toiset viimeistä kertaa.

Lehdistötiedotteessa Polymoonin kerrotaan olevan ”osa sitä uutta skeneä, joka on Suomessa kovassa nousussa”. Koetteko olevanne osa jotain uutta musiikillista liikettä?

– Emme tunne olevamme osa mitään uutta skeneä, eikä tarkoituksenamme ole ”kuulua” mihinkään tiettyyn klikkiin. Psykedeelistä rockia on tehty niin Suomessa kuin ulkomaillakin jo vuosikymmeniä. On mahtavaa, että tämä niin kutsuttu skene nostaa vihdoin päätään Suomessakin, mutta me emme ole siitä vastuussa.

– Taustalla on muutama bändi, jotka ovat tehneet tärkeää työtä jo ennen kuin me olemme edes olleet olemassa. Arvostus valtavirran ulkopuolella toimiviin yhtyeisiin ja artisteihin on myös selkeästi nousussa, minkä vuoksi ihmisille voi tulla käsitys jonkinlaisesta uuden skenen nousemisesta.

Edustaako Polymoon teille pakoa todellisuudesta?

– Kyllä, vaikka kappaleiden taustalla on loppujen lopuksi elämän jokapäiväisiä asioita, kokemuksia ja tunnetiloja. Taiteessa on upeinta, että sen varjolla voi pukea minkä tahansa asian fantasioiksi ja metaforiksi uusien maailmojen ja tarinoiden luomiseksi. Musiikki yhdistää soittajien erilaiset tunteet ja kokemukset yhteiseksi teokseksi, jonka jokainen voi tulkita omalla tahollaan eri tavoin.

Julkaistu Infernossa 8/2020.